SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Anja Ghiselli (lut.): Onko Neitsyt Maria tervetullut luterilaiseen kirkkoon?

Neitsyt Maria opettaa meitä ylistämään Jumalaa ja Hänen pelastustekoaan Kristuksessa, hän ohjaa meitä Poikansa tykö. Hän ei ota myöskään osakseen tullutta ylistystä itselleen, vaan osoittaa sen puolestaan Pojalleen. 

 

Tämä ei ole Lutherin tekstiä, vaikka se hyvinkin voisi olla. Tekstin laatija jatkaa: ”Meidän olisi päästävä eroon näistä mariologisista tulkinnoista, jotka ovat seuranneet meitä Lutherin jälkeisen kontroverssiteologian ajoista lähtien vedettäessä rajaa Rooman kirkkoon päin. Puhdistusinnossa heitettiin ’lapsi pois pesuveden mukana’. Meille koituisi hengelliseksi rakentamiseksi ja rikkaudeksi palata Martti Lutherin omaksumaan vanhakirkolliseen opetukseen Neitsyt Mariasta ja ohjata näin seurakuntaa tuntemaan läheiseksi Herramme äiti, joka on meidänkin hengellinen äitimme.” Teksti on julkaistu Kotimaa-lehden keskustelupalstalla (17.6.2005) ja kirjoittaja on rovasti Antero Timonen. Iloni ja riemuni oli suuri, kun luin tämän vetoomuksen kesällä kun väitöskirjani Lutherin Maria-käsityksestä oli juuri menossa painoon. Voin vain todeta, että kirjoittaja on osunut asian ytimeen. 

 

Rovasti Timonen ei ole ainoa luterilaisessa kirkossa, joka kaipaa Mariaa. Retriiteissä, sielunhoitokeskusteluissa ja hengellisessä ohjauksessa Maria tulee esiin yhä uudelleen. Ihmetellään, mihin Maria on hävinnyt luterilaisesta kirkosta. Tähän minulla ei ole selvää vastausta. Ajattelen, että Marian vähittäinen hiipuminen kirkkomme elämästä on yhteydessä 1900-luvun alusta asti vaikuttaneeseen uuskantilaiseen virtaukseen, joka korosti puhdasta oppia ja etiikkaa ja joka unohti spiritualiteetin. Mystiikka torjuttiin katolilaisena taikauskona ja hengellisestä kokemuksesta tuli epäilyttävää. Mikael Agricola kyllä tunsi vielä Marian. Kaipaus Neitsyt Mariaan ilmenee ennen kaikkea ruohonjuuritasolla. Hänellä ei edelleenkään ole virallista asemaa kirkossamme. Messussa hänet mainitaan vain uskontunnustuksen sivulauseessa: ”ja syntyi Neitsyt Mariasta”. Poleemisesti voitaisiin väittää, että viisisataa vuotta sitten reformoidun, uudelleenmuotoillun, kirkkomme kristityt ovat tänään puoliorpoja, äidittömiä raukkoja, jotka salaa joutuvat käymään ortodoksisessa ja katolisessa kirkossa tekemässä tuttavuutta Jeesuksen äidin kanssa. Henkilökohtaisesti tilanne vaivasi minua siinä määrin, että lähdin tutkimaan Lutherin käsitystä asiasta. Tuloksena syntyi syksyllä 2005 väitöskirjani. 

 

Historioitsija Jaroslav Pelikan esittää vuonna 1999 ilmestyneessä Maria-kirjassaan, että tämänhetkisessä ekumeenisessa tilanteessa protestanttisten kirkkojen tulee selvittää kolme seikkaa suhteessa Neitsyt Mariaan: 

1. Mikä on Raamatun jälkeisen tradition osuus kristillisessä uskossa,

2. Mikä on tai voisi olla kirkon oppi ja opetus Neitsyt Mariasta, 

3. Mikä rooli kuuluu pyhimyksille ja heidän joukossaan ensimmäiselle Neitsyt Marialle kirkon jumalanpalveluselämässä ja yksityisen kristityn hartaudenharjoituksessa.

 

Väitöskirjani kuuluu ryhmään perustutkimukset. Tällainen tutkimus ei sellaisenaan anna tyhjentäviä vastauksia edellä esitettyihin kysymyksiin. Jatkotutkimusta tarvitaan nimenomaan suhteessa kirkon käytäntöön.

 

Traditio

Traditio-sanan kantaverbillä tradere on suuressa saksankielisessä latinan sanakirjassa laaja merkitysten kirjo. Silmiini osui tradere = suositella, tähdentää, pitää tärkeänä. Sen mukaan traditio kuljettaa eteenpäin ja säilyttää tärkeitä oppeja ja ajatuksia. Traditio ei ole vain jotain ollut ja iäksi mennyttä, vaan yhä uudelleen palaavaa. Luther-tutkimuksessa on aiemmin nimenomaan Saksassa esiintynyt virtauksia, joissa Luther on haluttu nähdä täysin uutta luovana ajattelijana, jonka tärkein pyrkimys on vastustaa kaikkea traditionaalista. Tämän hetken Luther-tutkimus, nimenomaan suomalainen, on kuitenkin tullut toisenlaisiin tuloksiin. Se pyrkii määrittämään Lutherin paikan tradition ketjussa.  

 

Ne teologian historian ajanjaksot, jolloin Maria on ollut erityisen kiinnostuksen kohteena ovat seuraavat:

1) Vanhan kirkon ajalta 300-400-luvut, jolloin tärkeät Mariaa koskevat opit muotoutuivat. 

2) Keskiajalla 1100-luku ja 1200-luvun alkupuoli olivat mariologian nousukautta. Tällöin vaikuttivat viimeiseksi kirkkoisäksikin mainittu Bernhard Clairvauxlainen (1090-1153), joka muiden ansioidensa ohella oli jo omana aikanaan arvostettu mariologi, sekä Hildegard Bingeniläinen (1098-1179). Bernhardin Mariaa koskevat ajatukset levisivät seuraavilla vuosisadoilla hänen omien teostensa lisäksi erilaisissa kokoomateoksissa. 

 

Hildegard taas tuli kuuluisaksi mm. Maria–hymniensä ansiosta. Vasta 1100–luvulla henkilökohtainen kokemus ja tunne saavat jalansijaa kristinuskossa ankarien liturgisten muotomenojen rinnalla. Tällöin oppi Mariasta liittyy läheisesti mystiikkaan. 3) Sama suuntaus jatkui myös 1300–luvulla, jolloin Pyhä Birgitta (1302-1373) kirjoitti muistiin Maria –ilmestyksensä. 4) 1400–luvulla syntyi kansanhurskautta korostanut liike (devotio moderna), jolloin Neitsyt Maria nousi kristittyjen esikuvaksi. 5) Lutherin aika 1500-luvulla oli vahvan kansanhurskauden aikaa. Se saavutti joskus arveluttaviakin muotoja, jotka lähestyivät Marian palvontaa. Luther suuntaa pyhimyksiin kohdistuneen kritiikin tätä ilmiötä vastaan. 6) Tärkeisiin Maria-aikakausiin voi vielä lisätä oman aikamme. Tunnettua on, että äsken edesmennyt paavi Johannes Paavali II oli harras Marian ihailija ja hänen myötävaikutuksellaan Neitsyt Maria nousi katolisessa kirkossa uuteen tietoisuuteen myös kansan keskuudessa.  

 

Mariologian traditioita tutkiessani olen tehnyt mielenkiintoisen havainnon, että mariologian nousuun eri aikakausina liittyy henkilökohtaisen jumalasuhteen korostus. Painotus on olennainen osa spiritualiteetin teologiaa. Tarkemmin määriteltynä kysymyksessä on kristillinen mystiikka, joka painottaa uskon, nöyryyden ja rakkauden kolmiyhteyttä. Näiden lisäksi myös henkilökohtaista jumalakokemusta.  

 

Esimerkiksi vanhan kirkon ajalla erämaaisät edustivat tätä näkemystä. Teologian harjoitus oli 300 –luvulla olennainen osa yksilön uskonnollista kilvoitusta. Teologia ei ollut opillisesti painottunutta teoriaa, jota pyritään ymmärtämään logiikan keinoin, vaan se oli elävää kokemusta Luojasta ja Hänen luomistyöstään. Erakkomunkki Evagrios Pontoslainen kiteyttää 300-luvun loppupuolella teologian olemuksen lausumaan: ”Jos olet teologi, rukoilet oikein, jos rukoilet oikein, olet teologi.” Teologia on rukousta. Se on vuorovaikutusta: ihmisen puhetta Jumalalle ja Jumalan ihmiselle suunnatun sanan kuulemista. 

 

1200 –luvulla elänyt Franciscus Assisilainen painotti teologian harjoituksen käytännöllistä puolta. Hän on jättänyt meille yksinkertaisen ja selvän viestin: Jumala tavoitetaan tekemällä ja rakastamalla, ei puhumalla ja saarnaamalla. Edellä mainitun ”devotio modernan” – ”uuden hurskauden” keskeisiä korostuksia olivat sisäänpäin kääntyminen ja sisäinen kilvoittelu. 

 

Luther ja Maria

On kiistaton tosiasia, että Lutherin ajatukset Neitsyt Mariasta nousevat paljolti edellä hahmotellun tradition pohjalta. Hänen teologisessa ajattelussaan kuitenkin teoria ja käytäntö nivoutuvat edeltäjiä selvemmin yhteen. 

 

Luherin teologian keskeinen sisältö kiteytyy itsetuntemukseen ja Jumalatuntemukseen. Hän julistaa selkeästi, että teologian varsinainen teema on syyllinen ja kadotettu ihminen, sekä vanhurskauttava Jumala, joka on ihmisen pelastaja. Luther saattaa kärjistäen sanoa, että kaikki muu, mitä tämän teeman ulkopuolelta etsitään on puhdasta erehdystä, valhetta ja turhuutta. Häntä kiinnostaa ennen kaikkea ihmisen ja Jumalan välinen suhde, josta Maria on valovoimaisena esimerkkinä. 

 

Luther liittyy empimättä vanhakirkollisten ekumeenisiin oppeihin Mariasta Jumalansynnyttäjänä ja ainaisena neitsyenä. Sen sijaan opin Marian perisynnittömyydestä hän torjuu. Syynä tähän on sekä hänen antropologiansa että soteriologiansa. Maria on ihminen muiden ihmisten joukossa ja näin ollen inhimillisten lakien alainen. Jumalan pelastusteko ulottuu myös häneen. Jeesuksen, Jumalan pojan ja Marian pojan synnittömyys varmistuu sillä, että Pyhä Henki inkarnaation hetkellä puhdistaa Marian kaikesta synnistä, jota hän on puhdas ottamaan vastaan Jumalan Pojan ja synnyttämään hänet synnistä tahrattomana. Maria on siis Lutherin mukaan ihmisen perikuva. Hän luotuisuudessaan sellainen, millaiseksi Jumala on ihmisen tarkoittanut. Eräs teologi kutsui Mariaa Jumalan unelmaksi ihmisestä. 

 

Maria Jumalan armon kuvana 

Luther nimittää Mariaa Jumalan armon kaikkein parhaaksi ja arvokkaimmaksi esimerkiksi ihmisille ja sijoittaa hänet ristinteologisen ajattelunsa kehykseen. 

 

Mariassa Jumalan rakkaus ihmiseen ja hänen huolenpitoonsa tulevat näkyviin selvästi ja kirkkaasti. Yhtä varma kuin Luther on Marian Jumalan äitiydestä ja ikuisesta neitsyydestä, yhtä järkähtämätön on hänen käsityksensä siitä, että Mariassa Jumalan ansaitsematon armo tulee erityisen selvästi näkyviin. Jumala valitsi tämän vaatimattoman ja kokemattoman tyttösen Poikansa äidiksi. Jumala katsoi niin armollisesti Marian avuttomuuteen ja mitättömyyteen, että jokainen kristitty ammentaa siitä toivoa elämäänsä. 

 

Kuten Jumala katsoi armeliaasti Mariaan, niin hän katsoo jokaiseen kristittyyn. Niin kuin Maria sai kokea Jumalan rakkauden itsessään, niin myös jokaiselle kastetulle suodaan mahdollisuus Jumalan kohtaamiseen. Luther ei aseta Mariaa korkealle Jumalan ja Kristuksen seuraan, vaan tuo hänet jokaisen kristityn rinnalle tavalliseen elämään. Maria on Lutherille ihmisen perikuva, mutta samalla esikuva. 

 

Maria nöyryyden, uskon ja rakkauden esikuvana

Nöyryys 

Nöyryys sinänsä ei tietystikään ole mikään Lutherin erityiskorostus, vaan se on nimenomaan ominaisuus joka traditionaalisesti on liitetty Mariaan. Luther haluaa kuitenkin puhuessaan Mariasta nöyryyden esikuvana korostaa hänen konkreettista, tosiasiallista jopa ulkoista alhaisuuttaan ja mitättömyyttään. Saarnassaan hän kutsuu Mariaa orpo-tytöksi ja tulee samalla torjuneeksi apokryfievankeliumien Maria-kertomukset ja samoin kertomukset hänen vanhemmistaan legendoina, jotka taas kuuluvat luovuttamattomasti ortodoksisen kirkon perinteeseen. Luther kuvaa Marian syntyperää seuraavasti: ”Maria siis haluaa sanoa: Jumala on katsonut minuun köyhään, halveksittuun, mitättömään tyttöseen, vaikka hän hyvin olisi voinut löytää rikkaita, korkeita, jaloja, mahtavia kuningattaria, suurten herrojen ja ruhtinaiden tyttäriä. Olisihan hän voinut löytää Hannaan ja Kaifaan tyttäret, jotka olisivat olleet ylimmät maassa, mutta hän loi silmänsä minuun täynnä sulaa hyvyyttä ja otti käyttöönsä näin halvan, väheksytyn tytön. Sillä hänen edessään ei tule kenenkään kerskailla olevansa johonkin arvollinen ja minunkin täytyy tunnustaa, että kaikki on sulaa armoa ja hyvyyttä eikä mikään ole minun ansiotani tai arvollisuuttani”.  

 

Tässä kohden korostuu Jumalan armovalinta Marian kohdalla. Nöyryys ei ole Marian ansio vaan Jumalan lahja hänelle. Luther antaa jo viitteitä siitä, mikä on Marian nöyryyden ydin: hän ei halua kunniaa itselleen, vaan hän antaa kaiken kunnian Jumalalle. Hän ei tuijota omaan itseensä, vaan hänen katseensa on kohdistunut lupauksen täyttymykseen: Kristukseen. Hän suostuu Jumalan työn välikappaleeksi ja vastaa enkelin tervehdykseen: "Katso minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit" (Luther), vaikka hän ei enkelin sanomaa ja sen tarkoitusta ymmärräkään. 

 

Maria suhtautuu maltillisesti ja tyynesti hänelle uskottuun Jumalan synnyttäjän tehtävään. Hän ei palvele Jumalaa rangaistuksen pelosta eikä palkkion toivosta, kuten muut inhimilliset olennot Lutherin mukaan yleensä tekevät. Hän ei pyri toteuttamaan omia päämääriään, vaan hänelle on tärkeää, että Jumalan tahto toteutuu. Luther toteaa kauniisti: ”Maria itse ei ollut muuta kuin tämän vieraan (siis Pyhän Hengen, Jumalan) iloinen majapaikka ja altis emäntä. Juuri siksi hän sai kaiken omakseen ikuisiksi ajoiksi.” Maria ei tavoitellut arvokasta asemaa ja juuri siksi hän sen sai. 

 

Lutherin kunnioitus ja rakkaus Mariaa tulee kauniilla tavalla esiin seuraavassa: ”Katso kuinka hän (Maria) puhtaasti johtaa kaikki asiat takaisin Jumalaan…Hän toimii aivan kuin aiemmin… ei ylpeile, eikä pöyhkeile, ei kuuluta ympäriinsä, että hänestä on tullut Jumalan äiti. Hän ei vaadi kunniaa, vaan hän toimii talossa niin kuin ennenkin: lypsää lehmät, keittää, pesee astioita, lakaisee lattiat ja puuhailee kuten palkkapiian ja perheenäidin kuuluukin vähäpätöisissä ja halveksituissa askareissa…Muut naapurit eivät pidä häntä yhtään korkeampana kuin ennenkään. Hän ei sitä kaivannutkaan vaan pysyi köyhänä, kansanomaisena vähäisten joukossa. Oi, miten yksinkertainen, puhdas sydän tämä onkaan, miten ihmeellinen ihminen! Kuinka suuria asioita kätkeytyykään tuollaiseen vähäiseen muotoon”. Tämä o se kohta Lutherin Magnificat –selityksessä, jota siteerataan esimerkiksi feministiteologiassa silloin, kun Maria pyritään valjastamaan radikaalin yhteiskuntanäkemyksen ja naisten vapautusliikkeen vetojuhdaksi. Tarkoituksena on silloin tavallisesti korostaa Lutherin poikkeamista häntä edeltävästä kristillisestä traditiosta ja muista kirkkokunnista. Mariasta tehdään halpa piika vastakohtana taivaan kuningattarelle. 

 

Asetelma on liian musta-valkoinen. Omat Luther –tutkimukseni eivät tue tällaista näkemystä Mariasta. Hän ei ole palkkapiika, eikä taivaan kuningatar, vaan esikuvallinen ihminen, joka on valittu Jumalansynnyttäjäksi. ”Miten ihmeellinen ihminen!”, kuten Luther edellä huudahtaa. Mariassa on Lutherin mukaan ihmeellistä ja suurta hänen kaksinkertainen nöyryytensä niin sisäinen kuin ulkoinenkin. Maria ei erottunut eikä halunnut erottautua muista ympäristönsä naisista. Se ei ollut tarpeen, koska Jumalan oma suuruus kätkeytyy tähän Marian täydelliseen nöyryyteen ja vaatimattomuuteen, joka inhimillisesti arvioiden on epätavallista. Luther sanoo, että Marian nöyryys on kätkettynä häneltä itseltäänkin. Aidosti nöyrä ei tiedä edes olevansa nöyrä ja tullessaan tietoiseksi hyveeksi, nöyryys muuttuu ylpeydeksi. 

 

Mariassa kuvastuu ihmiselle harvinainen kyky: hän antaa Jumalan olla Jumala ja suostuu itse olemaan ihminen, Jumalan kuva. Syntiinlankeemuksen ja paratiisista karkotuksen syynähän oli juuri ihmisen halu kohota Jumalaksi. Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että syntiinlankeemuksen taustalla on tahtojen taistelu. Ihminen nosti oman tahtonsa Jumalan tahtoa vastaan ja joutui karkotetuksi paratiisista. Näin ei toimi Maria. Maria hyväksyy enkelin ilmoituksen tosi-asialliseksi elämässään ja suostuu Jumalan tahtoon. Luther toteaakin, että aitoa nöyryyttä on tosiasioiden näkeminen ja hyväksyminen. Tässä kohtaa on tärkeä huomata, että Luther liittyy keskiaikaiseen fiat –korostukseen. Maria ei ole täysin tahdoton Jumalan työn välikappale, vaan hän ottaa vastaan enkelein välittämän tehtävän Jumalan äitinä. Luther sano, että jos Maria olisi kieltäytynyt, inkarnaatiota ei olisi tapahtunut. Näin ollen voidaan sanoa, että Marian suostumus on pelastuksen edellytys. Lutherin ajattelussa painopiste ei näin ollen ole Marian persoonassa sinänsä vaan Marian tehtävässä Jumalan tahdon toteuttajana. 

 

Usko
Marian nöyryyteen liittyy hänen uskonsa ja luja luottamuksensa Jumalan armoon. Hänhän ei käsittänyt enkelin ilmoitusta. Itse asiassahan se järkevästi tarkasteltuna merkitsi hänelle, Joosefin kihlatulle, häpeää ja hylätyksi tulemisen uhkaa. Ääritapauksessa kuolemantuomiota ja kivitetyksi joutumista. Lutherin sanoin kaikesta huolimatta Maria: ”…nimittääkin Jumalaa Vapahtajakseen tai autuudekseen vaikka hän ei nähnytkään eikä tuntenut, vaan pikemminkin lujasti luotti siihen, että Hän on hänen Vapahtajansa ja autuutensa.”  

 

Luther kuvaa Marian uskoa pimeäksi uskoksi, koska uskon luonteeseen juuri kuuluu luottaminen siihen jota ei näe, ei tunne eikä järjellään käsitä. (vrt. Hepr. 11:1 Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.) Maria ei tukeudu enempää inhimillisiin aisteihin kuin vaihteleviin tunteisiin tai vajavaiseen ymmärrykseen. Hän luottaa Jumalan Abrahamille antamaan lupaukseen ja uskoo, että hänen kohdallaan on kysymys tämän lupauksen täyttymisestä. Marian usko on rohkea järjen ylittävä luottamus Jumalan sanaan. Tästä Luther: ”Totisesti tämä on henki, joka iloitsee ja riemuitsee vain uskossa eikä hypähtele Jumalan hyvyyksien vuoksi, jotka hän aistii, vaan riemuitsee vain Jumalasta, pelastuksestaan, jota hän ei aistein tunne, vaan jonka hän tuntee vain uskossa.” 

 

Marian usko on Pyhän Hengen elävöittämää uskoa. Mariassa näkyy luja luottamus enkelin sanaan. Hän vastaa enkelin viestiin: ”Tapahtukoon minulle sanasi mukaan.” Tämä suostumus osoittaa, että Maria kokee Jumalan armon kohdistuvan häneen, Jumalan rakkauden tulevan hänen osakseen. Luther tähdentää, että Mariassa näkyvä omakohtaisesti koettu usko Jumalan suuriin tekoihin on vasta elävä usko. Tällaisen uskon voima tulee näkyväksi Mariassa: ”Tämä usko elää ja toimii. Se läpäisee ihmisen ja muuttaa hänet kokonaan. Se pakottaa sinut pelkäämään kun olet korkealla ja lohduttaa sinua kun olet alhaalla. Mitä korkeammalla olet, sitä enemmän sinun täytyy pelätä ja mitä syvempään olet painettuna, sen enemmän voit lohduttautua…Mikään muinainen usko ei saa tätä aikaan… Tämä usko voi kaiken kuten Kristus sanoo (Mark. 9:23), se yksin pysyy, se yltää myös Jumalan tekojen kokemiseen ja sen kautta jumalalliseen rakkauteen, niin myös Jumalan ylistykseen.”  

 

Rakkaus, Ylistys ja kiitos 

Lutherin pääajatuksena on Marian ja Jumalan välinen suhde, jota Marian puolelta luonnehtii nöyryys ja usko. Mutta suhde on myös rakkaussuhde. Rakkaus on ensinnäkin Jumalan rakkautta Mariaan. Kun Jumala katsoo Mariaan ja valitsee hänet Poikansa synnyttäjäksi, hän samalla antaa Marialle itsensä ja koko jumalallisen rakkautensa. Luther sanoo: ”Katsoessaan ihmiseen ja armossaan Jumala antaa itsensä; hyvissä lahjoissa otetaan vastaan hänen kätensä, mutta hänen armollisessa katseessaan otetaan vastaan hänen sydämensä, henkensä, mielensä ja tahtonsa.” 

 

Rakkaus on myös Marian rakkautta Jumalaan. Maria ottaa uskossa vastaan Jumalan armon ja rakkauden, hän ottaa vastaan itse Jumalan ja kaikki hänen ominaisuutensa. Luther kuvaa Jumalan ja Marian yhdistymistä, uniota: ”Mariassa Jumalan ylitsevuotava rikkaus yhdistyy ihmisen syvään köyhyyteen, Jumalan kunnian hänen mitättömyytensä, Jumalan arvokkuus hänen halveksittavuuteensa, Jumalan suuruus hänen pienuuteensa, Jumalan hyvyys hänen ansiottomuuteensa ja Jumalan armo hänen arvottomuuteensa.” Jumalan itsensä antava rakkaus herättää Mariassa vastarakkauden Jumalaan. Luther lausuu: ”Tästä kasvaa halu ja rakkaus Jumalaan kaikessa luottamuksessa – sitä varten Marian ja kaikkien pyhimysten elämää ja tekoja on kuvattu.” 

 

Maria on puhtaan rakkauden esikuva, jollaisena Maria teologian historian traditiossa lähes kauttaaltaan esiintyy. Lutherin mukaan puhdas rakkaus kohdistuu Jumalaan tämän itsensä tähden. Maria rakastaa Jumalaa siksi, että tämän on hyvä eikä sen tähden, että hän saa Jumalalta hyviä lahjoja. Epäpuhdas rakastaja on pelkkä nautiskelija ja oman edun tavoittelija (niezling), joka ei pysty rakastamaan Jumalan pelkkää hyvyyttä vaan kiinnittää huomion itseensä ja mittaa rakkautta ulkoisilla lahjoilla. Rakkaus loppuu, kun Jumalan suosionosoitukset kätkeytyvät vastakohtaansa. 

 

Mariasta Luther kirjoittaa: ”Hän opettaa meille miten meidän tulee rakastaa ja ylistää pelkästään Jumalaa itseään oikeaa järjestystä noudattaen, niin ettemme etsi hänessä omaamme. Oikein ja pelkästään Jumalaa rakastaa ja ylistää se, joka ylistää häntä vain siksi, että hän on hyvä ja katsoo vain hänen pelkkään hyvyyteensä ja vain siitä löytää onnensa ja ilonsa. Tämä on korkea, puhdas ja herkkä tapa rakastaa ja ylistää. Mikä hyvin sopii tämän neitsyen kaltaiselle korkealle ja ihanalle hengelle.” 

 

Maria kiittämällä ja ylistämällä ilmaisee Jumalalle rakkautensa kiittämällä ja ylistämällä. Se on Marian meille antamaa rukousopetusta. Luther kietoo Marian hellyyteen kuvatessaan Marian rukousta. Sitaatti: ”Tämä sana (sieluni ylistää Jumalaa, Herraa) kumpuaa suuresta rakkauden kiihkosta ja ylitsevuotavasta ilosta, jossa hänen koko mielensä ja elämänsä sisäisesti hengessä kokoaa.” Luther arvostaa Marian kokosydämistä antautumista Jumalalle rakkauden osoituksena. Ulospäin vaatimaton, hiljainen ja huomaamaton palvelustyttö Maria elää voimakasta sisäistä elämää Jumalan kiitoksessa ja ylistyksessä. 

 

Lutherin suhde Mariaan on kauttaaltaan lämmin ja rakastava. Erityisesti häntä näyttää kiehtovan Marian kyky malttaa mielensä. Marian syvällisyys ilmenee Lutherin mukaan siinä, että hän tyytyy ilmaisemaan kuohuvat, riemulliset tunteensa muutamiin osuviin sanoin, jotka pitävät sisällään koko elämän. Nöyrä Maria osaa myös olla hiljaa ja kuunnella. Luther tempautuu varsin väkevään sanankäyttöön kuvatessaan Mariaa sisäisen rukouksen opettajana: ”Näin Maria opettaa meille, että mitä suurempi hengen hartaus on, sitä vähemmän se käyttää sanoja, sillä hän tuntee, ettei hän voi kaikkea sanoin tavoittaa,…Kristuskin opettaa, ettei meidän tule käyttää monia sanoja rukoillessamme, sillä niin tekevät uskoa vailla oleva, jotka kuvittelevat, että heitä kuulla heidän monien sanojensa tähden (Matt. 6:7)…Sellainen harhaluulo Jumalasta koituu hänelle pikemminkin häväistykseksi ja pilakasi kuin ylistykseksi. 

 

Toisin on kun ihminen tarkkaan tutkiskelee hänen jumalallisia tekojaan syvällä sydämessään ja katsoo niitä ihmetellen ja kiittäen: hän pulppuaa rakkauden kiihkosta, pikemmin huokaa kuin puhuu, sanat murtautuvat esiin vuolaana virtana (ei keksittynä eikä hyvin ladottuna) hengen kuohuessa samoin mukana ja sanat elävät, ne saavat todellisen merkityksen kuin olisi niillä kädet ja jalat, niin aivan kuin samalla koko ruumis ja kokoelämä ja kaikki jäsenet halukkaasti tahtoisivat puhua. Tätä on Jumalan ylistäminen hengessä ja totuudessa: silloin sanat ovat pelkkää tulta, valoa ja elämää… Tällaisia ovat myös kaikki autuaan neitsyen sanat tässä hänen ylistyslaulussaan: niitä on vähän, mutta ne ovat syviä ja suuria.” Nämä sanat luettuaan ei kai kukaan voi epäillä Lutherin rakkautta Neitsyt Mariaan. 

 

Marian paikka Lutherin teologiassa 

Marialla on kristityn esikuvana oma määrätty paikkansa. Jumalan äiti on transparentti, läpikuultava, Jumalan armon ja rakkauden ikoni. Mariassa Jumala siunaa ihmisiä, Mariassa kristityn sydän vahvistuu uskossa, toivossa ja rakkaudessa Jumalaan. Lutherin mukaan Marialla on tärkeä paikka kirkon elämässä. Lutherin sanoin: ”Jos haluaa oikein kunnioittaa Mariaa, ei tule asettaa häntä eteensä ja katsoa yksin häneen, vaan hänet tulee asettaa Jumalan eteen ja paljon Jumalan alapuolelle ja riisua hänet kaikista hyveistä ja katsoa vain (kuten hän itse katsoo) hänen mitättömyyteensä. Silloin on ihmeteltävä Jumalan ylitsevuotavaa armoa, hänen, joka niin runsaasti ja armollisesti katsoo tuollaiseen vähäiseen, mitättömään ihmiseen, ottaa hänet suojaansa ja siunaa häntä. Tämän näyn tulee saattaa sinut rakastamaan ja ylistämään Jumalaa hänen armostaan ja tulee innoittaa sinua panemaan kaikki hyvä sellaisen Jumalan tiliin, joka katsoo niin armollisesti vähäisiin, halveksittuihin, mitättömiin ihmisiin eikä väheksy heitä. Näin tulee sinun sydämesi vahvistua uskossa, toivossa ja rakkaudessa Jumalaan.” 

 

Johtopäätöksiä:
Tradition osuus

Lutherin Maria-käsitys perustuu vahvasti niin vanhakirkolliseen kuin myöhemmin läntisen kirkon traditioon. Luterilaisella kirkolla on oikeus ja velvollisuus ottaa tämä tosiasia huomioon. Ennen kaikkea on kiinnitettävä huomiota kirkon spiritualiteettiin. Keskiajalla tämä tarkoittaa mystiikan teologian traditiota. Luterilaisen kirkon on syytä luopua mystiikan pelostaan ja ymmärtää, että juuri se sisältää syvimmän teologisen totuuden. Lutherin Maria –käsitys perustuu tähän oivallukseen.  

 

Kirkon oppi

Luther perustaa Maria-käsityksensä vanhakirkollisiin dogmeihin. Maria on Jumalansynnyttäjä ja ainainen neitsyt. Ekumeeninen ongelma saattaa syntyä syntiopista. Lutherille Maria on ihminen muiden joukossa, näin ollen perisynnin alainen ja pelastusta tarvitseva. Luther torjuu siis opin Marian perisynnittömyydestä ja Marian taivaaseen ottamisesta. Kuka taas on kirkossamme pätevä määrittelemään oppia? Tutkija tutkii ja pyrkii esittämään tutkimustensa tulokset mahdollisimman totuudenmukaisesti. Hän ei kuitenkaan käytä valtaa kirkossa. Kirkon opin määrittely kuuluu ensisijaisesti piispoille, kirkon ja papiston kaitsijoina. Voi vain toivoa, että piispat ottavat tutkijoiden tutkimustulokset huomioon kirkon tulevaisuutta määritellessään.  

 

Marian rooli kirkossa ja kristityn elämässä 

Mariologia ei ole vain opi muiden teologisten oppien joukossa. Neitsyt Mariaa ei tule työntää kirkon reuna-alueille kummajaisena vaan hän kuuluu kirkon keskiöön. Maria ei ole esikuva vain yksityiselle kristitylle, vaan hän on koko kirkon kuva. Lutheriin nojautuen voidaan kärjistäen sanoa, että kirkkoa ei olisi olemassa ilman Mariaa. Hänen suostumuksensa tarvittiin, jotta inkarnaatio, Jumalan Pojan ihmiseksi tuleminen, toteutui. Hän on siis avainasemassa. 

 

Maria voi ottaa paikkansa messussa, hetkipalveluissa, kirkon rukouksessa. On huomattava, että Luther vielä vuonna 1522 ottaa Ave Marian mukaan rukouskirjaansa. Maria-musiikki ja kuvataide ovat paljolti käyttämättömiä aarteita luterilaisessa kirkossa. Tässä voimme surutta käyttää mielestäni yhteisen kirkkomme aarteistoa. Luther ei itsekään poistanut Marian kuvia kirkosta. Päinvastoin - hän saarnasi Wittenbergin linnankirkossa Marian silmien alla. Myös ortodoksisen kirkon ikonit olisivat suuri aarre myös luterilaisille. Ikkuna ikuisuuteen. 

 

Kaiken kaikkiaan olen sitä mieltä, että pohjatyö on tehty. Tarvitaan käytännön sovelluksia. Omasta puolestani olen valmis toivottamaan Marian sydämellisesti tervetulleeksi myös luterilaiseen kirkkoon.



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräys on käynnissä koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland ordnar en penninginsamling med tillstånd från Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingen pågår  i hela Finland förutom på Åland.