SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Kirkon Maria, referaatti aikaisemmasta seminaarista

Suomen ekumeenisen neuvoston (SEN) opillisten kysymysten jaosto järjesti 1.11.1991 Helsingin Mariankirkossa seminaarin teemalla Kirkon Maria – Maria kirkon uskossa, elämässä ja ihmiskuvassa. Seminaarin aikana kuultiin lukuisia esitelmiä ja kommenttipuheenvuoroja. Sen antia julkaistiin Näköala/Utsikt -lehdessä 1/1992.

 

Sama SEN:n jaosto järjesti pienimuotoisemman seminaarin samasta aihepiiristä 7.9.2006 Tampereen Kalevan kirkon seurakuntasalissa. Tälle seminaarille oli tausta-ainestoksi laadittu referaatti mainitun Näköala-lehden artikkeleista. Koosteen on laatinut Mikael Sundkvist (ort.)

 

Artikkelien käsittelyssä aihetta lähestytään ennen kaikkea opillisesta näkökulmasta, joskaan käytännöllistä puolta ei täysin ohiteta. Nyt käsillä olevassa seminaarissa, jossa kuulemme TT Anja Ghisellin sekä FM sisar Kristodulin puheenvuoroja, tarkoitus on keskittyä enemmän Maria-aiheen käytännölliseen puoleen.

 

Luterilainen Anja Ghisell on hiljattain väitellyt Martti Lutherin Maria-käsityksestä (Sanan kantaja: Martti Lutherin käsitys Neitsyt Mariasta, Helsinki 2005). Ortodoksinunna Kristoduli (Lintulan luostari, Palokki, Heinävesi) on käsitellyt aihetta mm. kirjassaan Rukouksen valaisema tie (Julkaisija: Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostari; Helsinki: Kirjastudio, 2005).

 

Referaatti

Näköala-Utsikt 1/1992, referaatti sivuista 4-42. Pienemmällä fontilla painetut tekstit ovat otteita lehden artikkeleista. Suluissa olevat numerot viittavat lehden sivunumeroihin.

 

 

Jaakko Rusama luo johdannossaan (”Natus ex Maria virgine”, 4-6) katsauksen aiheeseen liittyviin osa-alueisiin. Hän alkaa toteamalla, että Uuden testamentin (UT) kirjoituksista löytyy hyvin niukasti Mariaa käsittelevää ainestoa. Rusaman mielestä patristisessa kirjallisuudessakaan ei Maria ole kovin ahkerasti esillä. Efesoksen kirkolliskokous 431, joka antoi Marialle tittelin theotokos, Jumalansynnyttäjä, huomioidaan. Rusama käy sitten läpi Mariaan liittyvän dogmikehityksen lännen katolisessa kirkossa; Lutherinkin käsityksiin viitataan. Rusaman lyhyt katsaus tuo esille ekumeenisesti tärkeitä kohtia: Uuden testamentin lyhytsanaisen todistuksen suhteen myöhempään traditioon Mariasta sekä kaikkia kristittyjä yhdistävän dogmaattisen puolen.

 

Efesoon 431 kokoontunut kolmas ekumeeninen kirkolliskokous korotti Marian omaan erityiseen aron. Hän on theotokos, Jumalan kantaja, Jumalan äiti. Konstantinopolin patriarkka Nestorios uskoi Marian Kristuksen synnyttäjänä (khristotokos). Nestorios torjuttiin, Efesos opetti: Sanan inkarnaatiossa tapahtui hyostaattinen yhtyminen, jumalallinen ja inhimillinen luonto säilyttivät erityisyytensä mutta yhtyvät yhdeksi Kristuksessa. Sana on näin syntynyt ennen aikojen alkua Isästä sekä lihan puolesta Neitsyt Mariasta. Maria on siis Jumalan synnyttäjä. Voidaan sanoa, että koko oppi jumalallisesta äitiydestä on kristosentrinen. (5)

 

Juha Pihkala (teol. toht., lut.) viittaa kirjoituksessaan (”Kirkon Maria”, 7-8) Kirkkojen Maailmanneuvoston Faith and Order –komission projektiin ”Towards the common expression of the apostolic faith today”. Projektin puitteissa julkaistu teos (Confessing the one faith. An ecumenical explication of the apostolic faith as it is confessed in the Nicene-Constantinopolitan creed (31), Geneva, 1991) sisältää myös kohdan Mariasta, joka selittää perinteistä Maria-kysymyksen dogmaattista ulottuvuutta. Efesoksen sitovuuteen viitataan. Kohta antaa tilaa myös niille, jotka haluavat pitäytyä dogmaattisessa lausunnossa mutta eivät näe, että UT:n lapsuudenkertomukset välttämättä tarkoittavat sellaista yliluonnollista Marian neitsyyttä, jollaisena myöhempi traditio on asian ymmärtänyt.

 

Tunnustus toteaa Uuden testamentin todistuksen pohjalta, että Jumalan Pojan inkarnaatio tapahtui Pyhän Hengen voimasta. Raamattu yhdistää tavallisesti Pyhän Hengen toiminnan luomiseen ja uuteen luomiseen. Ihmiskunnan ja koko luomakunnan eskatologinen täyttymys joka on avautunut Jeesuksen Kristuksen, uuden Aadamin, ylösnousemuksessa, on murtautunut esiin elämää antavan Hengen voimasta. Niinpä Kristuksen tullessa lunastamaan ja uudistamaan ihmiskuntaa hänen sikiämisensä oli juuri saman Hengen työtä, joka oli puhaltanut hengen ihmiskuntaan, kun se alussa luotiin. Pyhä Henki, joka peitti Marian varjollaan (Luuk. :35), on sama Pyhä Henki, jonka voimasta Jeesus nousi kuolleista (Room. 8:11). (7-8)

 

Jotkut kristityt tuntevat nykyisin vaikeaksi yhtyä tunnustukseen Marian neitsyydestä. --- Heidän mukaansa näiden kertomusten painopiste on siinä, että ne vakuuttavat Jeesuksen Kristuksen olevan jumalallista alkuperää ja Jumalan Poika, ei siinä, että ne määrittäisivät sen tavan, jolla inkarnaatio on toteutunut. (8)

 

Merja Merras (fil.lis, ort.) esittelee (”Maria ja kirkon oppi”, 9-15) paitsi Raamatun myös muiden varhaisten lähteiden todistusta Mariasta. Merraksen mielestä myös nämä lähteet todistavat todellisesta Mariasta, joskin ne sisältävät mielikuvitteellisiakin aineksia. Merras esittää myös perinteiset näkemykset Jeesuksen veljistä – so. leskimiehen Joosefin lapset edellisestä avioliitosta – kuin myös vakiintuneen vanhakirkollisen tavan lukea muita UT:n kohtia Mariasta. Merraksen esittelyssä myöhemmän tradition ja UT:n todistuksen välillä ei vallitse ristiriitaa. Merras käy läpi myös 400-luvun kristologisesta kiistasta johtuneen prosessin Efesoksen julkilauselmaan Mariasta Jumalansynnyttäjänä, Marian kuolouneen nukkumiseen liittyvän tradition, sekä vertaa lyhyesti katolisen läntisen, luterilaisen sekä ortodoksisten kirkkojen näkemyseroja aiheesta. Merras selvittää myös palvomisen ja kunnioittamisen eroa, sekä lainaa luterilaisten tunnustuskirjoista kohtia Mariasta (alla lainausmerkkien sisällä kohta, joka tuo esille aiheen ekumeenisia ongelmia).

 

Jo varhain kirkon isät tekivät selväksi sen, että palvonta – latreiaa – osoitetaan vain jumaluudelle, eli pyhälle Kolminaisuudelle. Ihmistä, joka on osallinen Jumalan pyhyydestä ... voidaan kunnioittaa. Tästä käytetään sanaa proskynesis. Nämä termit on syytä pitää erillään toisistaan. (12)

 

”Vaikka Maria onkin kaikkein suurimpien kunnianosoitusten arvoinen, ei hän sentään halua itseään pidettävän Kristuksen veroisena, vaan pikemminkin hän tahtoo meidän katselevan hänen antamaansa esikuvaa ja noudattavan sitä. Yhtä kaikki on ilmeinen tosiasia, että autuas Neitsyt on kansanuskomuksessa suorastaan astunut Kristuksen sijaan. Häntä ihmiset huutavat avuksi, hänen armahtavaisuuteensa he luottavat ja hänen avullaan he yrittävät lepyttää Kristusta, aivan kuin Kristus ei olisikaan sovittaja, vaan ainoastaan kauhistuttava tuomari ja kostaja.” (XXI uskonkohta: Pyhien avuksihuutaminen.) (13)

 

Tunnustuskirjojen näkemykseen yhtyy myös Kai Arasola (teol. toht., adv.). Arasola painottaa (”Mariologia adventismin näkökulmasta”, 16-17), että hänelle, protestanttina, on totta vain se, mikä on Raamatussa. Muu, mukaanluettuna myöhemmän kirkollisen tradition Maria-kuva, on hänelle epävarmaa. Arasola torjuu perinteisen tavan tunnustaa Maria ainaisena neiteseena. Maria ei ole UT:n muiden kuolevaisen yläpuolella. Esikuvanakin hän on yksi monista Raamatun henkilögalleriassa. Arolan esitys todistanee siitä, että luterilaisen kirkon näkemys Mariasta pohjatuu enemmän vanhan ajan kirkkoon kuin mitä myöhemmin syntyneiden protestanttisten kirkkojen näkemykset tekevät.

 

... tulen maailmasta, jossa mariologiaa ei ole. (16) 

... joudun sanomaan Marian erityisaseman kasvaneen hyvää tarkoittavasta kristillisestä mielikuvituksesta, joka alkoi luoda myyttejä Marian ympärille jo pian apostolien ajan jälkeen. (16) 

Marian asema Uudessa testamentissa on se, että hän on yksi niistä Jumalan palvelijoista, joiden kautta Herran taivaallinen suunnitelma toteutuu. (17) 

... Jumalan ja ihmisten välille on asetettu yksi ainokainen sovittaja ja välittäjä, Jeesus Kristus, joka on ainoa Vapahtaja, ainoa ylimmäinen pappi, armoistuin ja esirukoilija Jumalan edessä. Tähän – Jumalan ja ihmisen välisen suhteen hoitamiseen – ei Raamattu anna Marialle mitään asemaa. (17)

 

Reetta Leskisen (pastori, lut.) kirjoitus (”Ekumeenisen vuosikymmen kirkot naisten tueksi 1988-1998”, 18-20) ei käsittele Maria-aihetta. Artikkeli herättää kuitenkin kysymyksen Marian tehtävästä naisen esikuvana. Minkälainen Maria-kuva on hyväksi? Kuvia on Mariasta kuuliaisena ja nöyränä ja voimakastahtoisena, ”omasta elämästään päättävänä”, jolla oli ”voimakas kutsumustietoisuus” joka ”piti kiinni ... kutsumuksestaan” (R. Kiianpalo, kts. alla).

 

Jan Aarts (teol. toht., kat.) käsittelee aihetta käytännöllisemmästä näkökulmasta (”Maria ja kirkon elämä”, 21-27). Hän käy läpi katolisen kirkkovuoden Maria-aiheiset juhlapäivät, selittäen myös, miten hän ymmärtää katolista dogmia Marian taivaaseen ottamisesta:

 

... Maria on Jumalan armosta tullut jo osalliseksi autuuden täyteydestä. Tähän autuuden täyteyteen kuuluu myös hänen ruumiinsa. (22)

 

Aarts esittää myös seikkaperäisesti mm. ruusukkarukouksen ja lainaa myös jumalanpalvelusteksejä, esimerkiksi seuraavaa litaniaa (24-25):

Kunnioittaen tervehdimme sinua, Maria, 

armoitettu, 

Jumalan synnyttäjä, 

Jumalan Pojan temppeli, 

Jumalan sanan kuuntelija, 

Jumalan tahdon tekijä, 

Herran palvelijatar, 

Herran ylistäjä, 

nöyrä pavelijatar, 

puhdas neitsyt, 

iloitseva äiti, 

hellyyden äiti, 

kirkon äiti, 

Kristuksen tuoja, 

ilon tuoja, 

uskovien esikuva, 

uskollisuuden esimerkki, 

kärsimyksen miekan koettelema, 

ahdistettujen esirukoilija, 

vanhurskauden kuvastin, 

taivaan kuningatar.

 

Aarts jatkaa kertomalla katolisten maiden lukuisista Mariaan liittyvistä pyhiinvaelluskohteista, joista monet ovat vain paikallisesti tunnettuja. Tällaiset paikat juontavat juurensa johonkin ihmeelliseen tapahtumaan, johon siis liittyy Maria.

 

.. kertomani esimerkki varmasti riittää kuvaamaan, miten ihmiset kerääntyvät Marian, kirkon äidin, luo ollakseen läheisessä kosketuksessa Kristukseen ja taivaan Isään. --- Kenenkään ei tarvitse ... kunnioittaa Mariaa näillä paikkakunnilla. Älkää kuitenkaan estäkö ihmisiä tekemästä näin. Ne ovat armon paikkoja.

 

Lopuksi Aarts kuvailee Mariaa kirkon kuvana.

 

... voimme kutsua neitsyt Mariaa kirkon kuvaksi. Samalla tavoin, kuin Jumala lahjoitti Marialle armonsa runsauden, myös kirkko on Jumalan armon ja rakkauden kohde. (26) 

Myös kirkko on Jumalan valitsema väline hänen armonsa jakamiseen. (27) 

Maria on meidän äitimme, koska hän antoi meille Kristuksen. Kirkko on meidän äitimme, koska se antaa meille Kristuksen. (27) 

Maria ... oli Jumalan sanan kuulija, mietiskelijä ja vastaanottaja. Hän oli uskova ihminen. Hän uskoi, että Jumala toimii hänessä ja hänen kauttaan. ... Uskonsa tähden hän on jokaisen kristityn esikuva. (27)

 

Pirkko Työrinoja (pastori, lut.) esittää artikkelissaan (”Maria luterilaisen kirkon elämässä”, 28-31) ne Marian muistopäivät, jotka ovat säilyneet lut.kirkon kirkkovuodessa katoliselta kaudelta. Nämä ovat Kynttilänpäivä 2.2 ja Marianpäivä 25.3. Marian asemasta hartauselämässä Työrinoja toteaa, että Maria on toiminut naisten esikuvana sekä innoittanut hartauselämän mietiskelevää puolta. Lopuksi Työrinoja käsittelee Lutherin ja tunnustuskirjojen Maria-aiheen käsittelyä. Tässä korostuu Marian esikuvallinen tehtävä. Marian perinteisistä titteleistä ei luovuta, mutta hänen käytännön merkityksensä kirkon rukouselämässä muuttuu.

 

... Mariaa ei nähdä vain hiljaisena Jumalan tahtoon alistujana ja nöyränä palvelijana, vaan myös julistajana, riemullisena elämäntehtävänsä toteuttajana. Tämä korostus oli myös yhtenä innoituksena luterilaisen kirkon avatessa pappeuden myös naisille. (29) 

Marian yhteydessä esiin tuotu mietiskely sekä hiljaisuuden kaipuu on myös luterilaisuuden keskuudessa tiedostettu ja se etsii muotoaan. (29) 

Nimitys ”Jumalan äiti” hyväksytään [tunnustuskirjoissa], samoin häntä sanotaan puhtaaksi ja pyhäksi neitsyeksi. Myöskään sitä mahdollisuutta ei kielletä, että hän voisi rukoilla seurakunnan puolesta, mutta hänen avuksi huutamisensa ja hänen asettamisensa Kristuksen rinnalle kielletään. (29-30) 

Maria on kaikille ihmisille myös lujan mutta samalla nöyrän uskon esikuva. (30)

 

Jan Edström (pastor, bapt.) toistaa ne varaukset Marian asemaa kohtaan (”Maria och kyrkans liv”, 32-33), jotka ovat jo tulleet esille mm. Arasolan artikkelissä yllä. Hän mainitsee myös erään käytännön ekumenian ongelman, nimittäin sen, kuinka hänen oman kirkkonsa lähetystyöntekijät ovat reagoineet hyvin kielteisesti katolisten kansanhurskauteen kuuluvaa Maria-kunnioitusta kohtaan. Tämä kun on näyttäytynyt Maria-palvontana. Edström viittaa myös Marian merkitykseen miehuuden ja naisellisuuden yhteydessä ja pohtii, voisiko korostus Jumalasta Isänä ja Äitinä vaikuttaa tasapainottavana tekijänä miehuuden ja naisellisuuden korostuksien välillä.

 

Vill man vidga cirklarna kan man se på mariaproblematiken som en relation mellan manligt och kvinnligt inom den kristna traditionen. Varför är t.ex. Jesusbilden ofta så feminin bland protestanter, eller varför har Maria fått så stor betydelse bland kyrkor där celibatet hålles som ett ideal. (33) 

Personligen ser jag som baptist en ... framkomlig väg, nämligen accepterandet och betonandet av Gud som Fader och Moder, vilket skulle vidga den känsla många upplever inför Gud. (33)

 

Jaana Hallamaa (teol. lis., lut.) lähestyy aihetta henkilökohtaisemmasta näkökulmasta (”Maria ja ihmiskuva”, 34-38). Hän pitää valitettavana sitä, että Maria on luterilaisuudessa puhtaan opin varjelemisen seurauksena hävinnyt kirkon elämästä. Hallamaa aprikoi myös, että Marian poissaolo saattaa vääristää inkarnaation mysteerin ymmärrystä.

 

Luterilaisten virallinen Maria on kituuttanut henkitoireissaan kahden suuren, oikean opin ja selkeän luterilaisen identtiteetin puristuksessa. (34) 

Maria on kyllä olemassa uskontunnustuksessa, tunnustuskirjoissa, kristinopissa, mutta hän elää heikosti jos ollenkaan kirkon elämässä ja luterilaisissa kristityissä. Tämä on meidän vammamme. Me olemme omasta syystämme tulleet köyhiksi, kääntyneet pois aarteiden ääreltä, jotka kirkolle on uskottu. (35) 

... Marian unohtaminen tai huomiotta jättäminen ei merkitse yhden muusta uskosta irrallisen osasen laiminlyöntiä, vaan mahdollisesti syvempää uskon vääristymistä --- inkarnaation mysteeri jää yhdeltä puolelta varjoon. (35)

 

Hallamaa ei kuitenkaan hyväksy (ilmeisesti) katolisten ja ortodoksisten kirkkojen tapaa kunnioittaa Mariaa. Hän pelkää, että korottamalla Mariaa liikaa tämä jää lopulta yhtä tavoittamattomaksi kuin luterilaisessa perinteessä. Korotettu Maria on sitten myös etäällä tavallisen äidin todellisuudesta ja voi jopa johtaa maallisen äityden ja naiseuden aliarvioimiseen.

 

... näen, että kirkoissa, joissa Mariaa ei ole unohdettu, hänet on peitetty niin monen kulta- ja hopeakerroksen alle, lastattu ominaisuuksilla, tehtävillä ja arvonimillä, korotettu kerubeja korkeammaksi ja serafeja verrattomasti jalommaksi, että tapahtuu osittain sama, minkä luterilaiset ovat saaneet aikaan Marian riisumisella kaikesta: Maria jää tavoittamattomaksi, hän jäykistyy ja kangistuu kaiken kunnian alle ja kohoaa ihmisen ulottumattomiin. (36) 

Kultaista korotettua Mariaa on liian usein käytetty peilinä, josta ryysyisten eevojen on pitänyt itseään katsella aina siihen pisteeseen, että jo ennestään alhaiset, alistetut ja alennetut on painettu vieläkin vähäisemmiksi. Taivaallisen äitiyden ja ylimaallisen naiseuden rinnalla maallinen on ollut vain röynää ja roskaa. (36)

 

Hallamaa peräänkuuluttaa tilaa Marialle jumalanpalveluksissa ja uskovien elämässä. Käytännön sovellutuksessa Hallamaan Maria asettuu kuitenkin jokseenkin perinteiselle luterilaiselle pohjalle: Maria on esikuva ihmisyydessään. Maria näyttää, että Jumalan pyhätkin elävät hämmästyneinä [vrt. Luuk. 1:28-29], tutkistelevina [vrt. Luuk. 2:16-19] ja kärsivinä [vrt. Luuk. 2:34-35]. Maria on mietiskelyn kohde, jonka puoleen ei käännytä suoraan rukouksen muodossa.

 

Krististyn ihmisen osa ei ole hallita edes omaa elämäänsä. Jumalan ihminen, Maria, hämmästyi, mutta hän ei sulkenut itseään uudelta ja tuntemattomalta. (37)

 

Ihmisille, edes Jumalan valitulle, ei tarjota valmista elämää. Kukaan ei elä ihmisen elämää hänen puolestaan. Ihminen on elättävä elämä itsensä kautta, tutkisteltava, elättävä kaikki itsensä läpi ... (37)

 

Jumalan valitut eivät ole suojassa kärsimykseltä. Miekka kulkee myös Jumalan armoitettujen sielun lävitse. (37) 

Tarvitaan tilaa Marialle jumalanpalveluksessa ja uskovien elämässä. (38)

 

Jumalassa Maria, Jumalan synnyttäjä, on läsnä. Hänessä me näemme kokonaan hyväksytyn, pyhitetyn ja jumalallistetun ihmisen. Marian kuvasta ... hyväksymisen, pyhityksen, jumalallistamisen valo lankeaa meihin, meidät kätketään sen osallistuuteen. (38)

 

Kommentoidessaan Hallamaan puheenvuoroa, ursuliinisisar Eugenia Szwedo (kat.) torjuu Hallamaan kuvaileman ylikorotetun etäisen Marian. Päinvastoin Maria on läsnä jokapäiväisessä elämässä, sisar toteaa. Sisar Eugenia myös painottaa Marian omaa osuutta toimiessa Jumalan välineenä ja että hän siten on meille kaikille esikuva. Mutta Maria on myös kristityille äiti, joka auttaa kristittyjä Poikansa luo.

 

... Jumala ei käyttänyt Mariaa vain tahdottomana ja passiivisena välikappaleena, vaan Maria vaikutti osaltaan vapaalla uskollaan ja kuuliaisuudellaan pelastustyöhön oman ihmisrarvonsa mukaisesti. (40)

 

Golgatalta Maria palaa erilaisena, kaikkien uskovien äitinä [vrt. Joh, 19:26-27]. Hän ei siis ole meille vain esikuva tai peili vaan ennen kaikkea äiti. Kärsivä äiti on ehkä läheisimmin juurtunut meidän jokapäiväiseen elämäämme. (40)

 

Maria haluaa, että me muuttuisimme yhä vastaanottavammiksi ... Tarvitsemme päivittäin hiukan aikaa, jotta voisimme neuvotella äitimme kanssa asioistamme ja jotta voisimme antautua hänen kasvatettavakseen. Rukous on meidän neuvottelujemme muoto. Maria ei koskaan viittaa itseensä vaan aina Poikaansa. Maria ei ole päämäärä vaan tie Jumalan luo. (40)

 

Lopuksi Raili Kiianpalo (ekonomi, ort.) omassa artikkelissaan (”Kommentti Mariasta”, 41-42) painottaa Marian omaa osuutta inkarnaation mysteerissä siten, että hänen osallistumisensa edellytti vahvaa omaa tahtoa ja sitoutumista kutsumukseensa. Pohtiessaan ainaisen neitsyyden merkitystä Marian kohdalla Kiianpalo tulee ehkä lähelle sitä alkukirkon Mariaan liittyvää hermeneutiikkaa, kun hän ihmettelee miten Maria olisi voinut jatkaa tavallista perhe-elämää hänelle tapahtuneiden ihmeellisten tapahtumien jälkeen. Kiianpalo miettii Marian asemaa apostolien rinnalla kristinuskon syntymishetkinä. Lopuksi hän kiteyttää Marian merkityksen kirkon kokemuksen perusteella.

 

[Maria] piti kiinni tästä kutsumuksestaan [elää Jumalalle pyhitettynä neitsyenä] eikä suunnitellut tavanomaista avioliittoa ja perhe-elämää. Kun enkeli ilmestyi tuoden sanoman syntyvästä lapsesta, hän mukautui suunnitelmiensa muutokseen: hänestä tulisi sittenkin äiti. (41)

 

Kun tulin nuorena aviovaimona aktiivisesti kirkon piiriin, tämä neitsyys aiheutti minulle ongelmia. Miksi on tärkeää, että Maria on ikuinen neitsyt? --- Vaikea minun ihan inhimmilliseltä kannalta kyllä kuvitella Marian näiden ihmeellisten asioiden tapahduttua ryhtyneen tavalliseksi perheenäidiksikään. (41)

 

Kautta kristikunnan historian Marian puoleen kääntyneet ovat saaneet runsaasti rukousvastauksia, ja Maria on ilmestynyt lukemattomia kertoja, ihmeitä on tapahtunut ja tapahtuu jatkuvasti. Nämä asiat kuuluvat ihmisten salattuun rukouselämään, eikä niitä tuoda maailman turuille. Kirkon kokemus rohkaisee kuitenkin meitä kääntymään yhä edelleen Jumalansynnyttäjän puoleen. (42)

 

Kuten referoidut artikkelit tekevät selväksi, Marian asema kirkossa on paitsi dogmaattinen välttämättömyys myös jonkinlainen ekumeeninen kompastuskivi. Esittäessä tutkimustaan Teologisessa aikakauskirjassa (”Sanan kantaja: Martti Lutherin käsitys Neitsyt Mariasta”, TA 2/2006) Anja Ghisell viittaa äskettäin kuolleen teologin ja historijoitsijan Jaroslav Pelikanin kehoitukseen protestanttisille kirkoille koskien Marian asemaa kirkossa. Pelikanin sanat kiteyttävät hyvin asian tältä puolelta katsottuna:

 

... tämänhetkisessä ekumeenisessa tilanteessa protestanttisten kirkkojen tulee selvittää kolme seikkaa suhteessa Neitsyt Mariaan: 1. Mikä on Raamatun jälkeisen tradition osuus kristillisessa uskossa; 2. Mikä rooli kuuluu pyhimyksille ja heidän joukossaan ensimmäiselle, Neitsyt Marialle, kirkon jumalanpalveluselämässä ja yksityisen kristityn hartaudenharjoituksessa sekä 3. Mikä on tai voisi olla kirkon oppi ja opetus Neitsyt Mariasta, ja kenelle kuuluu päätösvalta opin sisällöstä. (185)

 

Toisaalta Jaakko Rusama pohtiessaan yhteisen ekumeenisen Marian löytämistä (”Kirkon Maria”, 6) viittaa katolisen teologin Hans Küngin kehoituksiin sekä katolisille että protestanteille miettiä Marian asemaa kirkossa. Rusama päättää johdantonsa toteamalla optimistisesti, että Maria yhdistää kaikki kristityt.

 

Hans Küng kehottaa katolilaisia [ja ehkä ortodoksejakin?] avoimen kriittisesti tutkimaan Marian asemaa kirkossaan ja dogmeja Mariasta erityisesti raamatullisen todistuksen valossa. Protestantteja Küng kehottaa lopettamaan poleemisen asenteensa kaikkeen siihen, mitä Marian kunnioitukseen näyttää liittyvän. Marian korostettu asema lauluissa ja rukouksissa ei välttämättä ole sama kuin kirkon opetus Mariasta. Sitä sitten onkin ekumeenisesti syytä tarkastella. Maria saa olla yhdistämässä meitä. Hän on meille yhteinen, hän on kirkon Maria.

 

Tittelit mainitaan sellaisina kuin ne Näköala-lehdessä vuosimallia 1992 esiintyivät. 

J. Pelikan, Maria: 2000 Jahre in Religion, Kultur und Geschichte (Freiburg: Herder, 1999), 12.



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräys on käynnissä koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland ordnar en penninginsamling med tillstånd från Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingen pågår  i hela Finland förutom på Åland.