SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO
EKUMENISKA RÅDET I FINLAND
FINNISH ECUMENICAL COUNCIL
Tavoitteena näkyvä ykseys - Nikean metropoliitta Johanneksen muistoseminaari 26.–27.8.2011
Kiitollisuus, kunnioitus, lämpö ja yhteisöllisyys leimasivat kahden päivän yhdessäoloa Kainuun Opistolla Paltamossa. Vuosi sitten heinäkuun ensimmäisenä päivänä edesmenneen Nikean metropoliitta Johanneksen sukua, ystäviä, tuttavia, työtovereita ja muita kirkon ykseyspyrkimyksistä kiinnostuneita oli kokoontunut tunnetun herännäisopiston avaran katon alle. Paikka oli ollut läheinen myös metropoliitta Johannekselle. Hänen vierailunsa ekumenialuennoitsijana tulivat muisteluissa eri yhteyksissä esille.
Metropoliitan pitkää ja sisältörikasta elämää muisteltiin esipaimenena, hengellisenä isänä, ekumeenikkona, perheenjäsenenä, ystävänä, keskustelijana, kosmopoliittina, kulinaristina. Luetteloa voisi vielä jatkaa. Alustuksista ja keskustelusta muodostui ekumeenisesti antoisa kokonaisuus, johon myös herännäisyydelle ominainen jykevä virrenveisuu nivoutui saumattomasti. Mukana olleet saivat erinomaisen annoksen hengellistä ruisleipää evääksi arkeen.
Opiston rehtori Heikki Törmälehto toivotti seminaariväen tervetulleeksi ja erityisesti metropoliitan veljenlapset Esa Rinteen ja Erja Kautosen puolisoineen.
– Tämä seminaari on osa uutta alkua sille ekumeenisten seminaarien sarjalle, jota Kainuun opisto on saanut olla toteuttamassa 1970–1980-luvulla. Kaksi vuotta sitten kokoonnuimme ekumeeniseen ilmastoseminaariin. Tuolloin Kainuun Opisto täytti sata vuotta.
– Tervehdin teitä Siionin virren 175 sanoin: Nyt kristiveljet ja -sisaret vaihdamme parhaat terveiset.
Muistopalvelus metropoliitta Johanneksen sielun puolesta toimitettiin isä Andreas Larikan johdolla. Kanttoreina olivat Hanna-Kaisa Mönttinen ja Esko Hakamies.
Idästä länteen Bysantin luottomiehenä
Metropoliitta Johanneksen laaja-alaisuus, sivistyneisyys ja sopeutuvaisuus korostuivat muistoissa, jotka päivien aikana kertautuivat. Turkulaisuus oli Johannekselle kaikista ominaisinta, mutta hän oli asunut ja viihtynyt varsin hyvin myös Lapissa. Hän työskenteli pitkään Kuopiossa ja myös Helsinki tuli hänelle tutuksi. Hän sopeutui annettuihin olosuhteisiin. Myöskään pitkät oleskelut Konstantinopolissa eivät tuottaneet vaikeuksia ja kun hän oli matkalla katolisessa maassa, oli itsestään selvää, että sunnuntaiaamuna käytiin katolisessa messussa. Hän tunsi erinomaisesti eri kirkkojen opin, teologian ja perinteet.
Metropoliitta Stefanoksen ensimmäinen muisto Johanneksesta liittyi Kreikkaan ja siihen, miten tämä nopeasti oli vaihtanut kieltä ja sekunnissa sopeutunut uuteen tilanteeseen. Kohtaaminen tapahtui vuosikymmeniä sitten lasten leirillä, jonne Johannes tuli eräänä iltana. Stefanos pystyi palauttamaan mieleensä sen voiman ja rauhallisen varmuuden, joka Johtanneksesta säteili.
- Ja menestys oli leirillä taattu, kun hän sen jälkeen, kun hänet oli esitelty, alkoi puhua täydellistä kreikkaa.
Veijo Koivulan matkassa käytiin niin ikään Kreikassa, jossa Johannes oli pelastanut hänet paikallisten isäntien tylyltä kohtelulta sisälle kirkkoon ja lopulta päivälliselle. Koivula on luterilainen pappi ja oli metropoliitan läheinen ystävä. Koivulan muistoihin kulminoitui myös kiitoksen sanan lausuminen ajallaan. Metropoliitta muisti aina kiittää ”kaiken avun edestä”. Tällainen helposti unohtuu, mutta ei Johannekselta.
Isä Pentti Hakkaraisen ja metropolitta Johanneksen yhteydenpito ulottui monelle vuosikymmenelle. Yhteyksiä oli paljon, ja juuri hänen kauttaan syntyivät metropoliitan yhteydet Kainuun Opistoon. Isä Pentti on Bysantin isien opetuksen tuntija. Halu ammentaa viisautta näistä lähteistä yhdisti Johannesta ja isä Penttiä, joka pitää metropoliitta Johannesta kunnioitettavana opettajanaan. Keskeistä on kirkon yhteisöllinen vastuu ihmisen pelastumisesta. Kirkko ruokkii nälkäisiä, osoittaa vieraanvaraisuutta muukalaisille, huolehti sairaista ja elämässä sortuneista. Bysantin valtio omaksui armeliaisuuden perinteen ortodoksiselta kirkolta. Tätä kirkon terapeuttista perinnettä isä Pentti on viljellyt ja varjellut omassa työssään ja opetuksessaan.
Isällisessä ohjauksessa
Esipaimenen työssään Johannes erityisesti halusi tukea papiston jäseniä elämän ja työn monien haasteiden keskellä. Hänelle oli ominaista kannustaminen, ystävällisyys, hyvän tahtominen, kirkon edun vaaliminen ja pastoraalinen huolenpito. Silloinkin kun hänellä oli aihetta kriittisiin havaintoihin, ei ihmistä lyöty, ei unohdettu eikä hylätty. Näitä muistoja oli arkkimandriitta Andreas Larikalla ja pääsihteeri Heikki Huttusella. Samat mietteet tulivat esiin metropoliitta Panteleimonin seminaariin lähettämässä tervehdyksessä.
Ekumeniaa ja kulinariaa
Kainuun Opiston 1970–1980-lukujen teologisesti korkeatasoiset ekumeeniset seminaarit toistuivat monissa muistoissa. Rovasti Tuomo Ruuttunen käsitteli näiden sisältöä puheessaan. Metropoliitta Johanneksen vahva teologinen tietämys tuli näissä hyvin esiin. Tuomo Ruuttunen valotti myös ekumeenisen saunaseuran keskusteluja, joissa Johanneksen pistämätön huumori luonnollisesti nousi keskiöön.
Kirjailija Hellevi Salminen kuljetti seminaariväkeä erityisesti kulinaaristen keskustelujen pyörteisiin. Slaavilaisen kanapadan ja vaniljasiiderissä haudutetun hapankaalin maistelun myötä syntyivät ikimuistoiset keskustelut. Hellevi Salminen muisteli metropoliittaa myös hyvänä haastateltavana, innostavana taidenäyttelyoppaana, isällisenä kirkollisena opettajana, terävänä huomioitsijana ja herrasmiehenä. Hellevin Salmisen puheenvuoro kuljetti miellyttävästi myös ateriayhteyden merkityksellisyyteen.
Näkyvä ykseys – luovuttamaton päämäärä
Kirkon ykseyden menetys on enemmän kuin kirkkojen välinen hajaannus; se merkitsee kirkon jakautuneisuutta. Kirkon ykseys ei siten ole asia, joka pitää tehdä näkyväksi, vaan asia, joka pitää palauttaa. Arkkipiispa emeritus John Vikström toi sisältörikkaassa ja jäsentyneessä alustuksessaan monipuolisesti esille metropoliitta Johanneksen syvällistä ajattelua näkyvän ykseyden luovuttamattomasta tavoitteesta.
Isä Jan Aarts nosti puheessaan esille suomalaisen ekumenian hyvän mallin, jossa katolinen, luterilainen ja ortodoksinen kirkko ovat jo vuosikymmenet toimineet hyvässä yhteistyössä. Tässä on ollut merkityksellistä se, että kirkkojen johto, piispat, ovat toimineet yhdessä. Metropoliitta Johannes oli vuosikymmenet mukana ekumeenisessa yhteistyössä ja hänen kauttaan ortodoksisen kirkon osuus tuli esimerkiksi Suomen Ekumeenisessa Neuvostossa hyvin näkyväksi. Isä Jan mainitsi myös miten paavi Johannes Paavali II aikanaan julkisesti toi esille ilonsa Suomen ekumeenisesta ilmapiiristä.
Metropoliitta Stefanos toi puheessaan esiin Johanneksen ja hänen yhteisen intohimonsa: kirkon yhtenäisyyden.
– Todellisen ystävyytemme elimme yhteisessä huolessamme kirkkoa kohtaan. Puhuimme toisillemme tasaveroisina yhteisistä huolistamme. Keskusteluyhteys yhteisestä intohimostamme, kirkosta jatkui hänen kuolemaansa asti.
Tarkkaavaisena tiedon valtatiellä
Pastori Esa Rinne on metropoliitta Johanneksen veljenpoika. Hän kiitti seminaarin järjestäjiä lähiomaisten puolesta. Erityisesti John Vikströmin alustuksesta hän oli löytänyt setänsä ajattelun ja kiitti siitä. Esa Rinne kertoi lähisuvun arvostavan sitä, että sedän muistoa kunnioitetaan tällaisella arvokkaalla seminaarilla.
Metropoliitan kotoinen olemus peilautui Esa Rinteen muistoista vaikkapa siitä, miten hän tarvitsi apua tv-kanavien säätämisessä. Hänelle oli keskeistä nähdä BBC:n lähetykset ja muutkin uutiset ulkomailta. Myös iltapäivälehdet piti olla luettavissa. Johannes ei halunnut syrjäytyä tiedon valtatieltä.
Esa Rinne kuljetti seminaariväkeä kauniina aurinkoisena päivänä Kainuusta Aurajoen rantamille, setänsä Johanneksen olohuoneeseen, jossa mukavasti yhdessä istuskeltiin ja maailmanmenoa mietittiin. Metropoliitta oli lyhyilläkin vierailuilla aina vieraanvarainen. Hän mm. kysyi: Saisiko olla tilkka jotain? Tilkka usein otettiin ja mukavaa oli. Oli hyvin arvokasta, että metropoliitan veljenlapset puolisoineen osallistuivat muistoseminaariin. Monipuolisesta kirkonmiehestä tuli näin esille myös kotoinen kuva arvostetusta sedästä.
Kuvan teologiaa
Seminaarin päätösosioon kuului tutustuminen kahteen kuvakirkkoon. Oppaanamme Paltaniemen kuvakirkossa oli Riitta Aurer. Oli vaikuttavaa kun Auer avasi oven suurikokoisella rauta-avaimella. Kirkko on isokokoinen puurakennus, jossa ei ole lämmitystä.
Se on valmistunut 1726 ja sitä oli rakentamassa 24 kirvesmiestä Johan Simonpoika Knubbin johdolla. Knubb kuului etelä-pohjalaiseen kirkonrakentajasukuun. Margareta Capsian maalaama pyhää ehtoollista esittävä alttaritaulu saatiin kirkkoon 1727. Kirkolle ominaiset katto- ja holvimaalaukset on tehnyt Emanuel Granberg vuosina 1778–1781. "Lankkumaalariksi" mainittu Pekka Qfeflander restauroi kolmea maalausta vuonna 1851, jolloin ne menettivät osan alkuperäisestä loistostaan.
Parhaiten säilynyt maalaus on pääoven yläpuolella oleva viimeinen tuomio, jonka yläosa kuvaa taivasta ja alaosa helvettiä. Huomattavan suuri osa maalauksen alapuolesta on kuitenkin poistettu, koska se lienee järkyttänyt seurakuntalaisia. Vuosina 1622 ja 1685 tehdyt kirkonkellot ovat ainoat ensimmäisistä kirkoista ehjinä säilyneet esineet. Kellot olivat liian raskaat kirkon omalle tornille, joten niille jouduttiin rakentamaan oma tapuli 1768–1769.
Kristuksen kirkastumisen kirkko
Päätösosio oli sijoitettu Kajaaniin, jossa ensin kokoonnuttiin ortodoksiseen kirkkoon ja sen jälkeen seurakuntataloon päätöskahveille, joita isännöi kirkkoherra Andreas Larikka.
Kristuksen kirkastumiselle pyhitetyn bysanttilaistyylisen ristibasilikan on suunnitellut arkkitehti, professori Ilmari Ahonen (k.1984). Goottilaistyylisessä ja 1700-luvun henkisessä kellotapulissa on 7 kelloa ja ne on valettu Valmetin konepajalla 1950 luvulla. Seminaariväki toivotettiin arvokkaasti tervetulleeksi kirkonkellojen soitolla.
Rovasti Pentti Hakkarainen kertoi temppelistä, joka on hengellisen kauneuden tyyssija. Kirkon kupolilla on hoitava merkitys. Isä Pentti viittasi luterilaiseen psykoanalyytikkoon, erityisesti lasten ja nuorten pirstoutuneen mielenmaiseman tuntijaan Matti Brummeriin, joka on toistuvasti puhunut siitä, miten piikkimäiset, korkeat muodot ahdistavat lasta. Sen sijaan kaarevat muodot ja ihmisruumiin naiselliset, kohtumaiset muodot luovat turvallisuutta ja lämmintä hoitavuutta.
– Tällainen syyrialaista sakraalitilan arkkitehtuuria edustava muoto on parhaimmillaan Hagia Sofiassa Konstantinopolissa. Kupoli tuo esille sen, miten lähellä Jumala on ihmistä.
Modernin ihmisen sisäiselle etsinnälle ja henkiselle kasvamiselle, syventymiselle ja aikuisuudelle ovat vanhojen ikonien muotokieli, värit, kehon asennot, niiden kaarimaiset muodot, nykyisen traumaterapiankin mielestä kaikkein hoitavinta.
Kirkon ikonostaasin ja al secco -tekniikalla toteutetut seinämaalaukset ovat edesmenneen tunnetun japanilaissyntyisen ikonitaiteilija Petros Sasakin maalaamat. Myös Tuula Martola ja Alkiviades Kepolas ovat maalanneet kirkon ikoneja. Kirkossa elää ikivanha bysanttilaisen taiteen terapeuttinen traditio, jolla on syvä teologinen olemus.
Ikoneissa on vahvasti esillä luontotematiikka, esimerkiksi kuva, jossa eläin on ihmisen sylissä tuo esille yhteyden luontoon. Isä Pentti korosti toistamiseen, että kirkko on ennen muuta häiriintyneitten, särkyneitten ihmisten paikka. Kristityllä pitää olla kunnioittava suhtautuminen sairauteen, vammaisuuteen. Olkoon kirkko kohtu, joka säteilee turvaa, sillä on oltava terapeuttinen henki.
Kainuun opiston johtokunnan puheenjohtaja Lauri Pykäläinen lausui muistoseurojen päätössanat. Hän kiitti osanottajia ja esitelmöitsijöitä antoisista päivistä, joissa on vallinnut syvä kristittyjen yhteyden henki.
Sirpa-Maija Vuorinen
Kuvat: Mika Seppänen, Hellevi Salminen, Riitta-Liisa Kemppainen, Veijo Koivula, Sirpa-Maija Vuorinen.
Kun klikkaat kuvaa, se avautuu uuteen ikkunaan.
Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland Eteläranta 8 / Södra kajen 8 PL / PB 210 00131 Helsinki / Helsingfors
Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräys on käynnissä koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.