SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Ekumeeniset rukoushetket yhteiskunnallisista aiheista

Nämä erilaiset ekumeenisten rukoushetkien mallit on kerätty kannustamaan kristittyjä rukoilemaan enenevissä määrin yhdessä eri paikkakunnilla Suomessa. Yhteiskunnalliset kysymykset voivat olla paikallisia ajankohtaisia kysymyksiä tai koko Suomea tai maailmaa koskettavia rukousaiheita. Erityisen tärkeää voi olla kokoontua yhteen rukoilemaan kriisin tai onnettomuuden koskettaessa. Julkisessa tilassa toteutettu rukoushetki on todistus kristittyjen yhteistyön voimasta.

Yhdessä suunniteltu on puoliksi tehty. Ensimmäinen askel on kutsua rukoushetken toteutukseen osallistuvat yhdessä suunnittelemaan sitä. Jokaisessa seurakunnassa on sen kirkolliseen perinteeseen ja paikallisiin tapoihin liittyvää omaleimaisuutta. On varmistettava, että suunniteltava rukoushetki on kaikille osanottajille luonteva. Tässä esitetyt mallit ovat esimerkkejä, joista lähteä liikkeelle omassa suunnittelussa.

Näiden mallien lisäksi voitte hyödyntää esimerkiksi .

 

Huomioitavaa:

·       Tilaisuuden kulku on hyvä olla saatavilla osallistujille: käsiohjelma/juontaja/ohjelma heijastettu esim. seinälle.

·       Julkinen, luvallinen paikka – suuresta yleisötilaisuudesta julkisella paikalla pitää tehdä etukäteen ilmoitus Poliisille.

·       On paikallaan kutsua paikalliset päättäjät ja media mukaan tilaisuuteen.

·       Yhteiskunnallisia asioita on hyvä käsitellä rukouksena Jumalalle, ei poliittisten näkemysten esittelemisenä osanottajille, joiden keskuudessa saattaa olla niistä eri mielipiteitä.

·       Käytä inklusiivista kieltä, erityisesti ihmisistä puhuttaessa. Kielenkäytössä tulee olla huolellinen, jottei ajattelemattomuudesta käytetä rasistisia, sukupuolten tasa-arvoon tai vammaisuuteen liittyviä tai muulta kannalta poissulkevia ilmauksia.

·       Saavutettavuudesta hyötyvät kaikki osallistujat.

·       Huomioi selkokielisyys (, ja ).

·       Huomioi tilat ja mahdollinen lava saavutettavuuden kannalta (esimerkiksi kulku pyörätuolilla).

·       Pyri huomioimaan myös budjetoinnissa: Tarvitaanko viittomakielen tai muun kielisiä tulkkeja? Viittomakielisistä tulkeista tiedustelut ja tilaukset esimerkiksi . Mahdollisen tallenteen tekstittäminen.

 

Pohdittavaksi

·       Miten tilaisuudessa erotetaan selkeästi rukous ja mahdollinen poliittinen puhe?

·       Rukoillaanko jonkun puolesta vai kanssa? Kutsu mukaan suunnitteluun ne ryhmät, joiden asioiden puolesta haluatte rukoilla.


 

A )        Ekumeeninen rukoushetki (monikielinen)

Tervetulosanat + esittelyt

Alkumusiikki: esim. Taizé-laulu Te kaikki kansat tulkaa (ruotsi, suomi, englanti)

Johdantosanat ruotsiksi ja suomeksi
Musiikkiesitys tai yhteislaulu

Haastatteluja tai todistuspuheenvuoroja

Virsi 517: Herra kädelläsi (säkeistöt ruotsi-suomi-ruotsi-suomi)

Rukousjakso rukouskivillä: Järjestäjät ohjeistavat rukousjakson, rukousjakson taustalla meditatiivista kitaramusiikkia.

§  rukouskivet tai -alttarit

§  Suunnittele rukousjakso teeman mukaiseksi.

Isä meidän -rukous jokainen äidinkielellään

Siunaus ruotsiksi/suomeksi

Loppuvirsi 979: Tulkoon tie sinua vastaan (ruotsi, suomi, englanti)

Lähettämissanat -> mainitaan kolehdista, lähtiessä kolehtiastiat ovilla.

 

Valmisteltavaa:

- Puheenvuorojen jakaminen ja haastateltavien etsiminen

- Mahdollinen Powerpoint-esitys

- Rukouskivet tai -alttarit

 

Muokattu Kauniaisissa vuonna 2020 vietetyn rukoushetken pohjalta.



B ) Ekumeeninen rukoushetki

1.   Johdanto

Johdantosanat voi lausua paikallinen päättäjä, koollekutsuja tai muu järjestelyissä mukana ollut henkilö. Sisältö voi olla maallinen tai hengellinen.

 

2. Musiikkia/laulu


3.   Psalmi

Vapaavalintainen psalmi rukoushetken teeman mukaan. Psalmi voidaan laulaa tai lukea.

(Kunnia Isälle ja Pojalle

ja Pyhälle Hengelle,

     niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,

     iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.)


4.   Raamatunluku

Luetaan jokin teemaan sopiva raamatunteksti tai evankeliumi tai useampia raamatuntekstejä. Raamatunlukua voi seurata hiljainen mietiskely.


5. Vastaus

Vastaus voi olla vuorolukua, vuorovirsi, laulu tai soitinmusiikkia.

 
6.   Rukousjakso

Vuororukouksen ja päivän rukouksen sijasta voidaan käyttää tai esim. .

(Vuororukous)

 

Esirukousjakso
Rukouksia eri tilanteissa: , , ja . Rukoilijat voivat rukoilla omalla äidinkielellään ja vapaasti muotoillen. Tähän voi liittää ektenian tai muu ortodoksisen perinteen mukaisen rukousjakson.

 

Päivän rukous

Lausutaan jokin teemaan liittyvä rukous. Rukous voidaan laatia myös vapaasti. Rukouskehotusta voi seurata lyhyt hiljainen rukous. Rukous voidaan lukea tai laulaa.

 

Isä meidän

Herran rukous lausutaan yhteen ääneen. Se voidaan myös laulaa (sävelmät s. 453, luterilaisen virsikirjan jumalanpalvelusliitteessä nro 805).

Herran rukouksen ekumeenista sanamuotoa käytetään ekumeenisissa tilaisuuksissa. Suomen Ekumeenisen Neuvoston 1.2.1973 hyväksymä ekumeeninen sanamuoto:

 

S Isä meidän, joka olet taivaissa.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan
päällä niin kuin taivaassa. 

 

Anna meille tänä päivänä
jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille anteeksi velkamme
niin kuin mekin annamme anteeksi
velallisillemme.

 

Äläkä saata meitä kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta ja voima
ja kunnia iankaikkisesti.
Aamen.

 

7. Siunaus


8. Päätösmusiikki


Muokattu ev.-lut. kirkon rukoushetken kaavan mukaan.



C ) Ekumeeninen jumalanpalvelus

 

Tähdellä (*) merkityissä kohdissa seurakunta seisoo, muuten istutaan palveluksen ajan.

 

Alkusoitto/virsi/laulu

 

*Alkusiunaus ja vuorotervehdys

P: Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen / srk: Aamen, aamen, aamen.

P: Herra olkoon teidän kanssanne / srk: Niin myös sinun henkesi kanssa.

 

Johdantosanat

 

Psalmi [ortodoksinen kuoro]

 

*Rukous

Rukouksen jälkeen seurakunta laulaa: Aamen, aamen.

 

Laulu/virsi

 

Vanhan testamentin lukukappale

- lukukappaleen johdanto

- lukeminen

 

Vastausmusiikki [lauluesitys tai instrumentaalimusiikkia]

 

Uuden testamentin lukukappale

- lukukappaleen johdanto

- lukeminen

 

Virsi/laulu

 

Johdanto evankeliumiin

 

*Halleluja-laulu

 

*Evankeliumi

 

*Halleluja-laulu

 

Saarna

 

Yhteislaulu

 

Yhteislaulun aikana kerätään kolehti.

 

*Yhteinen esirukous

Kunkin rukousjakson rukoilee eri seurakunnan edustaja ja ne päättyvät sanoihin: Tätä me rukoilemme, jonka jälkeen seurakunta sanoo yhteen ääneen: Kuule meitä, Herra.

Esirukouksen jälkeen seurakunta voi laulaa: Aamen, aamen.

 

1. Aloitus

Tätä me rukoilemme.  / S: Kuule, meitä Herra.

2. (seurakunnat, kirkot, niiden johtajat ja työntekijät sekä

kristittyjen ykseys)

Tätä me rukoilemme / S: Kuule, meitä Herra.

3. (herätys paikkakunnalla, evankeliumin leviäminen, lähetystyö)

Tätä me rukoilemme. / S: Kuule, meitä Herra.

4. (yhteiskunta, presidentti, eduskunta, hallitus jne.)

Tätä me rukoilemme. / S: Kuule, meitä Herra.

5. (lapset, nuoret ja heidän parissaan työskentelevät)

Tätä me rukoilemme.  / S: Kuule, meitä Herra.

6. (toimeentulo, vähäosaiset, työttömät, syrjityt, sairaat, kärsivät, yksinäiset, lesket)

Tätä me rukoilemme.  / S: Kuule, meitä Herra.

7. Päätös

Taivaallinen Isämme, kannamme kaikki nämä rukoukset sinun eteesi Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä.
S: Aamen, aamen. (seurakunta voi laulaa aamenet kanttorien johdolla)

 

 *Isä meidän -rukous [yhteen ääneen:]

Isä meidän, joka olet taivaissa. / Pyhitetty olkoon sinun nimesi. /

Tulkoon sinun valtakuntasi. / Tapahtukoon sinun tahtosi /

myös maan päällä niin kuin taivaassa. / Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme. / Ja anna meille anteeksi velkamme, /

niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme. /

Äläkä saata meitä kiusaukseen, / vaan päästä meidät pahasta. /

Sillä sinun on valtakunta ja voima / ja kunnia iankaikkisesti. / Aamen.

 

Ehtooveisu [ortodoksinen kuoro + srk]

 

* Siunaus

Siunauksen jälkeen seurakunta laulaa: Aamen, aamen, aamen.

 

Päätösvirsi

 

Muokattu Oulussa vuonna 2021 vietetyn ekumeenisen jumalanpalveluksen pohjalta.

 



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräyslupa on voimassa 9.11.2021 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland har ett penninginsamlingstillstånd beviljat av Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingstillståndet är i kraft fr.o.m. 9.11.2021 tills vidare i hela Finland föruton på Åland.