SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Arkkipiispa Jukka Paarma: Ekumenian vahvuus mitataan ruohonjuuritasolla, 18.1.2004

Prosessio saapuu Vanhaan kirkkoon ekumeeniseen jumalanpalvelukseen.

"Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” Joh.14:27. Tämän vuoden ekumeenisen rukousviikon teemana on rauha, nimenomaan se rauha, jonka Jeesus itse lupasi oppilailleen.  Kaikkia kristittyjä eri kirkkokunnissa ja seurakunnissa kutsutaan rukoilemaan rauhan puolesta.

 

Raamatullinen rauha-käsite on erittäin moni-ilmeinen.  Tavallisesti me ajattelemme rauhalla sodan ja taistelujen poissaoloa.  Vaikka meidän omassa maassamme on saatu - Jumalan kiitos – elää rauhan aikoja jo lähes kuusi vuosikymmentä, me suomalaiset kuitenkin yhä tunnemme sisimmässämme rauhan suunnattoman suuren lahjan arvon, koska meidän eri sukupolvien muistissa elää syvällä tunto sodan kurimuksesta.  Itse olen syntynyt keskellä sodan pauhua ja vanhempani ovat kokeneet useampia sotia. Lapseni ovat niistä paljon kuulleet. Osaamme nyt kiittää siitä rauhantilasta, jossa saamme elää.

  

Maailman tilanne on kuitenkin toisenlainen.  Kuluneen vuodenkin aikana on käyty kymmenittäin sotia, ei ainoastaan Irakissa tai Afganistanissa, joista meille on välittynyt paljon uutismateriaalia.  Monissa muissa maissa, joista suomalaiset uutiset vain harvoin kertovat, käydään tälläkin hetkellä veristä sotaa.  Keskisen Afrikan maissa, Sudanissa, Keski- ja Kaukoidässä miljoonat ihmiset elävät sodan pelossa, kuolema, väkivalta ja ihmisten raakuus joka päivä silmiensä edessä tai viiltävän pelon aiheuttajana.  Olemmeko me kristityt rukoilleet liian vähän rauhan puolesta, kun väkivalta saa niin paljon sijaa maailmassamme?  Tänään ja alkavalla viikolla  me tahdomme rukoilla sydämestämme maailman rauhan puolesta.

  

Raamatullinen sana rauha, shalom, salaam, merkitsee kuitenkin muunkinlaista rauhaa.  Ihmisen turvallisuutta jäytävät monet muutkin asiat kuin sota.  Shalom merkitsee yhteyttä, eheyttä ja hyvinvointia, onnea ja turvallisuutta, loukkaamattomuutta ja oikeudenmukaisuutta.  Kristillinen uskomme kertoo meille, että todellisen rauhan saamme ainoastaan seuraamalla Jumalaa kuten Raamattu meille ilmoittaa, ja astumalla sille rauhan tielle, jonka Jeesus Kristus elämällään viitoitti. ”Kristus on meidän rauhamme , kirjoittaa apostoli (Ef. 2:14).  On siis tärkeätä rukoilla rauhaa ja lähteä itse kulkemaan rauhan tietä. Tarvitaan sanoja ja tekoja.

 

Nyt alkava kristittyjen ykseyden rukousviikko on neljäskymmenes  maassamme. Oikeastaanhan kirkkojen jäseniä kutsutaan rukoilemaan jatkuvasti. Jokaisen viikon tulisi olla kristittyjen rukousviikko.  Tänä yhtenä viikkona vuodessa kuitenkin haluamme järjestää erityisesti sellaisia tilaisuuksia, joihin eri kristillisten ryhmien kristityt tulisivat rukoilemaan yhdessä. Kun he näin tekevät, he ovat astuneet sille rauhan tielle, jonka puolesta Jeesus Kristus rukoili, ja jolle tielle hän viitoitti suunnan.

 

Ekumeeninen liike on oikeastaan hämmästyttävän uusi asia.  Vaikka sen juuret ovat vanhat,  ekumeeninen liike ja liikehdintä ja ajattelu alkoivat kristikunnan piirissä saada jonkinmoista jalansijaa oikeastaan vasta noin sata vuotta sitten.  1900-luvun jälkipuoliskolla se on edennyt, kun kristityt ovat huomanneet tai oikeastaan ottaneet todesta, että meillä eri kirkkoihin ja seurakuntiin kuuluvilla kristityillä on paljon enemmän sitä, mikä meitä yhdistää kuin mikä meitä erottaa.  Aiemmin oli huomiota kiinnitetty eroihin ja selvitelty rajoja, erottavia käsityksiä ja opintulkintoja toisten kanssa.

 

Nyt tahdotaan katsoa enemmän sitä, mikä yhdistää. On muistettu uudella tavalla Jeesuksen oma rukous oppilaidensa puolesta, että he yhtä olisivat.  Ekumeeninen liike on pyrkinyt vastaamaan tähän Jeesuksen tahtoon.  Sen piirissä on lähdetty selvittelemään niitä opillisia ja käytännöllisiä seikkoja, jotka erottavat tai jotka yhdistävät meitä.  Tässä asiassa on edetty kahta tietä. Ekumenia on kuin juna, joka kulkee kahta raidetta pitkin. Opillisia kysymyksiä on selvitelty perusteellisesti asiantuntijavoimin.  On selvää, että teologian tasolla on tehtävä kärsivällisesti työtä suuremman keskinäisen ymmärtämyksen saavuttamiseksi.  Tällä alalla kuitenkin työn on oltava pitkäjänteistä, eikä sillä tiellä tietenkään voida odottaa kovin nopeita tuloksia.  Sen ovat osoittaneet ne opilliset keskustelut, joita on käyty eri puolilla maailmaa ja omassa maassamme eri kirkkojen kesken. Sellaisia selvityksiä on luterilaisella kirkollamme ortodoksien, Vapaakirkon, helluntailaisten, baptistien kanssa ja aivan hiljattain on aloitettu oppikeskustelut myös metodistien ja luterilaisten kesken.  Pohjoismaisella tasolla, Ruotsin ja Suomen yhteistyönä on hiljakkoin aloitettu neuvottelut luterilaisten kirkkojen ja roomalaiskatolisen kirkon kesken.

 

Tämä ekumenian juna kulkee hitaasti mutta vakaasti eteenpäin. Pieniä edistysaskeleita on ollut nähtävissä, vaikkakin askeleet ovat lyhyitä, kuten arvata saattaa opinkäsityksiä ja satojen vuosien aikana juurtuneita traditioita uudelleen ajateltaessa.

 

Ekumenia, niin tärkeä kuin se onkin, ei kuitenkaan vielä näytä olevan rakas ja mieluinen sana läheskään kaikille kristityille. Päinvastoin monet vieroksuvat sekä sanaa että itse asiaa. Tämä herättää meissä tietysti monia vakavia kysymyksiä. Onko vika ekumeenisessa liikkeessä, ekumeenisessa neuvostossa, ekumenian kannattajissa, sen puolestapuhujissa tai toimijoissa? On selvää, ettei ole olemassa yksinkertaista vastausta tähän kysymykseen. On monia opillisia traditioita, joiden vankkaan oikeassa olemisen tuntoon tai vieraiden oppien fobiaan kuuluu torjuva asenne kristittyjen yhteistoimintaa ja keskinäistä keskustelua kohtaan.

 

Ekumenia ja ekumeeninen liike nähdään vielä liian monissa meidän seurakunnissamme edelleen kirkon johtotason ja teologien keskinäisenä puuhailuna ja kanssakäymisenä. Se näyttää liian monen mielestä olevan  kaukana tavallisen kristityn ihmisen uskonharjoittamisesta ja käytännön elämästä. Silloin on helppo ajatella, että ekumenia ei kuulu meille eikä se siten voi olla kovin tärkeätäkään. Tällaiseen asenteeseen törmään aika usein sekä eri kristittyjen kirkkojen tai yhteisöjen seurakunnissa, mutta myös julkisessa keskustelussa.

 

Vakka tämä asenne on sekä ennakkoluuloinen että epäkristillinen, on se myös otettava vakavasti. Siksi tahtoisin korostaa ekumenian tien toista raidetta. Teologian ja oppineuvottelujen ohella on edettävä myös käytännön tietä.  Ekumenian vahvuus nimittäin riippuu siitä, kuinka laajalti se perustuu kristittyjen yhteiseen jumalanpalvelukseen ja rukoukseen. Vaikka oppikeskusteluihinkin aina kuuluu yhteinen rukous, on aivan erityisesti painotettava käytännön uskonelämän vahvistamisen yhteisyyttä.  Tänä aikana tarvitaan kristittyjen yhteistä ja voimakasta todistusta enemmän kuin koskaan. Maailmamme on muuttumassa yhä moniarvoisemmaksi, monikulttuurisemmaksi ja moniuskontoisemmaksi. Uskollisuus Kristuksen evankeliumille ja hänen antamalleen tehtävälle huutaa meitä yhteen ja yhdessä rukoilemaan. Ekumenian vahvuus mitataan sittenkin ruohonjuuritasolla.

 

Siksi me vietämme kristittyjen ykseyden rukousviikkoa.  Rukoilkaamme rauhaa maailmalle. Rukoilkaamme kirkoillemme alttiutta kulkea rauhantekijän askelissa. Rukoilkaamme itsellemme kuuliaisuutta lähteä rauhan tekojen tielle.  Rukoilkaamme toisten kirkkojen ja omilla paikkakunnillamme toimivien seurakuntien ja niiden jäsenten puolesta. Etsikäämme rukouksissamme sitä rauhaa, jota tämä maailma ei voi antaa, elämämme eheyttä, jonka valmistaa Jumalan armo Kristuksessa ja turvallisuutta, joka syntyy siitä, minkä apostoli kiteytti sanoiksi. Kristus on meidän rauhamme.  Hänen rauhansa olkoon meidän kaikkien kanssa.

 

Arkkipiispa Jukka Paarman puhe kristittyjen ykseyden rukousviikon 40-vuotisjuhlassa Helsingin Vanhassa kirkossa 18.1.2004.



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräys on käynnissä koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland ordnar en penninginsamling med tillstånd från Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2020/1503. Insamlingen pågår  i hela Finland förutom på Åland.