SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Kristittyjen ykseyden rukousviikko 2007

Kuurot hän saa kuulemaan ja mykät puhumaan Vuoden 2007 kristittyjen ykseyden rukousviikon aineiston on valmistellut eteläafrikkalainen kristittyjen ryhmä. Viikon teema nousee Markuksen evankeliumin (7:31-37) pohjalta.

 

Eteläisen Afrikan historiassa vaikenemisen kulttuuri on kiusallisen tuttu rotusorron ajalta. Nykyään vaikeneminen Afrikassa liittyy erityisesti HIV/Aids-epidemiaan. Rukousviikon valmisteluissa työryhmä on rohkeasti nostanut esille tämän vaikean vaikenemisen ja pyrkii edistämään kristittyjen ykseyttä avoimen ja todellisen vuoropuhelun kautta. 

 

Aineistossa valaistaan Afrikan tilannetta, sitä kärsimystä jonka keskellä monet afrikkalaiset ovat eläneet ja elävät tällä hetkellä. Suomalaisesta näkökulmasta katsottuna tilanne on jossain määrin toinen. Olemme säästyneet rotusorrolta eikä tilanne HIV/Aidsin suhteen ole meillä läheskään sitä luokkaa kuin Afrikassa. Mutta meillä on omat vaikenemisen ongelmamme ja kulttuurimme, ja monet näistä puhumattomuuden ongelmista koskettavat myös kirkkoja ja kristittyjä.

 

Vuonna 2007 vietetään Mikael Agricolan juhlavuotta. Tulee kuluneeksi 450 vuotta hänen kuolemastaan. Juhlavuoden tunnus on Oma kieli, oma mieli. Puhumiseen tarvitsemme kieltä, ja helpoiten puhuminen onnistuu äidinkielellä. Joskus on myös sanottu, että rukous on uskon äidinkieli. Ekumeeninen rukousviikko on meille annettu tilaisuus puhumiseen ja rukoukseen. Puhumiseen Jumalasta, puhumiseen kristittyjen ykseydestä, puhumiseen jopa vaikeista asioista, rukoukseen Jumalan valtakunnan, Kristuksen kirkon ja sen ykseyden puolesta.

 

Siirtyminen vaikenemisesta puhumiseen on tärkeä teema ekumenian näkökulmasta. Tärkeä se on myös sananvapauden, uskonnonvapauden ja yksityisen ihmisen sielunhoidon kannalta. Rukousviikko kutsuu meitä yhteyteen, rukoilemaan ja puhumaan suurista asioista.

 

Tutustu rukousviikon aineistoon:

 










Koko aineisto pdf:nä vapaasti käytettävissä.


Koko aineisto word-tiedostona vapaasti käytettävissä.


Kahdeksan päivän raamatunkohdat, selitykset ja rukoukset vapaasti käytettävissä.




Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräys on käynnissä koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland ordnar en penninginsamling med tillstånd från Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2020/1503. Insamlingen pågår  i hela Finland förutom på Åland.