SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Rukousta illasta aamuun

Isä Heikki Huttunen piti mieliinjääneen illallispuheen. Vieressä Alojz Peterle, MEP Sloveniasta.Suomalaisseuruetta Sari Essayahin pöydässä rukousaamiaisella.

Pääpuhuja Frigide Barjot Ranskasta.Tämänvuotinen Euroopan rukousaamiainen oli järjestysnumeroltaan 16 ja teemaksi oli valittu meille ekumeenisesti aktiivisille oivallinen Father Make Them One. Tapahtumaan oli kokoontunut nelisensataa osanottajaa eri puolilta Eurooppaa. Osanottajissa on Euroopan parlamentin jäseniä, kansanedustajia, ministereitä, poliitikkoja, kirkollisia toimijoita, bisnesväkeä, kulttuurivaikuttajia ja kansalaisjärjestöjen edustajia.

 

Päätapahtuma alkoi keskiviikkona 4.12. klo 7.30, mutta edellisenä iltana kokoonnuttiin buffetillalliselle, jossa aterioinnin ja vapaan seurustelun lisäksi oli ohjelmaa.

 

Pianistina oli MEP-avustaja Miikka Nieminen, tilaisuuden juontajana toimi slovenialainen MEP Alojz Peterle, joka myös tilaisuuden päätteeksi esiintyi huuliharpistina. Ukrainan ja Bosnia-Herzegovinan kansalliset rukousryhmät toivat tervehdyksensä.

 

Illallispuhuja, pääsihteeri Heikki Huttunen lainasi Jeesuksen rukousta, jonka hän ylimmäispapillisessa rukouksessaan Johanneksen evankeliumin 17. luvussa rukoilee seuraajiensa puolesta: Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut. "Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä.


Rev. Daniel Costanza, executive director of Pentecostal European Fellowship (PEF) isännöi tätä pöytää. Muut henkilöt: PEF:n puheenjohtaja, Dr. Arto Hämäläinen, Markus Österlund, piispa Teemu Sippo SCJ, Jussi Sohlberg, kansanedustaja Sauli Ahvenjärvi, Leena Lehtinen ja Sirpa-Maija Vuorinen.– Ykseys Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen kesken on kristillisen uskon ydintä. Jeesuksen sanojen ja koko Raamatun ilmoituksen mukaan tämä ykseys on tarkoitettu myös esikuvaksi ihmisten väliselle suhteelle.

 

– Kristillisessä uskossa Jumala on Rakkaus. Kirkkoisä Kyrillos Aleksandrialainen kirjoitti 400-luvulla: Kristus käyttää olemuksellista ykseyttä, joka vallitsee Hänen ja Isän välillä, mallina ja esikuvana ystävyydelle, yksimielisyydelle ja murtumattomalle yhteydelle, joka syntyy sieluissa, ja Hän tahtoo että sama ykseys vallitsee meidän välillämme.

 

– Herramme tahtoo, että Hänen opetuslapsensa tunnistettaisiin juuri tästä yhteydestä ja rakkaudesta. Tämän kristittyjen välisen yhteyden ja rakkauden edistäminen on ekumeniaa. Kristillisen kirkon ykseys on tarkoitettu olemaan malli ja esikuva koko ihmiskunnan ykseydelle. Myös Euroopan Unionissa kristittyjen tulee olla yhteyden ja ykseyden asialla.

 

– Näen Euroopassa monta raja-aitaa, jotka kristillinen usko kehottaa meitä ylittämään: Etelä-Pohjoinen, Itä-Länsi, EU- ja EU:n ulkopuoliset maat, yhteiskuntiemme sisäiset jakolinjat, kuten Romanikansan asema, tai EU:n ulkorajat, joilla moni heittää henkensä paremman elämän turhassa toivossa. Kristittyinä meidät on kutsuttu tuntemaan se yhteyden ja ykseyden lahja, jonka Kristus antaa, ja heijastamaan ja edistämään samaa rakkautta siellä missä olemme ja kaikessa mitä teemme.

 

Varhainen aamiainen

 

Rukousaamiainen alkoi aamun sarastaessa Euroopan parlamenttikorttelin Altiero Spinnelli -rakennuksen vaiheilla eli klo 7.30. Suuri sali täyttyi osanottajista ja kaikille oli etukäteen laitettu paikat. Pöydissä käytiin vilkasta keskustelua ennen kuin ohjelma pääsi alkamaan. Rukousaamiainen on kansainvälinen instituutio, jolla on läheiset kontaktit mm. Yhdysvaltain kongressin rukousaamiaiseen. Euroopassa 17 maan parlamentissa on oma kansallinen rukousryhmä, myös Suomessa.

 

Rukousaamiaisen pääpuheenvuorot pitivät Frigide Barjot, humoristi, kolumnisti ja suosittu yhteiskunnallinen aktivisti Ranskasta sekä MEP Johannes Selle Saksasta. Päätösrukouksen johti prinssi Charles-Louis de Merode Belgiasta. Suomalaismepeistä aamiaiselle osallistui Sari Essayahin lisäksi Eija-Riitta Korhola. Myös entinen Ranskan MEP Ari Vatanen oli paikalla. Suomalaisista kansanedustajista paikalla olivat Sauli Ahvenjärvi ja Peter Östman.

Myös Pentecostal European Fellowshipin puheenjohtaja Arto Hämäläinen osallistui tapahtumaan.

 

Yhteinen rukous tapahtui pöydittäin. Aiheet oli jaettu ja rukousta johti pöydän isäntä/emäntä. Meidän pöydissä rukoiltiin Pohjois-Korean ja Egyptin puolesta.

 

Musiikkia Sloveniasta, yhtye: Gianni Rijavec and Friends.Tapahtumakokonaisuus päättyi paneelikeskusteluun, jota johti MEP Michael Gahler Saksasta. Muina keskustelijoina olivat MEP Eija-Riitta Korhola, kansanedustaja Inese Slesere Latviasta ja kansanedustaja Vlatko Gjorchev Makedoniasta.

Keskustelussa käsiteltiin uskontojen, erityisesti kristinuskon asemaa Euroopassa ja globaalissa kontekstissa.

 

Keskustelun jälkeen nautittiin tasokas voileipälounas. Mukavat ja vaihtelevat maut tuntuvat vieläkin muistijälkenä makuhermojen sopukoissa.



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräys on käynnissä koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland ordnar en penninginsamling med tillstånd från Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingen pågår  i hela Finland förutom på Åland.