SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Katoavat ja katoamattomat aarteet, 25.5.2008

Kun tulee puhe katoavista aarteista, niin varsin usein käännämme huomion ulospäin omasta elämästämme. Toteamme, etteihän meillä juuri mitään ole. Tämä se on meille kaikille tuttua hurskastelua ja ulkokultaisuutta. Tuolla naapurilla ovat asiat varmasti paljon paremmin, katsokaapa sinne!

 

Me elämme ulkonaisen runsauden ja yltäkylläisyyden keskellä. Valitamme kyllä polttoaineiden hintojen olevan hirveitä, ja tankkaamme tankin täyteen mukisematta. Oikeasti köyhillä ei ole varaa ajaa autolla. Toisin sanoen juuri nämä katoavat tavarat ja aarteet ovat silmiemme edessä jatkuvasti, ja täyttävät liian usein myös sydämemme. Elämämme pinnallistuu ilman että siinä tuntuu mitään ongelmaa olevan. Vain hetki, ja elintasosta, jonka olemme saavuttaneet, muodostuukin vähimmäistaso, jonka alla vaanii kurjuus ja kuolema.

 

Mikä sitten on katoavaa? Eiköhän kaikki se, mikä ei lähde mukana hautaamme. Eiköhän kaikki se, mitä ei taivaassa tarvita. Vaikka juuri mitään ei lähde mukaan täältä, me silti vingutamme visaa ja nostamme luottorajoja. Tekisi mieli nostaa kädet pystyyn, sillä onhan tämä tuiki tuttua itsellekin. En tosin asu omakotitalossa, vaikka kyllä kai kirkkoherran pitäisi, kun noita pappiloitakaan ei juuri ole olemassa. Me elämme niin kuin taivaan Isä ei pitäisikään lapsistaan huolta. Yritämme varmistaa tulevaisuuden ja terveyden rakentamalla katoavia kulisseja ympärillemme.

 

Mitä voimme pitää katoamattomana? Apostolinen uskontunnustus on lausuttu kristillisessä jumalanpalveluksessa noin 1700 vuoden ajan. Eikö se jo ole jotain pysyvää ja myös muuttumatonta? Ei, se ei ole vastaus kysymykseen. Mutta se kyllä viittaa katoamattomaan. Uskontunnustuksessa me tunnustamme uskomme Jumalaan, ”jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi”. (Jaak. 1:17) Jumala, joka on rakkaus, on iankaikkinen, siis katoamaton. Tuntuuko siis ajatus katoamattomuudesta kaukaiselta? Onko se millään tavalla osa elämäämme? Ihminen ei tunnetusti näe nenäänsä pitemmälle. Eikä aina myöskään nenän taakse. Mutta, jos puhumme uskosta, toivosta ja rakkaudesta, niin puhe väkisinkin liippaa varsin läheltä Jumalaa. Tokihan nykyihminen pyrkii puhumaan uskosta, toivosta ja rakkaudesta täysin maallisina käsitteinä, mutta eipä tuollaisesta puheesta tule kovinkaan uskottavaa ja luontevaa.

 

Usko, toivo ja rakkaus ovat säilyneet kautta sukupolvien ketjun. Sopii siis kysyä, mistä ne saavat voimansa? Niiden laita taitaa olla samoin kuin Kristuksen kirkonkin. Jos kirkko olisi täysin inhimillinen todellisuus, niin olisi se haihtunut omassa mahdottomuudessaan jo kaksi vuosituhatta sitten. Uskon, toivon ja rakkauden kautta avautuu katoamattomuus meille, ihmisille, jotka luulemme että usko, toivo ja rakkaus olisivat ostettavissa. Kaikki ne liittävät ihmisen johonkin itseään suurempaan. Me uskomme sillä uskolla, jolla eivät vain isäimme ennen meitä ole uskoneet, vaan jollaista ainoa Poika osoitti Isäänsä ja meidän Isäämme kohtaan. Me toivomme sillä toivolla, joka kestää vaikka inhimillistä toivoa ei olisi: ”Sinä saat olla luottavalla mielellä, sillä toivo elää, olet turvassa.” (Job. 11:18) Me rakastamme sillä rakkaudella, jolla Jumala on rakastanut ensin meitä, sillä mitään muuta todellista rakkautta ei ole.

 

Raamatullista käsitettä ”rakkaus” voidaan valaista näillä Laulujen laulun sanoilla: ”Paina minut sinetiksi sydäntäsi vasten, pane sinetiksi ranteesi nauhaan. Rakkaus on väkevä kuin kuolema, kiivas ja kyltymätön kuin tuonela. Sen hehku on tulen hehkua, sen liekki on Herran liekki. Suuret vedet eivät voi sitä sammuttaa, virran tulva ei vie sitä mukanaan. Jos joku tarjoaisi talot ja tavarat rakkauden hinnaksi, hän saisi vain toisten pilkan.” (Laul. l. 8:6-7) Kun siis nykypäivän ajatuksia ja sanoja rakkaudesta verrataan raamatulliseen käsitteeseen, voidaan todeta että rakkaus on paljon enemmän. Oikeastaan iltapäivä- ja aikakauslehdistä voimme lukea sen, mitä rakkaus ei ainakaan ole.

 

”Suuret ovat Herran teot! Joka niitä rakastaa, tutkii niitä.” (Ps. 111:2) Herran suuret teot tuntuvat jäävän kaiken katoavan sälän alle. Mutta onneksi tällainen tuntu ei ole koko totuus. Miksi me niin usein murehdimme vähäistä uskoamme, emmekä tunnusta, että sekin vähä kantaa meille Jeesuksen Kristuksen ja koko hänen armonsa ja rakkautensa? Uskon kautta ymmärrämme osallisuutemme katoamattomuudesta. Me kuitenkin huolehdimme ja hätäilemme niin monenlaisten kysymysten keskellä, että yksinkertaisesti olemme liian lähellä itseämme nähdäksemme kokonaistilanteemme selkeästi.

 

Usein tällaisessa tilanteessa auttaa se, että voi puhua jonkun toisen kanssa. Kaikkein parhaimmaksi avuksi Jumala on antanut meille Jeesuksen, sydämen aarteen. Meidän täytyy jokaisena päivänä pyytää Pyhää Henkeä avuksemme, sillä Jumalan Henki on lohdutuksen Henki, viisauden Henki, rakkauden Henki, toivon Henki, totuuden Henki. Pyhä Henki on toinen Puolustaja. Toinen Puolustaja on itse Vapahtajamme, Jeesus Kristus, Kristus Jumala. Pyhä Henki synnyttää kristityssä synnintunnon, jota me kaikki tarvitsemme, jotta ymmärtäisimme, millä tavoin Jeesus puolustaa meitä syntiä ja turhuuden henkeä vastaan, mutta ennen kaikkea todellista pahuutta vastaan. Meille tärkeässä virressä lauletaan: ”Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman, niin että uuden virren sävelillä kuulemme kansasi jo laulavan.” (Vk. 600) Pahan valta on myös mammonan valtaa, jota ei lainkaan tarpeeksi kammoksuta. Kun uskomme Herraan Jeesukseen, niin meillä on katoamaton aarre taivaassa. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi!

 

Ajankohta: 2. sunnuntai helluntaista (25.5.2008)

Evankeliumi: Luuk. 12: 13–21

Arto Penttisen saarna

Maaningan kirkossa



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Helsingin poliisilaitoksen myöntämä pienkeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1063 ja keräys on käynnissä 16.09.2021 - 15.12.2021 koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland ordnar en småskaliga penninginsamling med tillstånd från polisinrättningen i Helsingfors. Insamlingsnumret är RA/2020/1618. Insamlingen pågår 16.09.2021 - 15.12.2021. (eller tills insamlingsmålet nås) i hela Finland förutom på Åland.