SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Paneelikeskustelu

Paneelissa Juha Pihkala, Esko Valtaoja, Ilse Paakkinen, Kari Enqvist, Matti Amnell. Puheenjohtajana Jyri Komulainen.

Puheenjohtaja toiminut Jyri Komulainen avasi paneelikeskustelun kysymällä, mitä alustajat olivat kuulleet ja oppineet toisiltaan. Keskustelijoiden kesken vallitsi suuri yhteisymmärrys sen suhteen, että he edustivat enemmän keskustelun keskustaa kuin ääripäitä, joiden toivottiin myös asettuvan avoimeen keskusteluun ja pohdintaan.

 

Enqvist haastoi uskonnollisia ihmisiä kertomaan, mitä usko todella merkitsee heille vakiintuneiden mantrojen toistamisen sijaan. Amnell summasi epäilemättä monen keskustelijan kokemuksen kertoessaan parasta seminaarissa olleen ihmisten kohtaamisen, koska hän ei ollut tavannut ketään muista panelisteista aiemmin. Henkilökohtainen kohtaaminen mursi ennakkoluulot ja toi kokemuksen siitä, että olemme kaikki samassa veneessä pohtimassa samoja kysymyksiä, eikä meillä ole helppoa kellään.

 

Komulainen ohjasi keskustelun seuraavaksi siihen, miten ääripäiden asenteisiin voitaisiin vaikuttaa. Pihkalan mukaan aggressiivinen käännytys aiheutti aina vastarintaa tulipa se sitten uskontojen tai uskonnottomien taholta. Piispa kuuluttikin nöyryyttä keskusteluun. Kärjistäjien ongelmana oli se, että vastapuolesta tehtiin epäihminen. Valtaoja myönsi tämän, mutta kuulutti keskusteluun rajoja, koska toisten tuhoamista ei voida milloinkaan hyväksyä. Hän myös tunnusti sen, että monella tiedemiehellä oli Pihkalan kuvaama irvikuva uskonnosta, mutta kannusti myös kristittyjä tutustumaan perusteellisemmin omaan uskontoonsa.

 

Kaikesta huomasi, että Pihkalan ja Valtaojan keskustelu jatkoi heidän jo pitkään jatkunutta dialogiaan. Toiset keskustelijat taas suuntasivat kommenteissaan selvästi yhteiskunnallisten kysymysten suuntaan. Paakkinenkin kuulutti avointa ja ennakkoluulotonta keskustelua, mutta koki itse joutuneensa ennakkoluulojen kohteeksi teologi-identiteettinsä vuoksi. Enqvist puolestaan muistutti, ettei eri kampanjoissa esiin nousevaa uskontojen ja uskonnottomuuden yhteiskunnallista ulottuvuutta tullut täysin sivuuttaa. Amnellin mukaan ihminen tuli tietoiseksi omista itsestään selvyyksistään vasta törmätessään toisen itsestään selvyyksiin.

 

Teema jatkui yleisökysymyksen muodossa paikalla olleen ja keskusteluun aktiivisesti osaa ottaneen Tommi Paalasen muistuttaessa vapaa-ajattelijoiden virallisesta sitoutumisesta uskonnonvapauteen. Siinä mielessä heidän asettamisensa uskonnollisten fanaatikkojen vastapooliksi oli Paalasen mielestä erikoista. Myös Valtaojan mielestä vapaa-ajattelijat eivät olleet symmetrisiä uskonnollisten fundamentalistien kanssa. Enqvist alleviivasi tätä edelleen verratessaan vapaa-ajattelijoiden yhtä tukityöllistettyä työntekijää evankelis-luterilaisen kirkon 21000 palkattuun työntekijään. Paakkisen mukaan ongelma olikin juuri provosoivassa kampanjoinnissa, joka peitti vapaa-ajattelijoiden hyvät tarkoitukset alleen.

 

Seuraavat yleisökysymykset johtivat pohtimaan, mitä tulee post-modernin jälkeen ja suuntasivat mielenkiinnon uskontojen ja uskomusten aikasidonnaisuuteen, jonka Pihkala vahvisti maailmankuvan muutoksen osalta. Enqvist puolestaan kertoi myös pitävänsä Wittgensteinia omana suosikkinaan, tosin vanhaa ei nuorta. Hänen mielestään tämä ei ollut ristiriidassa tieteellisen maailmankuvan kanssa, jonka lisäksi ihmisellä on eettisiin kysymyksiin vastaava inhimillinen elämänkatsomus. Tieteelliseen maailmankuvaan sopi hyvin myös käsitys ihmisen rajallisuudesta ja siitä, että on paljon sellaista, mitä emme vielä tiedä tai tule koskaan tietämäänkään.

 

Isä Veikko Purmosen kysymykseen siitä, mitä hyötyä uskonnoista on tavallisille ihmisille ja ihmiskunnalle, luonnontieteilijät summasivat alttiisti omat kantansa. Valtaojan mukaan ’hedelmistään puu tunnetaan’ päti myös uskontoihin. Vaikka fundamentalismi tuotti monenlaista terroria, oli uskonnoilla myös monia hyviä hedelmiä: ”Tähtitiede ei ole pelastanut yhtään juoppoa – Jeesus on!” Enqvist oli pitkälti samaa mieltä, mutta piti koko kysymystä sinällään täysin akateemisena ja käytännön kannalta hyödyttömänä. Ei ole olemassa mitään algoritmia, jolla voitaisiin laskea uskonnon kokonaisvaikutus ja vaikka sellainen olisikin, niin vastauksella ei olisi mitään käyttöä, koska se ei kuitenkaan muuttaisi kenenkään vakaumusta puoleen tai toiseen.

 

Eräässä kysymyksessä esiin nousseeseen piispan luomisuskon kieltämiseen, Pihkala halusi täydentää, ettei hän ollut suinkaan luopunut luomiskertomuksesta vaan siitä ajatuksesta, että se olisi millään tavalla todellinen kuva maailman synnystä. Sen sijaan hän katsoi vahvasti uskovansa luomiskertomuksen sanomaan, joka kertoo Jumalasta kaiken Luojana, ihmisten välisestä kumppanuudesta ja heidän vastuustaan luomakunnasta. Paakkinen jatkoi tästä luontevasti kyseenalaistamalla eksaktin uskon mielekkyyden, koska tuolloin joku ulkopuolinen tarjosi uskon kriteeristön. Kristillinen perinne vaikutti hänen mukaansa kaikkiin siinä kasvaneisiin keskustelijoihin, eikä sitä tullut hylätä kokonaan sen enempää kuin esimerkiksi Aristotelesta siitä kautta aikojen tehtyjen sovinististen tulkintojen vuoksi. Vastuu oli pikemminkin siinä, miten tästä taustasta toimitaan eteenpäin meidän omana aikanamme.

 

Uskontokasvatussihteeri Pekka-Yrjänä Hiltunen taas otti esiin ajankohtaisen kysymyksen siitä, millä perusteilla uskonto tai uskonnottomuus saa näkyä julkisissa tiloissa. Keskustelijoista Paakkinen kannatti positiivisten tuntomerkkien oikeutettua julkisuutta, muttei halunnut taata tätä oikeutta toisten mollaamiselle. Enqvist taas kyseenalaisti positiivisten symbolien olemassaolon niihin sisältyvillä piiloviesteillä. Esimerkiksi teksti ’Jeesus tulee pian’ merkitsee uskovalle toista kuin vapaa-ajattelijalle, jolle siihen liittyy helposti uskovien harrastama tulisella järvellä pelottelu. Enqvist kaipasi kohtuutta, jossa sentin risti kaulassa sallitaan, mutta kahden metrin ristiä koululaisen selässä ei. Samoin kuraattorin puheille oli ohjattava jokainen Raamattua toisessa ja pornoa toisessa kädessä kouluun kantava. Valtaoja ja Pihkala kannustivat molemmat erilaisuuden ja moniarvoisuuden ja -kulttuurisuuden sietämiseen. Pihkala muistutti, ettei aitoa suvaitsevaisuutta voinut olla ilman mitään suvaittavaa.

 

Seuraavaksi vuorossa oli tieteen etiikka ja sen tulosten hyödynnettävyys niin hyvään kuin pahaan. Enqvist viittasi ketjureaktion keksineen unkarilaisen fyysikon Leó Szilárdin vastaukseen, jonka mukaan hänen keksintönsä käyttäminen ydinaseessa ei ollut niinkään tieteen vaan koko ihmiskunnan tragedia. Enqvistin painotuksen ihmiskunnan yhteisestä vastuusta vahvisti myös Pihkala, jonka mukaan oli vain hyvä, ettei kirkko pitänyt enää eettisen vallan hegemoniaa itsellään.

 

Puheenjohtaja Komulaisen viimeinen kysymys alkoi lainauksella Dostojejevskin Riivaajista, jossa esiintyi kuvaus lapsen syntymästä sekä kaksi tästä tehtyä, toisistaan tyystin poikkeavaa näkemystä siitä, oliko kyseessä ihme vai maailman tavallisin asia. Komulainen kysyikin, onko ihmettely tieteen vain uskonnon asia ja jäikö uskolle tilaa, jos selitimme ihmeen? Mikä on ihmeen asema?

 

Amnell viittasi Psalmiin: ”Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä.” (Ps 139:14) ja vahvisti jokaisen ihmisen olevan suuri ihme, josta voimme kiittää. Luonnonlait taas ovat Jumalan tapa ajatella. Enqvistin mukaan ihmettely kuului ihmisyyden olemukseen. Jokainen ihminen ihmetteli aivan riippumatta siitä, onko Jumala olemassa tai ei. Mikään filosofinen pohdiskelu ei voi viedä meiltä sitä pois. Paakkinen kertoi tavastaan syödä aamiaista miettimällä kaikki ne syy- ja seurausketjut, jotka olivat johtaneet ruuan saapumiseen hänen pöytäänsä. Tässä pohdinnassa hän löysi oman paikkansa ja piti sitä ihmeenä. Joillekin se on jumalallinen, toisille tieteellinen, ehkä joillekin jopa ateistinen ihme.

 

Valtaoja viittasi kirjaansa Ihmeitä (2007). Kirja alkaa Walt Whitmanin runosta, jossa kaikki on ihmettä, kun vain avaamme silmämme ja katsomme niitä. Usein suljemme silmämme maailmalta, joka on täynnä ihmeitä. Yksi kaikkein suurimpia ihmeitä, jotka tiede on paljastanut on se, ”että kärpänen ja minä olemme sukulaisia.” Myös Pihkala kertoi jääneensä miettimään Dostojevskin lainauksessa esiintyneitä kärpäsiä: ”Eniten ihmettelen sitä, että olen olemassa ja ihmettelen kärpästä, olen elossa ja kyselen. Sitä pidän suurena ihmeenä, sulkematta muita ihmeitä siitä pois.” Valtaoja jatkoi tästä lainaamalla saksalaista keskiajalla vaikuttanutta mystikkoa, joka sanoi: ”En tiedä kuka olen, en tiedä mistä tulen, minua ihmetyttää, että olen niin iloinen.”



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräys on käynnissä koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland ordnar en penninginsamling med tillstånd från Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2020/1503. Insamlingen pågår  i hela Finland förutom på Åland.