SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Uskon ja puolustan, paikallisekumeeninen foorumi Tampereella 3.10.2011 

Kampuskappeli Taivaankannen alttariteoksena on tasavartinen peililasinen risti. Alttaripöydällä on Kristus Kaikkivaltias -ikoni.Kirkoherra Veli-Pekka Järvinen toivotti foorumin väen tervetulleeksi.Paikallisekumeenisen foorumin 2011 osanottajia Taivaankannessa.

Kristinuskon yhteisöllisyys perustuu Jumalan kolmiyhteyteen. Kolminaisuusoppi on kristinuskon perusopinkappale ja kirkon peruskivi. Siitä myös seuraa, ettei keskinäinen yhteys ole mikään vapaaehtoinen lisäpiirre kristittyjen tavoiteltavaksi, vaan se on osa kirkkona olemista. Ekumeeniset pyrkimykset kirkkojen tulemiseksi yhdeksi, yhtä jumalanpalvelusta viettäväksi yhteisöksi, eivät siten ole joidenkin erityisharrastus vaan koko kristinuskon ytimestä nousevaa kolminaisuusopin todeksi elämistä. 

 

Muun muassa näin totesi Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo paikallisekumeenisessa foorumissa 3.10.2011. Foorumi on vuodesta 2003 alkaen koonnut paikallisekumeenisia toimijoita ja muita ekumeniasta kiinnostuneita keskustelemaan ajankohtaisista ekumeenisista asioista. Tampereen foorumi oli yhdeksäs ja kokosi viitisenkymmentä henkilöä päivän mittaiseen yhdessäoloon. Tampereen yliopiston kampuskappeli Taivaankansi ja helluntaiseurakunta tarjosivat foorumille tilat ja isäntäseurakunnat osoittivat foorumin väelle lämmintä vieraanvaraisuutta.

 

Hyvänä ekumeenisena käytännön ehdotuksena esitettiin, että eri kirkkokuntien jumalanpalveluksissa rukoiltaisiin paikkakunnan toisten kirkkokuntien seurakuntien puolesta. Tällainen esirukous olisi yksi osoitus kristinuskon ytimestä nousevan kolminaisuusopin todeksi elämisestä.

 

Ekumeenisen aamurukouksen johtivat yliopistopastori Risto Korhonen (ev.-lut.) ja kirkkoherra Markku Toivanen (ort.).

 

Rukoushetken edellä Risto Korhonen esitteli Tampereen ev.-lut. seurakuntien korkeakoulutyötä sekä kampuskappelin toimintaa. Seurakuntayhtymän oppilaitostyöntekijät palvelevat erityisesti opiskelijoita, opettajia ja oppilaitosten henkilökuntaa. Kampuskappelin nimi Taivaankansi on hyvin kuvaava vaaleasävyiselle, rauhalliselle, lempeälle sakraalitilalle. Se on rauhan tyyssija keskellä vilkasta kampusta. On hyvä tietää, että kesken arjen kiireisen aherruksen voi Taivaankannessa hetken rauhoittua.

Kirkkoherra Veli-Pekka Järvinen toivotti myös foorumin väen tervetulleeksi. Hän kertoi tämänvuotisen foorumin taustoista, valmisteluista ja teeman valinnasta.

 

- Mustikkasato on ollut tänä vuonna hyvä. Kun metsässä liikkuu, ei välttämättä päältäpäin marjoja näe, mutta alhaalta näkee. Kun taivuttaa päänsä ja katselee mättäiden tasolta, näkee mustikoiden runsauden. Alhaalta näkee siis paremmin.

 

- Paikallisekumenia on nimenomaan alhaalta päin näkemistä. Tehtävämme on painaa poski alas ja nähdä alhaalta. Tampereen ekumeeninen työryhmä mietti foorumin yleisteemaa jo viime syksynä. Kuten tiedetään, ovat kaikki nämä eroa kirkosta -sivut luovien tamperelaisten teekkarien työtä. Tampere on myös monikulttuurinen kaupunki. Tähän aikaan liittyy myös esimerkiksi sellainen uusi piirre, mistä Vallinsalon Lasse taannoin mainitsi, että ovet Pelastusarmeijallekin voivat sulkeutua. On totuttu siihen, että Pelastusarmeijan sotilaat ja upseerit ovat voineet vapaasti toimia eri paikoissa, mutta tätä nykyä ovatkin ovet osittain sulkeutuneet. Liike-elämässä ja muuallakin todetaan, että kun nykyään on niin monia uskontoja, niin ei tämä oikein ole sopivaa.

 

Olemme niin ”suvaitsevaisia”. Veli-Pekka Järvinen muisteli paavi Benedictus XVI puhetta, jossa hän totesi, että on traagista kun evankeliumin syvin sanoma, on vapauttava sanoma Vapahtajasta ja se onkin nykyään muuttunut kahlitsevaksi sanomaksi. Paavi kutsui kristittyjä työhön, että veisimme eteenpäin todistusta Kristuksesta nimenomaan vapauttava sanomana.

 

Foorumin aamupäivän osiossa kuultiin paikallisen ekumenian kuulumisia eri puolilta maatamme. Näköaloja kansainvälisen ekumenian ajankohtaisiin teemoihin niin ikään valotettiin. Ekumeeninen vastuuviikko ja rukousviikko olivat esittelyssä. Iltapäivällä kokoonnuttiin helluntaiseurakunnan temppeliin, jossa kuultiin Uskon ja puolustan -teemasta kolme kiintoisaa alustusta.

 

Lue lisää alta.


Paikallisen ekumenian jaoston sihteeri, rekisterinjohtaja Veijo Koivula johti paikallisekumeenista kuulumiskierrosta. Eri puolilta maatamme kokoontuneet osanottajat kertoivat kokemuksistaan.
Pääsihteeri Heikki Huttunen toi esille ajankuvia ja näköaloja uskontojen kohtaamisesta ja ekumeenisesta kontekstista. 
Projektisihteeri Anna Hyvärinen esitteli vastuuviikkoa ja siihen liittyvä aineistoa. Hän luki tapauskertomuksen egyptiläisestä Salemista Atlas-kirjasta Ajattele toisin – usko vapaasti. Hän kertoi...
Hallintosihteeri Sirpa-Maija Vuorinen esitteli vuoden 2012 ekumeenisen rukousviikon aineistoa. Teema suomeksi on: Kristuksen voitto muuttaa meidät. Rukousviikon aineisto on valmisteltu Puolassa. S...
Kirkkoherra Veli-Pekka Järvinen johdatteli iltapäivän teemaan todeten sen, mistä oli jo aikaisemmin puhetta, että alhaalta näkee paremmin. Pastori Petteri Arasalo toivoitti foorumin osanottajat te...
Tämän iltapäivän seminaarin yleisotsikkona on ”Uskon ja puolustan”. On siis kysymys apologiasta, uskon puolustamisesta. Aiemmissa puheenvuoroissa on jo käsitelty kristinuskon haastajia. Oma puheenvuor...

Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräys on käynnissä koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland ordnar en penninginsamling med tillstånd från Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingen pågår  i hela Finland förutom på Åland.