SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Piispa Matti Repo: Kristuksesta osalliset  

 

Veljet ja sisaret Kristuksessa, Kära systrar och bröder i Kristus. Tänään allekirjoitettava sopimus perustuu neuvotteluihin, joita Suomen luterilaiset ja metodistit kävivät vuosina 2002–2007. Neuvottelut eivät alkaneet tyhjästä, vaan ne liittyivät pitkään sarjaan. Voidaan sanoa, että neuvottelut kestivät enemmän kuin ne viisi vuotta, jotka tuottivat asiakirjan Kristuksesta osalliset; me vain emme osallistuneet niihin niiden koko ajalta. Luterilaiset ja metodistit ovat tulleet jo hyvän matkaa rinta rinnan ja tarttuneet toistensa ojennettuun käteen eri puolilla maailmaa jo kauan.

 

Meidän neuvottelujemme taustalla on ensinnäkin Luterilaisen maailmanliiton ja Metodistikirkkojen maailmanneuvoston vuonna 1984 päättynyt dialogi. Sen tuloksia hyödynsivät useissa maissa jatketut neuvottelut.  Sopimuksia on sen jälkeen laadittu Saksassa, Itävallassa, Ruotsissa, Norjassa ja Yhdysvalloissa. Kaikkein viimeisin saavutus oli, kun Metodistikirkkojen maailmanneuvosto otti v. 2006 omakseen Luterilaisen maailmanliiton ja Katolisen kirkon laatiman Yhteisen julistuksen vanhurskauttamisopista.

 

On kuitenkin mielenkiintoista, että kaikissa kansallisen tason neuvotteluissa on kierros kierrokselta keskusteltu aivan samoista kysymyksistä kuin kansainvälisissä, maailmanliittojen välisissä neuvotteluissa. Niihin on pitänyt palata jokaista sopimusta laatiessa. Ne nostettiin esiin myös meidän dialogissamme. Nämä kysymykset koskivat laajasti ottaen pelastusta: mitä pelastus on ja miten ihminen tulee siitä osalliseksi? Pohjimmiltaan kysymys on siitä, mistä raporttikirjan otsikkokin kertoo: mitä on olla Kristuksesta osallinen, miten sellaiseksi tullaan ja mitä se ihmiselle merkitsee?

 

Kussakin kansallisessa dialogissa on pitänyt toistaa ja syventää paikallisesti samat teemat. Luterilaisten ja metodistien välillä ne ovat kohdistuneet tiettyihin vanhurskauttamisopillisiin kysymyksiin: Miten syvä on synnin vaikutus ihmisessä? Miten Jumala etsii ihmistä? Miten hän synnyttää meissä uskon? Mitä usko vaikuttaa? Luterilaisesta näkökulmasta on erityisesti kaksi metodistisen teologian teemaa nostettu esiin. Ensinnäkin kysymys ns. edeltävästä armosta (prevenient grace) eli siitä, miten Jumala julistetun evankeliumin tai vastaanotettujen sakramenttien ulkopuolella jo salaisella tavalla lähestyy ja kutsuu ihmistä ja niin valmistaa häntä pelastukseen. Tämä kysymys on suhteessa siihen, mitä sanomme pyhästä kasteesta.

 

Toinen kysymys liittyy osaltaan käsitykseen perisynnistä. Se koskee pyhitystä, jonka välttämättömyydestä on metodismissa puhuttu alusta alkaen. Missä suhteessa pyhitys on vanhurskauttamiseen? Mitä merkitsee Wesleyn opettama kristillinen täydellisyys (Christian perfection), ja mitä on pelastusvarmuus (assurance)? Voiko ihminen saavuttaa tilan, josta hän ei enää voi langeta pois? Tämä ajatus tuli keskusteluissamme selkeästi torjutuksi, samalla kun tuli yhdessä vahvistetuksi, että molemmat painottavat pelastuksen tapahtuvan yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden.

 

Näissä ja monissa muissa vaikeissa kysymyksissä neuvottelukuntamme saavutti riittävän yksimielisyyden. Ennakkoluuloja poistui, ja saatoimme tulla vakuuttuneiksi toinen toisestamme. Se oli mahdollista ennen muuta siksi, koska kummallakin puolella sitouduttiin ensin samoihin peruslähtökohtiin, jotka ilmaistaan Pyhässä Raamatussa sekä kristikunnan klassisissa uskontunnustuksissa. Varsin hyödyllisiä olivat lisäksi USA:ssa hiljakkoin julkaistut kaksi metodistista asiakirjaa kasteesta ja ehtoollisesta. Niissä me luterilaisina ja metodisteina tunnistimme keskeisen yhteisymmärryksen näistä sakramenteissa. Mitä ilmeisimmin meissä molemmissa on tapahtunut koko ekumeenisen liikkeen vaikuttamaa kehitystä. Samalla kun olemme tulleet ekumeenisessa liikkeessä tuntemaan toisiamme, olemme syventyneet omaan identiteettiimme. Siten olemme myös löytäneet yhteyden Kristuksen koko kirkon yhteisessä uskossa. Tämä on merkinnyt syventynyttä hengellistä itseymmärrystä.

 

Kirkkojemme välinen suhde ei näet ole vain teoreettinen. Se ei synny pelkästään teologisesta pohdiskelusta ja opillisesta toinen toisemme tunnustamisesta. Se on pohjimmiltaan hengellinen suhde. Se on yhteistä elämää Kristuksessa. Se on tulemista yhdessä osalliseksi Kristuksesta, hänen elämästään ja hänen lahjoistaan. Se on syntien anteeksiantamuksen sekä Kristuksen pyhyyden lahjaksi saamista. Se tapahtuu uskon kautta, ja sen välittävät meille Jumalan sitä varten valmistamat välikappaleet. Niitä ovat pyhän evankeliumin julistus sekä kasteen ja ehtoollisen sakramentit. Sellaisia varten tarvitaan virka, joka hoitaa näitä välineitä kirkossa, jotta Pyhä Henki voisi tehdä meistä yhdessä Kristuksesta osallisia.

 

Niinpä sopimuksemme huipentuu yhteiseen jumalanpalvelukseen. Sopimus sitouttaa meidät viettämään yhteistä jumalanpalvelusta ja toivottamaan toinen toisiamme tervetulleiksi ottamaan vastaan pyhän ehtoollisen sakramentti. Olemme nyt koolla, jotta Kristus itse tekisi meistä rukouksensa mukaisesti yhtä. Täällä rukoilemme hänen kanssaan keskinäistä yhteyttä, jotta, niin kuin hän itse sanoo, ”maailma uskoisi”. Täällä kuulemme hänen sanaansa. Täällä otamme vastaan hänen ruumiinsa ja verensä sakramentin, joka tekee meistäkin yhden ruumiin. Kristuksen elämä virtaa meissä, hänen erilaisissa jäsenissään. Olemme osallisia Kristuksesta itsestään, ja hän tekee meidät osallisiksi myös toinen toistemme elämästä.

 

Sopimus johtaa meidät kysymään, mikä on kirkko ja mitä varten se on olemassa. Sopimus ei ole päätepiste vaan kaksoispiste. Vaikka sen taustalla on intensiivinen keskustelu ja työskentely, se ei lopeta yhteyden syventämistä. Päinvastoin, sopimus mahdollistaa nyt keskinäisen lähentymisen ja yhteistyön kehittämisen. Sitä voivat nyt seurakunnat ryhtyä kehittämään esimerkiksi yhteisissä evankeliumin julistamisen ja diakonisen palvelun hankkeissa. Mutta myös teologisia ja käytännöllisiä kysymyksiä on vielä avoinna. Jatkossa voidaan keskustella vaikkapa rippikoulun ja konfirmaation merkityksestä. Tulevaisuudessa voitaneen keskustella osallistumisesta piispanvihkimisiin puolin ja toisin.

 

Kutsumuksemme on yhteinen: Kristus johdattaa meitä luterilaisina ja metodisteina olemaan hänen rakkautensa todistajia. Tehtävämme on viedä kaikkien koettavaksi se Jumalan rakkaus, joka kumpuaa osallisuudesta Kristukseen.

 

Puhe luterilais-metodistisen sopimuksen allekirjoitusjuhlassa Helsingissä 14.12.2010



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräys on käynnissä koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland ordnar en penninginsamling med tillstånd från Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingen pågår  i hela Finland förutom på Åland.