SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Saksa: Luterilaisen reformaation maa

Vuonna 1517 Martti Luther synnytti keskustelua julkaisemalla 95 teesiään. Teesit ilmaisivat Lutherin näkemyksen oman aikansa kirkon väärinkäytöksistä. Vuonna 2017 vietetään tämän historiallisen hetken 500. merkkivuotta: tapahtuman, joka on vaikuttanut lännen kirkon elämään vuosisatojen ajan. 


Reformaatio tapahtumana on ollut kiistanalainen teema Saksan kirkkojen välisissä suhteissa, eikä vähiten viime vuosien aikana. Saksan Evankelinen Kirkko (EKD) on valmistautunut merkkivuoden viettoon vuodesta 2008 alkaen keskittymällä kunakin vuonna johonkin reformaation erityiseen piirteeseen kuten reformaatioon ja politiikkaan tai reformaatioon ja kasvatukseen. EKD on myös kutsunut monella tasolla ekumeenisia kumppaneitaan yhteistyöhön vuoden 1517 tapahtumien muistamisessa.

 

Laajojen ja haasteellisten keskustelujen jälkeen Saksan kirkot päättivät, että sopiva tapa muistaa reformaatiota ekumeenisesti olisi Christusfest eli Kristuksen juhliminen. Kun painopisteenä on Jeesus Kristus ja hänen sovitustyönsä kristillisen uskon keskuksena, silloin kaikki EKD:n ekumeeniset kumppanit (roomalaiskatoliset, ortodoksit, baptistit, metodistit, mennoniitat ja muut) voisivat osallistua merkkivuoden juhlallisuuksiin.

 

Tämä on huomattava saavutus, kun otamme huomioon reformaation historiaa värittävät kivuliaat jakaantumiset. Luterilais-roomalaiskatolinen ykseyskomissio on työskennellyt intensiivisesti saavuttaakseen yhteisymmärryksen muistamisen luonteesta. Tämän tuloksena syntynyt tärkeä asiakirja tunnistaa sen, kuinka molemmat perinteet lähestyvät tätä merkkivuotta ekumeenisesta lähtökodasta. Takana on viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana käytyjen dialogien saavutukset ja niiden tuoma uusi oman historian ja teologian ymmärtäminen. 

 

Erottaen sen, mikä reformaation teologisissa näkemyksissä oli poleemista, katolilaiset voivat nyt kuulla Lutherin haasteen tämän päivän kirkolle tunnistaen hänet ”evankeliumin todistajaksi” (Vastakkainasettelusta yhteyteen 29). Näin vuosisatojen molemminpuolisten tuomioiden ja mustamaalauksen jälkeen vuonna 2017 luterilaiset ja katolilaiset voivat ensimmäistä kertaa muistaa yhdessä reformaation syntyä.

 

Tästä yhteisymmärryksestä ja sen laajemmasta ekumeenisesta yhteydestä nousee tämän vuoden Kristittyjen ykseyden ekumeenisen rukousviikon teema: Kristuksen rakkaus johtaa meidät sovintoon. 



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräys on käynnissä koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland ordnar en penninginsamling med tillstånd från Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2020/1503. Insamlingen pågår  i hela Finland förutom på Åland.