SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

FM, TM Maria Takala-Roszczenko: RAAMATTU – LITURGINEN NÄKÖKULMA 

 

Kristinusko perustuu ilosanomalle Jeesuksesta Kristuksesta. Tämä evangelismos, ’hyvä sanoma’, on kirjoitettu ylös neljän evankelistan sanoin Raamatun ytimen muodostaviin kirjoihin.

 

Kaikki muutkin Raamattuun luetut kirjat nähdään ortodoksisessa perinteessä tuon ilosanoman välittäjinä: vanhan liiton kuvaukset ja profetiat heijastavat ennalta tulevaa ja johdattavat pelastushistoriaa kohti Vapahtajan tuloa, uusi testamentti taas julistaa ylösnousseesta Kristuksesta myös varsinaisten evankeliumien ulkopuolella.

 

Ilosanoman julistus on aina liturgista – ymmärrämmepä ’liturgian’ pelkästään jumalanpalveluselämänä tai laajemmin koko sinä palvelutyönä, johon Jumalan kansa osallistuu. ”Autuaita ovat kaikki, jotka kuulevat Jumalan sanan ja noudattavat sitä.” (Luuk. 11:28) Ilosanoma ei jää vain kirkkoon, vaan se on tarkoitettu leviämään kaikkialle maailmaan sitä noudattavien ihmisten myötä.

 

Raamatun merkitys kristinuskolle näkyy kuitenkin konkreettisimmin siinä, miten kirkot ja yhteisöt nojaavat Raamatun käyttöön jumalanpalvelusperinteissään. Vaikka perinteiden välillä on suuriakin eroja, liturgisen käytön keskiössä ovat niissä kaikissa evankeliumi, lähetyskirjeet ja psalmit, ja vaihtelevissa määrin muutkin Raamatun tekstit.

                     

Muun muassa ortodoksisessa ja roomalaiskatolisessa jumalanpalveluskäytännössä Raamatun tekstit luovat pohjan kaikelle: vuorokauden kierto siinä missä kirkkovuoden kiertokin rakentuvat liturgisesti Raamatun lukukappaleille, psalmien laulamiselle ja lukemiselle, ja välittömästi Raamatun teksteistä ammentaville rukouksille ja kirkkoveisuille. Ortodoksisen liturgia- eli ehtoollisjumalanpalveluksen rukouksista on esimerkiksi mahdollista osoittaa lainauksia ja viittauksia suureen joukkoon niin uuden kuin vanhankin testamentin kirjoja. Psalmien kirja taas luo vuorokauden jumalanpalveluskierron selkärangan. Ortodoksisen jumalanpalvelusjärjestyksen mukaan psalmien kirja luetaan kokonaisuudessaan läpi viikon aikana, viikon syklien seuratessa toisiaan taukoamattomana sarjana. Psalmeista koostuu myös noin puolet jumalanpalvelusten laulullisesta osuudesta, ja itse psalmien kylkeen on kehittynyt kirkon hymnografia perustuu juuri psalmien parafraaseille ja raamatullisten teemojen runomittaisille kuvauksille.

                     

Vaikka Raamattu luokin kirkon sanoman perustan ja sen jumalanpalveluksen sisällön, suhteessaan pyhien kirjoitusten liturgiseen käyttöön ja Raamatun tulkintaan ortodoksinen kirkko korostaa kirkon omaa auktoriteettia Raamatun synnyttäjänä. Raamattu ei ole luonut Kirkkoa, vaan Kirkko Raamatun: se on säätänyt, mitä kirjoituksia Raamatun kaanoniin kuuluu, miten ja missä yhteydessä niitä jumalanpalveluksissa käytetään, ja myös miten niitä tulkitaan. Suhde Raamattuun, oli kyseessä sitten jumalanpalveluskäyttö tai pyhien kirjoitusten lukeminen omissa oloissa, ei siten ortodoksisessa perinteessä ole henkilökohtaisten tulkintojen tai mieltymysten säätelemä, vaan Kirkon Tradition alainen. Pyhän Hengen inspiroimat kirjoitukset tulkitaan Pyhässä Hengessä, joka on ohjannut Kirkkoa aina ensimmäisestä helluntaista asti. Tulkinta Pyhässä Hengessä taas nojaa Kirkon pyhiksi lukemien opettajien, kirkkoisien ja –äitien, luomaan perinteeseen.

 

On merkille pantavaa, että näiden pyhien ihmisten Raamattua selittäviä tekstejä liitettiin aiemmin osaksi jumalanpalveluksia varsinaisten Raamatun kirjoitusten rinnalle; tällöin jumalanpalvelukseen osallistuvat kasvoivat luontevalla tavalla myös pyhien kirjoitusten ymmärryksessä ja tulkinnassa. Tänä päivänä isien tulkintojen lukeminen jumalanpalveluksissa on kuitenkin pitkälti rajoittunut yhteen poikkeukselliseen perinteeseen: pyhän Johannes Krysostomoksen pääsiäissaarnan lukemiseen pääsiäisyön jumalanpalveluksessa. Tämän päivän liturgista elämää säätelee valitettavan usein näennäinen ajan ja voimavarojen puute – tuo tälle päivälle ominainen kiire, jota kirkon tulisi kaikin tavoin torjua –, minkä takia erityisesti jumalanpalveluksissa perinteisesti luettavia osia lyhennellään tai karsitaan kokonaan pois.

 

Raamatun kaiken kattava läsnäolo kirkon jumalanpalveluksissa kasvattaa ihmisessä paitsi yhteyttä Jumalan sanaan, myös elämänkokemusta arjen eri vaiheisiin. Ortodoksisessa perinteessä jumalanpalvelusten anti itsessään riittäisi pitkälti koko hengellisen kasvatuksen rakennusaineeksi: voisi arvioida, että erilaiset kurssien, kerhojen ja oppimateriaalien tarve vähenisi huomattavasti, mikäli ihmiset osallistuisivat jumalanpalveluksiin, kuuntelisivat ja noudattaisivat kuulemaansa. Tämä edellyttäisi tietenkin myös päivittäistä ja lyhentelemätöntä jumalanpalvelusten toimittamista. Liturgiseen antiin sisältyvä opetus uskonopista, kirkon pyhistä, historiasta, perinteistä, moraalista, yhdistettynä Jumala-yhteyden varsinaiseen perustaan eli sakramentteihin, kykenevät ohjaamaan tämänkin päivän ihmisen elämän meren myrskyjen läpi – eiväthän ne koskaan vanhene.

 

Toinen ja tässä yhteydessä viimeinen näkökulma, jonka haluaisin tuoda esille, on Jumalan sanan kuulemisen ja sen noudattamisen käytännöllinen aspekti. Kuullun sanan noudattaminen edellyttää sen muistamista. Liturginen muisti on ominaisuus, joka on aiemmille sukupolville ollut kenties itsestään selvä asia. Kirkossa kävijän mieleen jäi säkeitä psalmeista, lauseita rukouksista, kirkkoveisujen ilmaisuja, evankeliumien ja epistolatekstien opetuksia. Raamatun läsnäolo ihmisen arjessa kuvastui konkreettisesti kansanviisauteen punoutuneina sananlaskuina ja sitaatteina. Tuo liturginen ja hengellinen tietopankki ohjasi kuin huomaamatta ihmistä eri elämän ratkaisuissa, muistin palauttaessa mieleen sitä, mitä kirkossa oli kuultu.

 

Tänä päivänä tuosta perinteestä on tultu varsin kauas. Liturginen muistimme Raamatun suhteen on usein heikko ja epävarma. Tämä johtuu tietenkin ensisijaisesti omasta heikosta aktiivisuudesta jumalanpalveluksiin osallistujana, mutta myös siitä, käytännössä välttämättömästä mutta seurauksiltaan monisäikeisestä uudistuksesta, mikä esimerkiksi Raamatun tekstien käännöksiä on koskettanut. Oman kanttorintyöni aikana olen esimerkiksi opetellut käyttämään kolmea eri psalttarin käännöstä: ”vanhaa”, sitten vuoden 1992 raamatunkäännöksen mukaista, ja nyt viime vuosina myös uutta Septuagintan mukaan tehtyä käännöstä.

 

En enää pysty muistamaan ulkoa esimerkiksi psalmia 51 (jota ortodoksisissa jumalanpalveluksissa luetaan niin usein, että se yleensä osataan ulkoa) eksymättä välillä käännösversioiden välillä. Vaikka kielen uudistuminen on ymmärrettävää myös kirkon jumalanpalvelusteksteissä, käytännön seurauksena voi olla ”liturgisen muistin” heikentyminen. Mikä avuksi – tietenkin vain yhä aktiivisempi jumalanpalveluselämä ja pyhien kirjoitusten omatoiminen lukeminen. Mutta miten on niiden tilanne, jotka ovat erkaantuneet liturgisesta elämästä ja paluuta yrittäessään huomaavat kaiken uudistuneen ja muuttuneen tuntemattomaksi? Millä tavoin voimme auttaa näitä, ”liturgisen kulttuurishokin” kohtaavia?

 



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräys on käynnissä koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland ordnar en penninginsamling med tillstånd från Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingen pågår  i hela Finland förutom på Åland.