SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Tieteen ja uskon vuoropuhelu, Esko Valtaoja

Esko Valtaoja

Seminaari jatkui Paakkisen esitystä seuranneen kahvitauon jälkeen Turun yliopiston avaruustähtitieteen professori Esko Valtaojan alustuksella uskon ja tiedon vuoropuhelusta. Valtaoja esitteli itsensä ja sen, miten oli päätynyt käsittelemään aihepiiriä Vartija-lehdessä julkaisemansa artikkelin ja piispa Juha Pihkalan kanssa julkaisemansa vuoropuhelukirjan kautta, jolle oli juuri ilmestymässä jatko-osa.

 

Toimiminen Pihkalan kanssa oli osoittanut Valtaojalle, että riidankäynti oli vuoropuhelua paljon helpompaa. Toisen ymmärtäminen on sokeaa käännyttämistä vaikeampaa. Valtaojan mukaan Pihkala oli kuitenkin herrasmies, joka ei suuttunut vaan korkeintaan hikeentyi, kun hän itse taas välillä tuskastui tokaisemaan: ”jumalauta, eikö tästä tule mitään!” – Tätä seurasi välittömästi Pihkalan kovaääninen kommentti etupenkistä: ”Se on rukous!”

 

Valtaoja jatkoikin luontevasti ja vahvisti uskon kiinnostavan kaikkia ihmisiä ja epäili ettei uskonto tulisi katoamaan ainakaan meidän elinaikanamme. Vuoropuhelu on välttämätön, koska muutoin äänen saavat vain taistelevat ateistit ja hihhulit, mikä näkyikin jo nyt mediassa. Kuitenkin maailma jossa elämme on yhteinen, kuten paikalla ollut SEN:n oikoumene-tunnus todisti.

 

Sitä vastoin Valtaoja ei pitänyt seminaarin nimeä kovin onnistuneena, koskei erityistä aktiivisuutta edellettäviä taistelevia ateisteja juuri enää ollut. Sen sijaan tätä paljon enemmän on tapauskovaisia sekä Valtaojan tavoin agnostikkoja, jotka eivät pidä siitä, että heitä kutsutaan ateisteiksi. Näiden lisäksi on myös suuri joukko uskonnosta Enqvistin tapaan täysin kiinnostumattomia. Kummasti Enqvist kuitenkin jaksoi Valtaojan mukaan ottaa osaa seminaareihin ja puhua kirjoissaan uskonnosta, joka ei häntä yhtään kiinnostanut!

 

Mitä taas Valtaojaan itseensä tuli, niin hän ei liioin mieltynyt siihen tapaan, jolla häntä kuvattiin tieteellisen maailmankuvan puolustajaksi, koska se et tarvinnut mitään erityistä puolustajaa. Päinvastoin Valtaoja todisti jakavansa saman tieteellisen maailmankuvan, joskaan ei maailmankatsomusta, piispa Pihkalan ja kaikkien muiden kirkon viskaalien kanssa arkkipiispasta alaspäin. Sille tosiseikalle että tiede on ainoa todistettu tiedon lähde ei kukaan voinut mitään. Esimerkiksi ilmoitus ei voi tätä ehtoa täyttää, koska henkilökohtainen kokemus ei ole toistettavissa. Valistus ei siten suinkaan ole kuollut, vaan maailmamme rakentuu tieteen varaan ja on sen vuoksi nyt paljon parempi paikka kuin esimerkiksi sata vuotta sitten lähes millä tahansa mittarilla mitattuna.

 

Tosin tieteelläkin on rajansa, eikä se suinkaan ole kaikkivoipa. Valtaojan mukaan sekä hän että Enqvist edustivat tässä seminaarissa tiedettä, tosin siten edellinen oli ’paha’ ja jälkimmäinen ’hyvä poliisi’. Enqvistin edustaman näkökulman ongelmaksi Valtaoja tulkitse sen, ettei uskolle jäänyt mitään tilaa, jos kaikki oli pelkkää tiedettä, vaan se kaventui pelkäksi henkilökohtaiseksi preferenssiksi. Valtaojan mukaan tieteellä olikin omat rajansa, joita hän auliisti esitteli. Ihmisen perspektiivi on rajoitettu, eikä salli tiedonsaantia oman kokemusmaailmansa ulkopuolelta. Valtaoja onkin agnostikko juuri siksi, koska ei tiedä kaikkea ja haluaa näin ollen jättää Jumalan olemassaololle ainakin mahdollisuuden. Toisaalta tieteen kehitys varmistaa sen, että ’aukkojen Jumalalle’ jää yhä pienempi liikkumatila, mistä johtuukin se, etteivät teologitkaan viitsi tähän argumenttiin enää viitata.

 

Mikä sitten voisi olla tieteen osuus vuoropuhelussa? Ensinnäkin tiede asettaa yhä tiukemmat rajat uskonnolle. Ukkosella ei voida enää perustella sen enempää Zeuksen kuin Ukko-ylijumalankaan olemassaoloa. Tiede myös muuttaa uskontoja tuottaessaan tietoa siitä samasta maailmasta, jossa uskonnot toimivat. Ainoan poikkeuksen tästä muodostavat uskonnon patologiset muodot, jotka eivät hyväksy tieteen tuloksia. Esimerkiksi Valtaoja nosti mormonit, jotka eivät hyväksyneet tieteellistä tietoa Amerikan alkuhistoriasta, kielilläpuhumisen, joka epäilemättä vaikutti ihmeeltä 2000 vuotta sitten, mutta selittyi nyt aivohäiriöllä, ja eettiset kysymykset kuten abortin sekä naisten ja homojen aseman, johon tiede ja fundamentalistinen kristillisyys antavat erilaisen näkökannan. Juuri tähän liittyy viime vuosien uusateistinen kirjallisuus, joka pyrkii tieteen keinoin osoittamaan, ettei fundamentalistien kuvaamaa maailmaa voinut olla olemassa.

 

Valtaojan oma lähtökohta keskusteluun nousi uskonnollisuuden ja koulutuksen  suhteessa, jota hän käsitteli ensimmäisessä tästä aihepiiristä julkaisemassa artikkelissaan Seitsemän prosenttia, eli miksi tutkija ei usko? (). Artikkeli otsikon prosenttiluku viittasi siihen osuuteen, joka tiedemiehistä keskimäärin oli uskonnollisia. Tutkimus onkin osoittanut, että mitä korkeampi koulutus ihmisellä on sitä vähemmän hänellä ilmenee perinteistä uskonnollisuutta. Valtaoja pahoitteli sitä, ettei kirkko ole vielä todella pohtinut tätä kysymystä ja katsoipa jopa Pihkalankin pikkaisen laistaneen sitä heidän keskustelussaan.

 

Tästä huolimatta tieteellä oli myös annettavaa uskonnolle. Tiede nimittäin karsii uskonnon turhia rönsyjä ja luo rajoja. Se kumoaa uskon varman tiedon ja ikuiset totuudet asettaessaan ne kyseenalaisiksi. Tämän Valtaoja oli seminaarin tulleessaan lukenut myös Antti Kylliäisen Kaikki pääsevät taivaaseen –kirjasta, jossa pastori itse kehotti kyseenalaistamaan muuttamattomia totuuksia. Sen sijaan häntä ärsyttivät ’iljetykset’, jotka tiesivät Jumalan tahdon, julistivat sitä kovaan ääneen ja korvasivat tiedon, järjen ja Jeesuksen julistaman lähimmäisen rakkauden suoralla puhelinjalla Jumalan kanssa. Juuri tällaiselle uskonnon pahuudelle ja sen pahoille seurauksille tiede koettaa asettaa rajoja. Keskustelun ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että uskonto pakeni hämäriin sokkeloihin Valtaojan pyrkiessä itse katsoa käytäntöä, niitä hedelmiä, joita uskonto tuottaa.

 

Mitä uskonto sitten antaa tieteelle? Tämän teeman Valtaoja päätti jättää Pihkalalle maailmassa kun oli niin paljon eri tavoin uskovia. Sen sijaan tieteen mahti on siinä mielessä käsittämätön, että kaikki kuitenkin elävät jotenkin sen mukaan. Koska absoluuttinen valta korruptoi, tarvitsee tiede uskontoa tasapainottavana voimana, ainoa toisena mahtina maailmassa, joka saattaa tieteen haastaa. Tämän vuoksi uskonnon ja tieteen vuoropuhelu on välttämätön myös tieteen kannalta.

 

Esitelmää seuranneessa keskustelussa palattiin ensin Paakkisen esityksen herättämiin kysymyksiin, johon liittyen paikalla ollut Helsingin Vapaa-ajattelijoihin kuuluva Paalanen puolusti räväköiden keskustelunavausten tärkeyttä. Valtaoja näki niiden tarpeellisuuden muutoksen aikaansaamiseksi, mutta toivoi laajempaa keskustelua, jossa kaikki kristityt eivät olisi ”litteään maailmaan uskovia hihhuleita ja vapaa-ajattelijat tällaisia runkkareita!” Keskustelun hyvästä hengestä kertoi jotain se, että Valtaojan provosoiva kommentti sai yleisön joukossa istuneen Paalasen hyväksynnän peukalon nostamisen muodossa. 

 

Valtaojan oman esityksen tiimoilta keskustelu johti uskonnollisten ääriainesten asemaan, joka Suomessa oli pieni Yhdysvaltoihin verrattuna, missä kreationismia on koetettu saada tasavertaiseksi oppiaineeksi kouluihin. Uusateistien sanoma tulikin Suomessa väkisin väärinymmärretyksi, koska se oli lähtökohdissaan suunnattu toisaalle. Uskonnon ja tieteen välisen keskustelun ongelmana on se, että on vaikea löytää sellaista tieteellistä auktoriteettia, joka voisi ottaa kantaa eettisiin kysymyksiin. Tiedeyhteisö on demokraattinen, mutta sillä ei ole yksiselitteistä puhemiestä tai edes mielipidettä, vaan siihen kuuluu moniäänisyys ja avoimuus muutokselle.



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Helsingin poliisilaitoksen myöntämä pienkeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1063 ja keräys on käynnissä 16.09.2021 - 15.12.2021 koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland ordnar en småskaliga penninginsamling med tillstånd från polisinrättningen i Helsingfors. Insamlingsnumret är RA/2020/1618. Insamlingen pågår 16.09.2021 - 15.12.2021. (eller tills insamlingsmålet nås) i hela Finland förutom på Åland.