SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Spiritualiteetti ekumeenisen liikkeen ytimessä, Tallinnassa 7.12.2006

Käsitettä spiritualiteetti käytetään ekumeenisissa yhteyksissä laajasti. Sillä tarkoitetaan jumalanpalvelusta ja yhteistä rukousta, henkilökohtaista hiljentymistä sekä sielunhoitoa ja hengellistä ohjausta; joskus myös raamattutunnit ja raamatun tutkistelu luetaan mukaan samaan kokonaisuuteen.

 

Jumalanpalvelukset ja spiritualiteetti ekumeenisissa kokouksissa 

 

Spiritualiteetti ei aina ole ollut itsestään selvä ulottuvuus ekumeenisissa kohtaamisissa ja konferensseissa. Ekumeenisen liikkeen politisoitumisen aikana 1960 ja -70-luvuilla annettiin vain vähän merkitystä perinteisille rukouksen muodoille ja nähtiin, että yhteisissä kokoontumisissa on keskityttävä keskusteluun, pohdiskeluun ja päätöksentekoon. Radikaaleimmat ajattelivat, että yhteiskunnallinen ja poliittinen toiminta on uskon olennaisin ilmaus, jota yksityisen kristityn ja hänen seurakuntansa spiritualiteetti voi parhaimmillaankin vain tukea. Puhuttiin käsitteestä ”spirituality for combat”, ja joillekin ”combat” saattoi merkitä jopa aseellista kamppailua vääryyttä vastaan. Toisaalta on myös mahdollista, että yhteisen rukouksen mahdollisuutta ja merkitystä ekumeenisen vuoropuhelun kannalta ei oltu tuolloin vielä teologiselta kannalta riittävästi pohdittu.

 

Uusi vaihe alkoi Kirkkojen Maailmanneuvoston VI yleiskokouksesta Vancouverista Kanadasta vuonna 1983. Se oli ensimmäinen suuri kirkkojen kokoontuminen, jota varten oli suunniteltu päivittäinen jumalanpalveluskierto. Aamurukoukset joka päivä klo 6 noudattivat kokousta varten laadittua, lähinnä reformoituun traditioon perustuvaa kaavaa. Iltarukoukset klo 18 olivat eri traditioiden mukaisia vespereitä, ehtoopalveluksia. Kokouksen ohjelmaan kuului myös kaksi ehtoollisjumalanpalvelusta, ns. Liman liturgia, joka oli laadittu vanhojen tekstien ja läntisen tradition perusteella BEM (Baptism Eucharist and Ministry) -asiakirjan juhlallista allekirjoittamista varten Limassa pari vuotta aikaisemmin; Vancouverissa sen toimitti Canterburyn arkkipiispa protestanttien yhteisenä eukaristiana. Ortodoksinen liturgia, jonka paikalla olevat eri kirkkojen edustajat toimittivat yhdessä, kuului myös kokouksen yhteiseen ohjelmaan. Näiden lisäksi kokousalueella toimitettiin eri tunnustuskuntien itse järjestämiä jumalanpalveluksia, esimerkiksi päivittäin roomalaiskatolinen messu.

 

Suurten ekumeenisten kokousten suunnittelu noudatti Vancouverista lähtien samoja periaatteita. Jumalanpalvelukset saivat vakiintuneen paikan kokousohjelmissa ja niiden valmistelemiseen alettiin paneutua huolellisesti. Puhutaan jopa, että Vancouverista alkoi ekumeenisen liturgisen tradition kehitys. Eukaristian asema yhteisessä ohjelmassa on vaihdellut, eikä se viime vuosina ole kuulunut kokousten viralliseen yhteiseen ohjelmaan. Tämä johtuu siitä, etteivät kaikkien kirkkojen edustajat voi viettää eukaristiaa yhdessä, ja tasapuolisuuden vuoksi niitä olisi sisällytettävä ohjelmaan kolme tai neljä – protestanttinen, bysanttilais-ortodoksinen, orientaalis-ortodoksien ja roomalaiskatolinen, milloin viimeksi mainittuja on mukana. Tämä on koettu ohjelman kannalta raskaaksi ja ehtoollisyhteyden puuttuminen erityisesti protestanttisten osanottajien taholta niin kielteiseksi, ettei ehtoollisjumalanpalveluksia ole haluttu ottaa yhteiseen konferenssiohjelmaan. Toisaalta voidaan kysyä, onko ehtoolliskysymyksen välttely yritys kieltää todellisuus ja etteikö yhteinen rukous ja läsnäolo ehtoollisjumalanpalveluksessa, jossa ehtoolliseen ei voi osallistua, voisi olla omiaan vahvistamaan ekumeenista motivaatiota.

 

Raamattutunnit ovat kuuluneet ekumeenisten kokoontumisten ohjelmaan pitkään. Ne on vähitellen liitetty samaan kokonaisuuteen jumalanpalvelusten ja rukousten kanssa. Useissa tapauksissa sama spiritualiteetti-työryhmä on valmistellut tietyn konferenssin jumalanpalvelukset ja raamattutyöskentelyn.

 

Grazissa Itävallassa kesäkuussa 1997 pidetyn Euroopan toisen ekumeenisen yleiskokouksen valmistelussa spiritualiteetilla oli keskeinen asema. Varsinaisen suunnittelutoimikunnan rinnalla toimi spiritualiteetti-toimikunta, jonka tehtävä oli valmistella konferenssin koko jumalanpalveluselämä ja kaikki raamattutyöskentely. Grazin yleiskokouksen teema oli Reconciliation – sovinto, sovitus. Spiritualiteetti-toimikunta aloitti työnsä paneutumalla teemaan ja siihen kuinka sovitus-teema voisi tulla ilmaistuksi yleiskokouksen jumalanpalveluksissa ja raamattutunneissa. Tuloksena oli ”liturgical flow” - liturginen virta, joka määritteli jumalanpalvelukset ja raamattutuntien aiheet ja vaikutti koko yleiskokouksen ohjelmaan. Liturgisen virran sisältö oli yksinkertaisesti pelastushistoria, luomisesta lunastukseen. Aamuisin toimitettiin eri tunnustuksen mukaiset aamupalvelukset. Niissä luettiin epistola- ja evankeliumiteksti, joita käsiteltiin raamattutunneilla välittömästi jumalanpalveluksen jälkeen. Iltarukoukset toimitettiin ekumeenisesti suunnitellun kaavan mukaan. Kuten yleensä, kokouksen jumalanpalvelusten järjestykset, tekstit ja laulut julkaistiin kirjana, joka sisälsi myös muita rukouksia ja lauluja. Tässä tapauksessa raamattutyöskentelyn taustatekstit olivat samassa kirjassa.

 

Ekumeenisen spiritualiteetin ongelmat

 

Vancouverista alkunsa saanutta käytäntöä luonnehditaan joskus ”ekumeeniseksi liturgiseksi traditioksi”. Se ei kuitenkaan kestä lähempää tarkastelua, koska kyseessä on lähinnä reformoidun tavan pohjalle kutakin tilannetta varten rakennettu jumalanpalvelus. Siinä ei onnistuta sulauttamaan eri jumalanpalvelusperinteitä miksikään uudeksi kokonaisuudeksi, vaan tuloksena on yhden perinteen dominoima, useimmiten ontuva valikoima rukouksia ja lauluja eri lähteistä. Tämä ei vastaa minkään aidon liturgisen tradition kriteerejä eikä avaa uusia ekumeenisia näköaloja.

 

Ekumeeniset kokoukset ovat usein liturgisen kokeilun näyttämönä. Kyseessä ovat jumalanpalveluksen uudistajat, jotka etsivät ratkaisua oman kirkkonsa jumalanpalveluselämän ongelmiin liturgisen tradition ulkopuolelta, kuten teatterin tai tanssin maailmasta. Tuloksena saattaa olla ilmiöitä, joita on vaikea tunnistaa jumalanpalvelukseksi. Toinen vastaavanlainen haaste on kysymys kielestä. Englantilaisella kielialueella, mutta monien muidenkin kielten kohdalla, pyritään ratkaisemaan sukupuolten tasa-arvon kysymys kielellisillä keinoilla. Tämä tarkoittaa kieliopillisen suvun välttämistä ja uusien ilmaisujen keksimistä erityisesti maskuliinisten sanojen tilalle. Äärimmillään jopa kristillisen uskon keskeiset käsitteet, kuten Isä ja Poika Kolminaisuuden persoonina ovat sopimattomia, ja lopputuloksena voi olla jotain muuta kuin Raamatun ilmoitukseen perustuva kristinusko.

 

On muistettava, että nämä ongelmat liittyvät siihen, että jumalanpalvelus on koettu keskeiseksi yhteyden ja uskon ilmaukseksi. Vaikuttaa luonnolliselta, että niissä myös tulee ilmi teologiaan ja ihmiskuvaan liittyviä eriäväisyyksiä. On joka tapauksessa hyvä muistaa, että jumalanpalveluksen ja yhteisen rukouksen tulisi todella olla yhteisen uskon ilmausta, eikä eksentristä visiointia ilman teologista kurinalaisuutta ja juuria kristillisen kirkon kokemuksessa.

 

Ortodoksiset delegaatit ilmaisivat turhautumisensa Kirkkojen Maailmanneuvoston työn eri aspekteihin Hararen yleiskokouksessa. Yksi niistä oli yhteinen jumalanpalveluselämä ja sen yllä kuvatut ongelmat. Hararen yleiskokouksen jälkeen työskenteli ”Special Commission” eli erityiskomissio, joka paneutui ortodoksien esittämään kritiikkiin. Se esitti raporttinsa keskuskomitealle vuonna 2005, ja sen suosituksia noudatettiin Porto Alegren yleiskokouksessa vuonna 2006. Ne toivat hengellisen ulottuvuuden KMN:on päätöksentekoon, jossa alettiin noudattaa konsensus-menetelmää. Siinä ei pyritä enemmistö-vähemmistö -asetelman ja äänestysten kautta tekemään päätöksiä, vaan etsitään yhteisymmärrystä ja yksimielisyyttä. Jumalanpalveluksiin tuli konkreettiset suositukset. Niiden mukaan ekumeenisissa kokouksissa tulee olla kahdenlaisia ekumeenisia jumalanpalveluksia - ”tunnustusten välisiä” ja ”tunnustuksellisia”. Tämä tarkoittaa sitä, että ”ekumeenisen liturgiikan” rinnalle palautetaan aidot liturgiset traditiot ja että ajatellaan niiden edustavan jotain, mitä ilman ekumeeninen liike ei etene.

 

Maailman lähetyskonferenssi Ateenassa toukokuussa 2005 oli ensimmäinen suuri ekumeeninen kokous erityiskomission työn jälkeen. Siellä noudatettiin ”tunnustusten välisten” ja ”tunnustuksellisten” jumalanpalvelusten periaatetta. Kokouksen aamurukoukset oli valmisteltu tietyn liturgisen tradition mukaan niin, että kaikkien oli helppo osallistua niihin. Iltarukoukset oli valmisteltu ortodoksisen ehtoopalveluksen järjestyksen pohjalta ekumeenisina jumalanpalveluksina. Niiden lisäksi kokouksen aikana toimitettiin eri tradition mukaisia rukouksia sairaiden parantumiseksi, koska teemana oli ”healing”. Kirkkovuosi vaikutti kaikkiin jumalanpalveluksiin selkeällä tavalla, koska elettiin itäisessä kalenterissa viimeistä pääsiäiskauden viikkoa ja läntisessä kalenterissa kokouksen päätöspäivä oli helluntai. Myös osa kokouksen raamattutyöskentelystä kuului samaan kokonaisuuteen jumalanpalvelusten kanssa. Ensimmäistä kertaa oli myös tarjolla sielunhoitoa kokouksen osanottajille: mahdollisuus rippiin ja sielunhoidolliseen keskusteluun, esirukoukseen ja rukousryhmiin. Ateenan lähetyskokous jää historiaan ensimmäisenä suurena ekumeenisena tapahtumana, jossa toteutettiin näin kokonaisvaltaista näkemystä spiritualiteetista.

 

Spiritualiteetti Euroopan ekumeniassa

 

Yhteinen rukous ei liene eurooppalaisessa ekumeniassa kokenut samaa alennustilaa kuin Kirkkojen Maailmanneuvoston maailmanlaajuisessa toiminnassa 1960 ja -70-luvuilla. Euroopan kirkkojen edustajat ovat aina nähneet teologisen työn merkityksen ekumeenisessa liikkeessä ja ovat sitä kautta myös säilyttäneet periaatteellisen yhteyden kirkkojen jumalanpalvelukseen. Tämä ei kuitenkaan ole merkinnyt sitä, että yhteisellä rukouksella olisi Euroopassakaan aina ollut keskeinen sija ekumeenisissa kokoontumisissa. Sama uudistuminen, joka maailmanlaajuisesti alkoi Vancouverista, on nähtävissä myös Euroopassa. Euroopan kirkkojen yhteinen rukous ekumeenisessa kontekstissa on myös saanut merkittäviä virikkeitä muiden maanosien kristittyjen kokemuksesta.

 

Yllä on kuvattu jumalanpalveluselämän ja raamatuntutkistelun vuorovaikutusta ja tärkeää merkitystä Euroopan toisessa ekumeenisessa yleiskokouksessa Grazissa vuonna 1997. On aihetta odottaa saman suuntauksen jatkuvan EEA3:ssa Sibiussa.

 

Charta Oecumenica, ekumenian peruskirja, on Euroopan kirkkojen ekumeenista sitoutumista ilmaiseva asiakirja vuodelta 2001. Se on Sibiun yleiskokouksessa käsiteltävien teemojen taustalla. Asiakirja viittaa useassa kohdassa uskoon ja rukoukseen. Niistä kaksi vaikuttaa erityisen merkittävältä. Kirkkojen lähentymisen todetaan alkavan sydämen uudistumisesta, katumuksesta ja valmiudesta parannukseen (kohta 3). Sovinto on olennainen ekumenian hedelmä kirkkojen ja kansojen kesken. Mielenmuutoksen ja katumuksen korostus avaa ratkaisevan hengellisen näkökulman kristittyjen välisen eron aiheuttamien kanonisten, poliittisten ja psykologisten ongelmien yli. Yhteisestä rukouksesta todetaan, että ekumeeninen liike ammentaa siitä elinvoimansa (kohta 5). Se avaa tien Pyhälle Hengelle vaikuttaa kirkoissa ja niiden välisissä suhteissa. Pääränä on rukouksen ja jumalanpalveluksen kautta syventää hengellistä yhteyttä kirkkojen kesken, jotta kristittyjen näkyvän ykseyden päämäärä pysyisi näköpiirissä. Yhteinen ehtoollisen puuttuminen on kirkkojen välisen ykseyden puuttumisen tuskallinen merkki. Samalla todetaan, että joissakin kirkoissa on varauksellista suhtautumista yhteiseen rukoukseen toisten kristittyjen kanssa. Yhteiset rukoukset ja veisut antavat kuitenkin aidon mahdollisuuden kaikille omista lähtökohdistaan liittyä yhteiseen rukoukseen ja löytää yhteinen spiritualiteetti, joka on tosiasia kristittyjen välillä.

 

Matkalla kohti Sibiun kokousta on pidetty joitakin merkittäviä puheenvuoroja teemasta ”Kristuksen valo säteilee kaikille”. Piero Coda puhuu Kristuksen valosta, joka valaisee ihmisen sydämen pohjaan asti. Ennennäkemättömällä tavalla se tunkeutuu ylhäältä alas asti ja karkottaa pimeyden. Se toimii rakkauden hullun logiikan mukaan, sen heikolla ja avuttomalla, mutta samalla kaikkivaltiaalla voimalla. Valo kukkii maailman sydämessä, koska Kristus on tullut ja tehnyt siitä asuinsijansa. Aamun ensimmäisten valonsäteitten tavoin tämä läsnäolo lupaa keskipäivän täyttä loistetta. Ristiinnaulittu ja ylösnoussut Kristus yhdistää Jumalan ja ihmiskunnan, Jumalan ja luomakunnan. Uusi tapa nähdä ja ajatella, uusi yhteyden, elämän ja ajattelun tapa avautuu hänessä, joka on kirkastettu ja joka kirkastaa kaiken lihan Pyhässä Hengessä. Se saa täyden ilmauksensa elävässä suhteessa toisiin, Jumalaan ja itseemme. Kokemus Jumalasta tulee lähelle, sen voi jakaa toisten kanssa. Jumalan rakkaus on tullut asumaan ihmisten keskelle, Ireneos Lyonilaisen sanoin:” Jumalan kunnia on elävä ihminen, ja ihmisen elämä on Jumalan näkemistä.”

 

Moldovan ja Bucovinan metropoliitta Daniel (Ciobotea) kirjoittaa yhteydestä, todistuksesta ja hengellisestä uudistumisesta. Hän korostaa Kristuksen kohtaamisen merkitystä ekumeenisen yhteyden ytimessä. Kuulemme Kristuksen äänen evankeliumissa, otamme vastaan hänet pyhässä ehtoollisessa ja kirkon sakramenteissa, jotka ovat Taivaan valtakunnan esimakua. Kohtaamme hänet, kun noudatamme hänen käskyjään ja rakastamme Jumalaa ja lähimmäistä. Voidaksemme olla ja tehdä sitä, mitä Kristus käskee, meidän on oltava yhteydessä hänen kanssaan. Mikään ei voi korvata hengellisen elämän merkitystä kaiken kristillisen sosiaalisen elämän ja mission perustana.

 

Hengellinen uudistuminen edellyttää metropoliitta Danielin mukaan paljon rakkautta ja nöyryyttä, luovuutta ja kärsivällisyyttä. Se vaatii myös kääntymystä ja Raamatun lähteitten puoleen palaamista. Siihen kuuluu myös yhteistyö kirkkojen kesken, jotta ne voisivat antaa yhteisen todistuksen nykyajan haasteiden edessä. Maallistuneen Euroopan apatia voidaan parantaa vain uudistuneen ja syventyneen spiritualiteetin avulla. Se kasvaa nöyrien sydänten ja luostari- ja seurakuntayhteisöjen hedelmällisessä hiljaisuudessa, pelastusta ja pyhyyttä etsivässä rukouksessa. ”Erämaan” ja yksinäisyyden kokemuksesta voi tulla maallistuneen yhteiskunnan keskellä tila, jossa kohtaaminen elävän Jumalan kanssa puhkeaa kukkaansa ja ihmisen elämä uudistuu. Maallistunen yhteiskunnan ja sen moninaisten tunnustusten ja uskontojen koettelemuksen keskellä voidaan tuntea ja elää kristillinen traditio. Tämä voi tapahtua uudistuneessa ja luovassa uskollisuudessa Kristuksen evankeliumia kohtaan. Se merkitsee syventymistä Jumalan rakkauteen ihmiskuntaa kohtaan, yhtenä ja moninaisena.

 

Aito katumus uudistaa kristityn elämän ja siitä voi tulla lähetystehtävän jo toivon lähde. Eurooppaa ovat pirstoneet sodat ja uskonvainot, erot ja kiistat kirkkojen välillä, uskon ja järjen konfliktit, jotka ovat pimentäneet evankeliumin valon. Siksi on niin tarpeellista työskennellä tämän päivän Euroopassa dialogin, sovinnon, kommunikaation ja yhteistyön puolesta kirkkojen ja kansojen välillä. Mutta tämä yhteys on jumalallinen lahja, jota säilytetään ”saviastioissa”, meidän hauraassa ja rajallisessa, synnillisessä ihmisluonnossamme, joka aina tarvitsee Kristuksen armon ja valon voimaa ja tukea. Näin ollen kristillisten kirkkojen keskeinen tehtävä on muistaa, etteivät ne ole itseriittoisia ja ettei Eurooppa ole itseriittoinen. Niiden tehtävä on välittää Kristuksen valoa toisille, mutta myös ottaa se vastaan toisilta.

 

Isä Heikki Huttunen 

Suomen ekumeenisen neuvoston pääsihteeri 

Puheenvuoro Viron kirkkojen neuvoston EEA3-esiseminaarissa 

Tallinna 7.12.2006 



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Helsingin poliisilaitoksen myöntämä pienkeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1063 ja keräys on käynnissä 16.09.2021 - 15.12.2021 koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland ordnar en småskaliga penninginsamling med tillstånd från polisinrättningen i Helsingfors. Insamlingsnumret är RA/2020/1618. Insamlingen pågår 16.09.2021 - 15.12.2021. (eller tills insamlingsmålet nås) i hela Finland förutom på Åland.