SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Kaksi Italiaa, tai kolme...

Kaksi Italiaa - Umbrian Assisi ja ikuinen kaupunki Rooma kehystivät pyhiinvaellusta maalis-huhtikuun vaihteessa. Kehyksiin solahtaa mieluisten muistikuvien maisema alkaen askelluksesta Pyhän Francisckuksen ja Pyhän Chiaran jalanjäljillä Monte Subasion rinteillä, kirkoissa ja luostarissa. Jatkuen Castel Gandolfoon ja Focolaren päämajaan sekä ikuisen kaupungin kirkkoihin. Vaellusreitti kiersi myös foorumeilla, piazzoilla ja suihkulähteillä. Milloin tahansa muistojen maisemasta on otettavissa Paavi Johannes Paavali II:n muistomessu, pääselebranttina paavi Benedictus XVI. Edeltäjäänsä arvostaen ja kunnioittaen paavi korosti Jeesuksen sanomaa: ¨Älkää pelätkö¨. Hän painotti, että enkelin viestistä tuli tavallaan motto Johannes Paavali II:n työlle. Hän toisti taipumattomasti tätä sanomaa kirkolle ja ihmiskunnalle matkalla kohti kolmatta vuosituhatta. Se ei perustunut inhimilliseen voimaan vaan ainoastaan Jumalan sanaan, ristiin ja ylösnousemukseen.

 

Pyhiinvaellus merkitsee kutsua oman uskonelämän arviointiin ja hoitamiseen. Kutsua noudatti yhteensä 51 vaeltajaa katolisesta, luterilaisesta, ortodoksisesta ja vapaakirkosta. Suomen Ekumeenisen Neuvoston (SEN) vaellus, 29.3.–5.4.2008 sai osakseen laajan kiinnostuksen, eivätkä kaikki halukkaat mahtuneet mukaan.  Matkanjohtajina toimivat SEN:n pääsihteeri Heikki Huttunen (ort.), pastori Antti Kruus (ev-lut.) ja isä Teemu Sippo (kat.).  Varhaisella lennolla saavuimme lauantaina Fiumicinon kentälle, josta vaellus jatkui bussilla Assisiin. Bussissa kuulimme mielenkiintoa ja keskustelua herättäneet matkanjohtajien luennot ekumeniasta, katolisesta messusta ja pyhästä Franciscuksesta. 

 

Maiseman korkeusvaihtelut kielivät saapumisesta Umbrian vetovoimaisimpaan kohteeseen, Assisiin. Vaeltajien kamerat olivat ahkerassa käytössä ja mieli odottavan jännittynyt. Majoituimme kaupungin historialliseen sydämeen hotelli La Roccaan, jonka ikkunoista avautuivat hurmaavat maisemat laaksoon. Hotellin henki oli vieraanvarainen ja ystävällinen, onhan se jo monta vuosikymmentä ollut saman suvun hallussa. Antti Kruus otettiin vastaan kuin oma poika ja me muut vaeltajat saimme osaksemme ”pojan kavereiden” kohtelun.

 

Varjelkoon varjosi ja valaiskoon armosi lepo

 

Pyhiinvaellukselle siunaamisen toimittivat isät Antti, Heikki ja Teemu Santa Maria Sopra Minervan kirkossa. Samanniminen kirkko on muun muassa Roomassa. Nimi tarkoittaa: Pyhä Maria Minervan yläpuolella. Alun perin Minervalle pyhitetty temppeli sijaitsee Piazza del Communen laidalla. Kristillisen kauden alkuvuosisatoina muutamat kristityt kokivat tässä temppelissä marttyyrikuoleman. Kirkon fasadin muodostaa kuusi uhkeaa korinttilaista pylvästä, jotka yhä yli 2000 vuoden jälkeen ovat hyvässä kunnossa. Matkalaulupsalmin 121 sanoin vaeltajat johdateltiin vaellukselle ja rukoiltiin Herramme varjoa päiväksi ja armon valoa yöksi. Vaeltajien kaulaan ripustettiin pyhän Franciscuksen t-risti, jonka nauhan kolme solmua symboloivat evankeliumin neuvoja: köyhyyttä, kuuliaisuutta ja naimattomuutta.

 

Sunnuntain messuun osallistuimme Pyhän Rufinuksen katedraalissa. Messu toimitettiin luonnollisesti italiaksi, mutta Pienessä pyhiinvaeltajan oppaassa (piispa Arseni, Jukka Metsäniemi, Heikki Kotila, Antti Kruus) olevaa suomennosta seuraten voimme sujuvasti seurata messun kulkua. Kun asiat ovat tuttuja, tuntuu aina välillä muutama sanakin tutulta. Esimerkillisen hyvin toimitettu seurakuntajumalanpalvelus: saarna oli selkeää evankeliumin julistusta, laulu oli voimakasta ja partiolaisten kirkkopyhä toi elävyyttä toimitukseen. Se oli yhteinen palvelus, jonka kirkkokansa toimitti paimenensa johdolla, Jumalan kansan juhla.

 

Ensimmäisenä sunnuntaina pääsiäisestä katolisessa traditiossa vihmotaan kirkkokansa vihkivedellä kasteen muistoksi. Näin tapahtui nytkin. Uskontunnustus lausuttiin vastauksina uskontunnustuskysymyksiin, joita on kolme. Niihin vastataan: minä uskon.

 

Ehtoollisyhteyden puute riipaisi jälleen. Ekumeenisista kokouksista alkunsa saaneeseen tapaan tukeutuen ryhmämme ei-katoliset liittyivät erilliseksi ryhmäksi katumuksen merkin tehden (oikea käsi vasemmalle olkapäälle) ja saivat siunauksen.

 

Messua toimittamassa ollut amerikkalainen fransiskaani-isä riensi messun päätteeksi Antti Kruusia tervehtimään ja toivotti ryhmän tervetulleeksi Assisiin ja myöhemmin Rooman fransiskaanien , jossa on maailman laajin ekumeeninen kirjasto. Vierailua siellä emme kuitenkaan saaneet sopimaan tiiviiseen ohjelmaamme.

 

Keskustelussa tuli esiin myös mahdollisuus toimittaa ortodoksinen liturgia amerikkalaisten veljien talossa Pyhän Onufrioksen kirkossa.

 

Pyhän Francicskuksen muisto

 

Franciscus Assisilainen tunnetaan lempinimellä il Poverello, pieni köyhä, köyheliini. Monte Subasion rinteessä sijaitseva viehättävä pikkukaupunki tekee lähtemättömän vaikutuksen jokaiseen, joka tutustuu tämän Jumalan köyheliinin elämään ja tekoihin. San Damianon krusifiksin äärellä Franciscus kuuli äänen: ”Franciscus, mene ja korjaa kirkkoni, joka on kokonaan raunioitumassa, kuten näet.” 

 

Merkittävin Assisin kirkoista on kolmikerroksinen Basilica di San Francesco. Paavi muurasi sen peruskiven seuraavana päivänä, kun oli julistanut Fransiskuksen pyhimykseksi kaksi vuotta tämän kuoleman jälkeen eli 16.7.1228. Basilikassa on päällekkäin kaksi kirkkoa, ylempää koristavat Giotton ja Cimabuen freskot Franciscuksen ja Kristuksen elämästä, alempaa taas runsaasti koristellut sivualttarit ja samoin Cimabuen, Lorenzettin ja muiden taiteilijoiden mykistävät teokset. Näiden alle on 1800-luvulla kaivettu krypta, josta löytyi Franciscuksen hauta.

 

Vierailimme myös laajassa , oppaanamme oli keskuksen johtaja, fransiskaani-isä Silvestro Bijan. Hän informoi keskuksen toiminnasta. Tällä hetkellä ajankohtainen on sarja seminaareja pyhän Francickuksen merkityksestä eri kristillisille ja muille uskonnollisille traditioille. Isä Silvestro kertoi, kuinka monet muslimit ja buddhalaiset kokevat pyhä Francisckuksen tärkeäksi, tuntevat hyvin hänen opetuksiaan ja tekevät myös pyhiinvaelluksen Assisiin.

 

Tutustuimme myös tanskalaissyntyiseen fransiskaaniseen maallikkosisareen (Franciscan Lay Sister) Bente Wolfiin, joka kertoi työstään Centro Francescanossa ja ´ssa.

 

Antiikin kulttuuria, kirkkoja ja messu

 

Vaelluksen kaksi ensimmäistä päivää olivat nopeasti ohi, mutta paljon oli koettu ja nähty. Assisi on rauhoittava kaupunki, jossa Fransikuksen elämä ja teot heijastavat hartautta osaksi meidän aikaamme. Vierailumme ajankohta oli myös varsin osuva, pyhiinvaeltajien määrä ei ollut liian suuri; kirkoissa ja kaduilla voi helposti päästä lähelle merkittäviä kohteita ja liikkua esteettä.

 

Maanantaina astuimme bussiin ja suuntasimme kohti Roomaa. Laskeuduimme vuorelta ja alhaalla laaksossa tutustuimme valtavaan Santa Maria degli Angeli -basilikaan, jonka sisällä keskilaivassa sijaitsee pieni kappeli, Porziuncola, joka on Fransiskuksen elämän kannalta erittäin merkityksellinen. Kun kirkkoja korjaillut ja kerjäämällä elänyt Franciscus oli elänyt erakkona muutamia vuosia, hän osallistui messuun korjaamassaan Porziuncolan kappelissa 24.2.1208. Tuolloin Francickuksen kutsumus ei vielä ollut selkiintynyt. Hän kuuli papin lukevan Markuksen evankeliumista kohtaa (6:7–12), jossa Jeesus lähettää oppilaansa ja kieltää heitä ottamasta mukaansa muuta kuin sauvan: ei leipää, ei laukkua eikä rahaa, ei kahta ihokasta. Tämä kutsu apostoliseen köyhyyteen täytti Francickuksen kuvaamattomalla ilolla ja hän heitti pois kenkänsä ja vyönsä, jonka vaihtoi köydenpätkään.

 

Bussimatkalla kuulimme luennot Neitsyt Mariasta eli ortodoksisin termein Jumalansynnyttäjästä sekä paaviudesta, jotka pitivät isä isä Heikki ja isä Teemu. Kirkkoherra Martti Hirvonen kertoi Vatikaanin toisen konsiilin merkityksestä ekumenialle. Saavuttuamme Roomaan majoituimme lähekkäin sijaitseviin hotelleihin Bramante ja Conciliazione. 

 

Ensimmäinen varsinainen tutustumiskohteemme Roomassa oli Villa Lante, joka sijaitsee yhdellä Rooman seitsemästä kukkulasta, Janiculumilla. Ikuinen kaupunki avautuu kukkulalta katsottuna kauniina laaksoon. Instituutin intendentti Simo Örmä kertoi, että Suomen valtiolla on maailmalla kaikkiaan 15 kulttuuri-instituuttia ja niistä vuonna 1954 toimintansa aloittanut on vanhin. Tehtävänä on saattaa Suomen kulttuurielämä yhteyteen antiikin kulttuurin kanssa. Tätä tarkoitusta varten instituutti järjestää opetusta ja tutkimusta ennen kaikkea antiikintutkimuksen eri aloilla. Tutkimus keskittyy yleensä kolmeksi vuodeksi valitun johtajan valitseman aiheen ympärille. Instituutin rakennus on arvokas renessanssihuvila. Rakennuksen julkisivussa on Suomen vaakunakilpi, joka kertoo, että siellä toimii Suomen Vatikaanin-suurlähetystö.

 

Santa Maria in Trasteveren basilika sijaitsee samannimisen aukion laidalla. Kirkko on 1100-luvulta, mutta samalla paikalla on sijainnut Rooman kenties ensimmäinen julkiseen käyttöön tarkoitettu kristillinen basilika 300-luvulta. Kirkon sisätilojen taideaarteet ovat monien vuosisatojen ajalta. Aspiksen vanhimmat mosaiikit ovat rakennuttajan, paavi Innocentius II:n ajalta 1100-luvulta. Kuvausten aiheina ovat Vanhan testamentin ennustukset Jeesuksen syntymästä sekä Kristus ja Maria yhteisellä valtaistuimella.

 

Kokoonnuimme kirkon sivukappeliin luterilaiseen messuun. Antti Kruus tunsi kirkon suntion vanhastaan ja kaikki oli hänen kanssaan ennalta sovittu. Oli miellyttävää saada seurata, miten hyvässä ekumenian hengessä messun valmistelu sakaristossa sujui. Toisena messun toimittajana oli diakoni Ilkka Jääskeläinen. Messuasut sovitettiin, ehtoollisaineet toimitettiin kappeliin. Vaeltajat seurakuntana kokoontuivat jumalanpalvelukseen, jossa mukanaolo tuntui eräällä tapaa ainutkertaiselta, harva meistä oli aikaisemmin ollut katolisessa kirkkorakennuksessa luterilaisessa messussa. Ekumeeninen työ ei siis ole turhaa.

 

Messun jälkeen kokoonnuimme yhteiselle illalliselle Il Duca -ravintolaan, jonka jälkeen Antti Kruus rentoon, reippaaseen ja asiantuntevaan tyyliinsä opasti kävelyretken Piazza Farneselle, Campo di Fiorille ja muille kiintoisille paikoille. Hän kertoi palatsien, suihkulähteiden ja muistomerkkien historiasta ja rakennustyyleistä. Myöhäinen ilta oli herkän lämmin, kesä oli siinä.

 

Kotilieden lämpöä Castel Gandolfossa

 

Tiistaina oli ohjelmassa retki Castel Gandolfoon, pieneen kaupunkiin Lazion alueella, noin 30 kilometriä Roomasta kaakkoon. Kaupunki tunnetaan parhaiten siitä, että siellä sijaitsee paavin kesäpalatsi. Castel Gandolfo sijaitsee ympäristössä, jota monet kutsuvat roomalaisten keuhkoiksi. Kylä on rakennettu rinteelle, jonka alapuolella levittyy Albano-järvi.

 

Edesmennyt paavi Johannes Paavali II:n ansiota on, että päämaja sijaitsee täällä. Juuri hän antoi Focolaren käyttöön toimisto- ja konferenssitilat paavillisen kesäpalatsin yhteydessä. Saimme keskuksessa erittäin sydämellisen vastaanoton. Paikalla oli ainakin kymmenen henkeä, jotka kiertelivät joukossamme kahvihetken aikana ja keskustelivat ystävällisesti. Auditoriossa saimme kuulla liikkeen esittelyä Joan Backin johdolla. Isä Heikistä paljastui uusi piirre, sillä hänet laitettiin tulkkauskoppiin ja niinpä vaan hänestä kuoriutui simultaanitulkki vailla vertaa.

 

Focolare-liike on katolisen kirkon laajimpia maallikkoliikkeitä – mukana on maailmanlaajuisesti noin kaksi miljoonaa ihmistä ja liike toimii yli 180 maassa, kaikilla mantereilla. Focolare syntyi vuonna 1943, toisen maailmansodan pommitusten ja epätoivon keskellä. Liikkeen perusti nuori italialainen Chiara Lubich, jonka keskeinen ajatus oli evankeliumin todeksi eläminen tavallisessa arjessa. Italiankielinen nimi Focolare tarkoittaa kotiliettä.

 

Focolare korostaa kristittyjen ykseyttä sekä eri kansojen, rotujen ja uskontojen veljeyttä. Focolare-liikkeellä on hyvät yhteydet sekä protestanttisiin että ortodoksisiin kirkkoihin, ja liike on myös vahvasti mukana uskontodialogissa. Katolisessa maailmassa Focolarea voidaan pitää ekumenian edelläkävijänä.

 

Yksi keskeinen osa Focolaren toimintaa ovat kesäisin eri puolilla maailmaa pidettävät, paljon osanottajia kokoavat kolmipäiväiset Mariapolis-kokoontumiset. Mariapoliksia järjestetään vuosittain yli sata. Kokoontumisiin osallistuu myös paljon ei-katolilaisia kristittyjä ja myös muiden uskontojen edustajia. Toinen Focolaren erityispiirre ovat sen eri puolilla maailmaa sijaitsevat asuinyhteisöt, joissa toteutetaan liikkeen hengellisiä ja sosiaalisia ihanteita. Osa asuinyhteisöistä on kuin pieniä kyliä kouluineen ja työpaikkoineen.

 

Lounaan nautimme hurmaavan kauniissa linnahotellissa, Castel Vecchiossa, jonka ruokasalista avautui henkeäsalpaavan kaunis maisema Albano-järvelle. Ateria oli erinomaisen hyvä, mutta tarjoilu hidasta. Sitä ei kuitenkaan pidä moittia, sillä italialaiset valmistavat ateriat rakkaudesta ruokaan ja arvostavat viipymistä useiden ruokalajien tasapainoisen kokonaisuuden kiehtovassa kulinarismissa. Ateria nautitaan hartaudella, eikä siitä poiketa ryhmäruokailussakaan. Meillä Suomessa on kyllä tehokkuutta, mutta arvostetaanko ateriayhteyttä?

 

Paluumatkalla tutustuimme Roomassa pyhän Paavalin kirkkoon, joka on rakennettu tarkalleen paikalle, johon perimätiedon mukaan apostoli Paavali haudattiin mestauksensa jälkeen. Kirkko on Rooman toiseksi suurin, seuraava Pietarinkirkon jälkeen. Kahdeksankymmentä graniittipylvästä jakaa kirkon viiteen laivaan. Ikkunoiden välissä on Paavalin vaiheita kuvaavia freskoja. Kirkkoa kiertävät kaikkien tähänastisten paavien kuvat, ensimmäisestä eli Pietarista nykyiseen, joka on järjestyksessä 265:s. Kirkko on toiseksi tärkein Rooman seitsemästä pyhiinvaelluskirkosta (tärkein: Pietarinkirkko, 3. Lateraanikirkko, 4. Santa Maria Maggiore, 5. San Lorenzo fuori le Mura, 6. San Sebastiano, 7. Santa Croce in Gerusalemme).

 

Seuraavana kohteena oli Santa Maria Maggiore. Kirkossa syvennyimme hartaudella isä Teemun johdolla ruusukkorukoukseen. Ruusukot eli rukousnauhat ovat varmasti monelle roomanreissaajalle tuttuja matkamuistoja, mutta harva ei-katolilainen on todella käyttänyt niitä rukoukseen. Hotellimme läheltä löytyi kauppa, josta ruusukkoja lähti pyhiinvaeltajien matkaan kaikissa mahdollisissa väreissä ja materiaaleissa, ruusuntuoksulla ja ilman. Nämä ruusukot pääsivät kuitenkin käyttöön saman tien.

 

Muut kuin katoliset pyhiinvaeltajat sormeilivat ruusukkojaan ensin hämmentyneinä, mutta Isä Teemun ohjauksella helmien merkitys alkoi vähitellen aueta. Ruusukkorukouksessa mietiskellään Jeesuksen elämän keskeisiä salaisuuksia. Salaisuuksia ovat Jeesuksen lapsuuteen liittyvät iloiset salaisuudet, Jeesuksen kärsimykseen liittyvät murheelliset salaisuudet ja Kristuksen kunniaan liittyvät kunniakkaat salaisuudet. Kaikille salaisuuksille on omat viikonpäivänsä, jolloin niitä mietiskellään.

 

Ruusukkorukous aloitetaan aina krusifiksista, jonka kohdalla luetaan uskontunnustus. Siitä lähdetään kulkemaan helminauhaa eteenpäin. Ensimmäisen erillisen helmen kohdalla luetaan Isä meidän -rukous. Seuraavien kolmen helmen kohdalla luetaan Terve Maria -rukoukset uskon lisääntymiseksi, toivon vahvistumiseksi ja rakkauden syttymiseksi. Sitten ruusukkoa lähdetään kiertämään ympäri: erillisen helmen kohdalla mainitaan ensin yksi ruusukon salaisuus ja sanotaan Isä meidän. Seuraavien kymmenien helmen kohdalla sanotaan Terve Maria, ja viimeisen helmen jälkeen sanotaan myös kunnia.

 

Kaiken kaikkia ruusukon helmiin sisältyy 53 Terve Maria -rukousta, mikä ainakin ensikertalaisesta tuntui melkoiselta määrältä! Isä Teemun mukaan ruusukkorukous on ”tavallisen kansan meditaatiota”. Kysymys ei ole siitä, että Jumala kuulisi rukouksen paremmin toistamisen tai monisanaisuuden kautta, vaan saman rukouksen toistaminen on tapa hiljentyä ja mietiskellä.

 

Santa Maria Maggiore on suurin Rooman Neitsyt Marialle omistetuista kirkoista ja neljänneksi tärkein seitsemästä pyhiinvaelluskirkoista. Kirkon alku palautuu perimätiedon mukaan 300-luvun puoliväliin, jolloin paavi Liberius (352–366) sai unessa käskyn rakentaa kirkon Marialle paikkaan, johon sataisi lunta elokuun 5. päivänä. Niinpä kun Esquilinus-kukkulan laki oli lumessa, rakennettiin sen päälle Marialle omistettu kirkko. 86-metrinen basilika on jaettu kolmeen laivaan. Näkymä on lähellä alkuperäistä kirkkoa. Kosmaattinen lattia on 1100- tai 1200-luvulta. Kultakoristeinen kasettikatto on 1400-luvulta ja se on perimätiedon mukaan kullattu ensimmäisellä Amerikasta tuodulla kullalla.

 

Vatikaanin muistomessu

 

Keskiviikkona meille tarjoutui ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua Vatikaanissa Pyhän Pietarin aukiolla paavi Paavali II:n muistomessuun. Hänen kuolemastaan oli kulunut kolme vuotta. Messun

pääselebranttina oli paavi Benedictus XVI. Paavi muisteli saarnassaan aikaa kahden vuoden takaa. Hän totesi muun muassa, että todistuksena paavi Johannes Paavali II:n merkityksestä oli se suuri pyhiinvaeltajien määrä, joka kävi katsomassa hänen ruumistaan ja Vatikaani tuli maailman keskipisteeksi.

 

Kirkko on sidoksissa ylösnousemuksen mysteeriin ja sellaisena voimme pitää kunnioitetun edeltäjäni koko elämää, ylösnousseen Kristuksen merkin alla. Erityisesti tämä koski hänen paaviutensa aikaa. Pyhä messu oli hänelle jokaisen päivän keskus. Eukaristian todellisuus antoi hänelle voimaa johtaa Jumalan kansaa. Hän halusi antaa ylipappeudellaan merkin ja todistuksen Kristuksen ylösnousemuksesta. Hänelle merkittävää pääsiäisen dynamiikka ei voi ilmaista ilman osallisuutta Herran ja Lunastajan kärsimykseen ja kuolemaan. ”Tämä sana on varma – vakuuttaa apostoli Paavali – jos olemme hänen kanssaan kuolleet, saamme hänen kanssaan myös elää; jos kestämme lujina, saamme myös hallita hänen kanssaan” (2 Tim. 2:11–12).

 

”Älkää pelätkö”. (Matt. 28:5). Enkelin sanomasta ylösnousemuksesta tuli eräänlainen motto Johannes Paavali II:n työlle. Hän toisti tätä sanomaa kirkolle ja ihmiskunnalle matkalla kohti kolmatta vuosituhatta ja sen jälkeen, aina taipumattomalla lujuudella. Se ei perustunut inhimilliseen voimaan vaan ainoastaan Jumalan sanaan, ristiin ja ylösnousemukseen.

 

Jumalan armo on yksi avain hänen piispuuteensa. Hän piti henkilökohtaisesti 20. vuosisadan tragediana pahuutta ja oli vakuuttunut siitä, että vain Jumalan armo voi pysäyttää vihan ja egoismin. Viimeisellä käynnillään synnyinmaassaan Puolassa hän sanoi: ”Ei ole muuta toivon lähdettä ihmisellä kuin Jumalan armo”.

 

Kiitämme Herraa siitä, että hän on antanut kirkolle uskollisen ja rohkean palvelijansa ja Neitsyt Mariaa siitä, että hän on herkeämättä valvonut häntä ja hänen palvelustyötään kristikansan ja ihmiskunnan hyväksi.

 

Saimme istumapaikat korokkeelta aivan läheltä paavia, mikä lisäsi ryhmämme juhlan tuntua. Päivä oli aurinkoinen, muistomessu jäi kaikkien mieliin ja sen tapahtumia kertaamme mielissämme pitkään.

 

Radio Vaticana paavin viestin viejänä

 

Pietarinkirkon läheisyydessä sijaitsee päämaja, jossa tapasimme toimittaja Leena Montin. Vatikaanin radiotaloon hän tuli vuonna 1981, kun pitkään toimittajana ollut sisar Benedicta Idelfelt halusi keskittyä kirjoittamaan muistelmiaan Viipurista Vatikaaniin. 1931 perustetussa Vatikaanin radiossa on toimittajia 60 maasta ja ohjelmia tehdään 34 kielellä.

 

Leena Monti oli hyvillä suhteillaan vaikuttanut siihen, että ryhmämme sai eturivin paikat juuri päättyneessä messussa. Vaikutti siltä, että toimittaja Monti oli kovasti ilahtunut tavatessaan suomalaisia. Hän kertoi, että Radio Vaticanan päätehtävänä on tiedottaa Pyhän Istuimen kanta maailman tapahtumiin. Ilman toimittajan omia kommentteja. Paavin matkoilla on aina mukana myös tiimi radiosta.

 

Leena Montin vapautunut ja myönteinen tapa kohdata meidät toi varmasti Vatikaanin radiolle monta kuuntelijaa lisää.

 

Pyhän Pietarin kirkko ja piazza San Pietro

 

Pietarinkirkon aukio on kuuluisan arkkitehti Lorenzo Berninin suunnittelema. Se on 240 metriä leveä ja 340 metriä pitkä ja sitä reunustavat pylväsrivit, 284 doorialaista pylvästä neljänä erillisenä rivinä. Pylväskäytävän päällä on 96 patsasta, jotka kuvaavat pyhimyksiä ja marttyyreita.

 

Pietarinkirkko on peräisin 1600-luvulta, vaikkakin sen rakennustyöt aloitti jo paavi Julius II vuonna 1506. Pyhä Pietari kärsi perimätiedon mukaan marttyyrikuoleman sirkuksessa lukuisten muiden kristittyjen kanssa vuonna 67. Pietarin kirkon alueella sijaitsi tuolloin keisarillinen puutarha, jonne keisari Caius Caligula rakennutti ovaalinmuotisen, 600 metriä pitkän sirkuksen kilpa-ajoja varten. Pietari haudattiin alueella sijainneeseen pakanalliseen hautausmaahan, joka on löydetty kirkon alla tehdyissä kaivauksissa.

 

Tarkalleen apostolin ensimmäisen muistomerkin päällä sijaitsi keisari Konstantinuksen 300-luvulla rakennuttaman, ensimmäisen Pietarinkirkon alttari. Kirkko rappeutui tuhannen vuoden aikana siinä määrin, että vuonna 1506 muurattiin uuden kirkon peruskivi. Kirkon pituus on 212 metriä, korkeus 133 metriä, pinta-ala 23 000 m². Kokonsa perusteella Pietarinkirkko on maailman suurin uskonnollinen rakennus. Micelangelon käsialaa on kirkon valtaisa kupoli.

 

Kirkko sisällä on keskiajan merkittävimpien taiteilijoiden teoksia. Myös Lorenzo Bernini toteutti sisätiloihin useita vaikuttavia taideteoksia. Atriumin baldakiini hallitsee sisätilojen arkkitehtuuria ja on Berninin veistämä. Kolmekymmentä metriä korkea alttarikatos on työstetty erittäin tarkasti, ja se onkin täynnä erilaisia yksityiskohtia. Kirkossa on lukuisia huomattavia veistoksia. Kuuluisin lienee Michelangelon vuonna 1499 valmistunut veistos Pietà, joka esittää surevaa neitsyt Mariaa sylissään kuollut poikansa. Veistoksen harmonia kertoo, että Maria uskonsa vahvistamana hyväksyy poikansa kuoleman. Veistosta pidetään yhtenä Michelangelon tuotannon tärkeimmistä teoksista.

 

Pyhän Pietarin kirkko on rakennus, jonka ovista astuminen salpaa hengen. Jo pelkkä sisääntulohalli on mahtava. Miljoonat kirkossa kävijät haluavat suudella Pietaria esittävää patsasta ja kuvauttaa itsensä sen luona. Patsaan jalat ovat hyvin kuluneet.

 

Kirkon kupoliin voi kiivetä, askelmia on yli 500, mutta vaiva palkitaan, varsinkin kauniilla säällä. Näky ylätasanteelta oli sanoinkuvaamaton. Piazza San Pietron symmetrisyys paljastui upeasti ja laaja Via della Concilizione johtaa suoraan Tiberin rantaan.

 

Antiikkia, antiikkia

 

Vaelluksemme kuudes päivä alkoi tutustumisella antiikin Roomaan. Intendentti Simo Örmä oli Villa Lantessa todennut, että ellei muuta ehdi Roomassa käydessään katsoa, niin Pantheonille pitää ehtiä. Jälkeenpäin Antti Kruus kommentoi tämän olevan antiikin tutkijan mielipide. Antti korosti, että pyhiinvaeltajalle tärkeintä on käydä kristinuskon kannalta tärkeillä paikoilla, joita Rooman sadat kirkot edustavat. Antin luotsaamaan opastukseen kuului kuitenkin myös tyylikkäästi johdettu kurkistus antiikin aarteisiin. Piazza d´Aracoelilta nousimme Michelangelon suunnittelemaa portaikkaoa Capitolium-kukkullle. Portaikon alaosaa vartioivat egyptiläiset leijonat. Keskellä aukiota, Campidoglion piazzalla, on Markus Aureliuksen ratsastajapatsas, joka on kopio Palazzo Nuovon sisätiloihin siirretystä alkuperäisestä. Antiikinaikainen osittain kullattu pronssipatsas säilyi ehjänä läpi koko keskiajan, koska sen arveltiin esittävän keisari Konstantinos Suurta, joka oli kristinuskolle suosiollinen.

 

Antti Kruus esitteli tiivistetysti ja kiinnostavasti Forum Romanumin eri osia, jatkoimme kävelyä kohti kolossaalisen kokoista Colosseumia. Konstantinuksen riemukaarella kuulimme sanonnan In hoc signo vinces (tässä merkissä voitat) taustan. Ennen Mulviuksen sillan taistelua oli keisari Konstantinus unessa saanut kehotuksen laittaa Jumalan merkin sotilaidensa kilpiin ja niin hän tekikin. Taistelussa Konstantinuksen vastustaja keisari Maxentius putosi Tiberiin ja hukkui ja näin Konstantiuksesta tuli keisari. 

 

San Clemente on kaunis kerrostumakirkko. Maanalaisissa osissa on nähtävillä aiempaa basilikaa, jonka alla vuorostaan antiikin ajan asuintalo ja Mithran palvontapaikka. Nykyinen kirkko on 110-luvulta, se on kolmilaivainen antiikinajan pylväineen. Aspiksen mosaiikissa on kauniita yksityiskohtaisia eläin- ja kasviaiheita, joissa runsaasti symboliikkaa. Kleemens I oli neljäs paavi ja keisari Trajanus (98–117) karkotti hänet pakkotyöhön Krimille. 

 

Kirkon kryptassa oli yksinkertainen hauta, johon oli alun perin haudattu pyhä Kyrillos, toinen Slaavien Apostoleista. Veljekset Kyrillos ja Methodios aloittivat slaavilaislähetyksen Määrissä 860-luvulla. Konsantinopolin patriarkka Fotios oli heidät lähettänyt Määrin kuninkaan pyynnöstä, ja tästä kanonisesta jurisdiktiosta oli syntynyt kiistaa latinalaisten naapurihiippakuntien kanssa. Veljekset matkustivat Roomaan neuvottelemaan näistä ongelmista paavin kanssa vuonna 868. 

 

Heidät otettiin juhlallisesti vastaan, varsinkin kun he toivat mukanaan pyhän Kleemensin reliikit, jotka oli löydetty Hersonesista Mustan Meren rannalta ja jotka nyt sijoitettiin hänen nimeään kantavaan kirkkoon. Kyrillos sairastui Roomassa ja kuoli siellä vain 42-vuotiaana. Hänet haudattiin pyhän Kleemensin kirkkoon, ja tultuaan pian kanonisoiduksi pyhäksi hänen reliikkejään on sieltä lahjoitettu moniin kirkkoihin. 

 

Methodios vihittiin piispaksi ja hän jatkoi veljesten työtä Pannonian slaavien keskuudessa. Vuonna 1980 paavi Johannes Paavali II nimitti pyhän Kyrilloksen ja Metodioksen Euroopan suojelijoiksi yhdessä läntisen luostarilaitoksen perustajan Benediktus Nursialaisen kanssa. Ortodoksinen traditio kutsuu veljeksiä apostoleinvertaisiksi, ja kaikissa slaavilaisissa maissa heidän muistopäivänsä 11.5. on tärkeä kielen ja kulttuurin juhla.

 

Pyhä Kyrilloksen haudan vierellä hämärän kryptan seinällä on yksinkertaisia muistolaattoja, joissa ilmaistaan eri slaavilaisten kansojen ja kirkkojen kiitollisuus slaavien kristinuskon ja kirjakielen perustajille. Suurin on Venäjän kirkon asettama taulu, jossa on puhutteleva Kyrilloksen ja Methodioksen ikonireliefi. 

 

Vähemmistökirkkojen elämää

 

Protestanttisten kirkkojen federaation päämaja sijaitsee Via Firenzellä lähellä Piazza Repubblicaa. Monien enemmistöltään katolisten ja ortodoksisten maitten tapaan Italiassa ei ole varsinaista ekumeenista neuvostoa, ja kansainväliseen ekumeniaan osallistuu protestanttien yhteistyöelin. Italian katoliseen piispainkokoukseen on toki yhteyksiä, mutta se ei ole vielä lähtenyt yhteiseen neuvostoon pienempien kirkkojen kanssa.  

 

FCEI:n tarkoituksena on uskonnonvapauden seuranta, protestanttisen kulttuurin edistäminen ja uskonnollisten vähemmistöjen oikeuksien edistäminen. Kristillisen kasvatuksen ja koulutuksen teemat ovat agendassa.

 

Kokoonnuimme juhlasaliin, jossa tervetulosanat lausui FCEIn pääsihteeri Laura Casorio. FCEI:n puheenjohtaja, professori Domenico Mazelli kertoi Italian protestanttien ja muiden ei-katolilaisten kristittyjen historiasta ja nykypäivästä. Mielenkiintoisella tavalla hän veti linjaa pyhästä Fransiskuksesta ja hänen aikalaisestaan Valdosta, jotka molemmat olivat kirkon uudistajia. Fransiskuksen liike pysyi kirkon sisällä, mutta Valdon seuraajat joutuivat katolisen kirkon ulkopuolelle, ja heidän perintönsä elää Italian valdolaisessa kirkossa.

 

Tänä päivänä protestanttiset kirkot muodostavat Italiassa häviävän pienen vähemmistön. Valtion tilastoissa niihin lasketaan kuuluvan n. 500 000 jäsentä eli vain 0,7 % väestöstä. Italian protestantit ovat kuitenkin moninainen ja mielenkiintoinen ryhmä, koska ainakin 60 % seurakuntalaisista historiallisissa protestanttisissa kirkoissa on tuoreita maahanmuuttajia. 

 

Maahanmuuttajien keskuudessa tehtävä työ on keskeisessä asemassa FCEI.n toiminnassa. Euroopan kirkkojen siirtolaiskomission toimintaan osallistumisen kautta esitelmän pitänyt rouva Anne-Marie Dupré kertoi tuntevansa myös suomalaisia toimijoita. Maahanmuuttajuuteen liittyvät kysymykset ovat samansuuntaisia kaikissa läntisen Euroopan maissa. Kotouttamisessa merkittävä tekijä on saada uskonnollisia palveluja maahanmuuttajan äidinkielellä.

 

 Vuonna 2005 Italian valdolais-metodistisen kirkon kirkolliskokous teki päätöksen, jonka mukaan sen tavoite on olla ”kirkko yhdessä” kaikkien maahanmuuttajien kanssa. Kaikkien kirkon jäsenten tulisi nähdä itsensä kristittyinä vailla pysyvää sijaa tässä maailmassa, matkalla tulevaan Valtakuntaan. Seurakunta on aina ”paroikia”, väliaikainen suoja pyhiinvaeltavalle kansalle. Jos vastustamme rodullisesti eriytettyjä kouluja ja muita ihonväriin tai etnisyyteen perustuvia palveluita yhteiskunnassa, kuinka voisimme rakentaa muunlaista kuin yhteistä seurakuntaa ja kirkkoa,” Anne-Marie Dupré ja Laura Casorio totesivat.

 

Yhteinen, monikulttuurinen italialainen kirkko auttaa myös toisen ja kolmannen polven italialaisia nuoria löytämään oma paikkansa kirkossa.  Italialaisten seurakuntalaisten on siedettävä monikielisiä jumalanpalveluksia ja totuttava eläväiseen saarnatyyliin ja opeteltava uusia lauluja. Maahanmuuttajien on vältettävä eriytymisen houkutus ja kiusaus tehdä kirkosta entisen kotimaan kielen ja kulttuurin kerho. ”Tämä on vaikea tie, mutta olemme varmat että se on kirkon uskon ja lähetystehtävän kannalta oikea tie”.

 

Tilaisuus venyi puheiden pituuden ehkä hieman pitkäksi, mutta kauniiksi lopuksi tarjottiin kahvia, teetä ja leivonnaisia. Saimme vielä lahjaksi aineistoa ja Musica Protestanta -cd:n.

 

Ekumeenisella pyhiinvaellusmatkalla on luonnollisesti olennaista tutustua myös vähemmistökirkkojen elämään. On valaisevaa kohdata oman tunnustuskunnan edustajia kenties päinvastaisessa tilanteessa kuin omassa maassa. Joskus Suomen hyvät ekumeeniset suhteet, joista yhteinen pyhiinvaelluskin kertoo, saattavat rohkaista vaikeammassa ekumeenisessa tilanteessa eläviä.

 

Rooman tuomiokirkko

 

Perjantain ensimmäinen kirkko oli Santa Croce in Gerusalemme (Pyhä risti Jerusalemissa). Nimi Pyhä risti viittaa siihen, että keisari Konstantinus Suuren äiti Helena tuotatti Roomaan Kristuksen ristin jäännöksiä. Hän säilytti niitä ja muita pyhäinjäännöksiä asunnossaan Sessoriumin palatsissa. Tämän keisarillisen palatsin suureen saliin rakennettiin 300-luvulla tämä basilika. Kirkossa on reliikkikappeli, jossa säilytetään huomattavia pyhäinjäännöksiä. Perimätiedon mukaan kirkossa säilytetään kolmea palaa Jeesuksen rististä, yhtä ristin nauloista, kahta orjantappurakruunun piikkiä, ristin kirjoitusta sekä kappaletta pylväästä, johon Jeesus oli sidottuna kun häntä ruoskittiin Pilatuksen palatsissa.

 

San Giovanni in Laterano (Pyhän Johanneksen kirkko Lateraanissa). Kirkkon ei päästy sisälle, koska siellä oli meneillään Jumalan laupeuden konferenssi, joka kokosi tuhansia nuoria aikuisia eri puolilta maailmaa keskustelemaan kirkon työstä hätääkärsivien hyväksi. Keisari Konstantinus I lahjoitti alueen Rooman piispalle eli paaville ja rakennutti paikalle paavin palatsin ja Rooman pääkirkon. Kirkko rakennettiin syrjäseudulle siksi, että keskustan ulkopuolella sijaitessaan se ei ärsyttänyt 300-luvulla vielä enemmistönä olleita pakonoita. 1000-luvulle asti Lateraani merkitsi kristikunnalle samaa kuin Vatikaani nykyään. Toisin kuin yleensä ajatellaan, nimenomaan Lateraanikirkko on Rooman pääkirkko, paavin oma kirkko ja hiippakunnan tuomiokirkko.

 

Kirkon yhteydessä oleva valtava Lateraanipalatsi on peräisin 1500-luvulta. Alkuperäisestä palatsista on jäljellä vain Scala Sancta eli Pyhät Portaat. Antti Kruus oli huolehtinut myös siitä, että pyhiinvaellusoppaasta löytyivät porrasrukoukset ja muutamat ryhmästämme nousivat portaat polvillaan rukoillen.

 

Pyhä Birgitta Roomassa

 

Illan ohjelmaan sisältyi tutustuminen Birgittalaisluostariin ja isä Teemun toimittama katolinen messu luostarin kirkossa. Oppaanamme oli sisar Marja-Liisa, joka suomalaisena on mieluinen opas kaikille suomalaisryhmille. Hän kertoi värikkääsi Pyhän Birgitan elämänvaiheista ja hänen ajastaan ja vaikutuksestaan Roomassa.

 

Pyhä Birgitta asui luostarin talossa 20 vuotta ja kirjoitti siellä muistiin saamiaan ilmestyksiä. Birgitta saapui Roomaan pyhänä vuonna 1350, eikä enää koskaan palannut kotimaahansa Ruotsiin. Hän odotti Roomassa Paavin paluuta Avignonista, ja odotus palkittiin vuonna 1370: silloin Birgitta sai Paavilta hyväksynnän Vadstenan luostarisäännölle.

 

Birgitta kuoli kuitenkin jo kolme vuotta myöhemmin, vuonna 1373. Hän ei koskaan ehtinyt nähdä Vadstenan luostaria toiminnassa, mutta Birgitan tytär Katarina jatkoi äitinsä elämäntyötä Ruotsissa.

 

Birgitan kerrotan kuolleen puupöydän paljaalla kannella – hän halusi kuolla kuin Jeesus ristillä. Birgitan kuoleman jälkeen hänen tyttärensä ja poikansa lähtivät viemään äitinsä ruumista Ruotsiin, Vadstenaan. Pyhän Birgitan hauta sijaitsee siellä tänäkin päivänä, mutta luostaritalon yläkertaan, Birgitan entiseen huoneeseen, on talletettu useita reliikkejä. Myös kuolinpöydän kansi on nähtävillä huoneessa, joka on koristeltu kauniisti Pyhän Birgitan elämästä kertovilla seinämaalauksilla.

 

Luottamus ja avoimuus prioriteettien kärjessä

 

Viimeisen vaelluspäivä alkoi varahain. Kokoonnuimme ortodoksiseen liturgiaan Janiculum-kukkulalla sijaitsevaan San´Onofrio -kirkkoon. Beato Nicola da Forca Palena, jonka hautakivi on kirkon ovella, perusti tämän pyhäkön vuonna 1419 erakkopyhä Onufrioksen kunniaksi. Ajan henki on säilynyt portiikin ja pylväskäytävän koruttomuudessa. 1600-luvun alussa Domenichino tosin maalasi portaikkoon freskoja. Ortodoksisen  liturgian toimitti isä Tapio Rautamäki. Kanonarkkina toimi isä Heikki, äänet antoi Timo Perko ja epistolan luki Leena Yrjölä. Opetuspuheen piti Tiina Malinen-Woodward.

 

Kanonien edellyttämä antiminssiliina oli noudettu Ekumeenisen patriarkaatin pyhän Teodoroksen kirkosta, jossa pyhiinvaeltajajoukko ei yhdessä ehtinyt käydä. Antiminssi tulee kreikan sanasta antiminsion, joka tarkoittaa pyhän pöydän sijainen. Antiminssiliina vastaa lännen kirkon korporaalia (lat. palla corporalis, ruumisliina), joka messussa levitetään alttarille ja jolle asetetaan malja ja hostia.

 

San Onofrion kirkko on Jerusalemin pyhän ristin ritarien tukikohta Roomassa. Vanhan luostarin rakennukset ovat osittain lastensairaalana, ja 1400-luvun luostaripiha on amerikkalainen Sovituksen fransiskaaniveljien () käytössä. Heidän perustajansa Paul Watson tunnetaan kristittyjen ykseyden ekumeenisen rukousviikon alullepanijana tasan sata vuotta sitten. Veljet ylläpitävät Roomassa piazza Navonan varrella Centro pro Unione -keskusta, jossa sanotaan olevan maailman laajimman ekumeenisen kirjaston.

 

Katolisen kirkon Kristittyjen ykseyden edistämisen neuvoston neuvotteluhuoneen seinällä on isokokoinen ikoni, joka kuvaa pyhän Pietarin ja pyhän Andreaksen kohtaamista. Ikoni on patriarkka Athenagoraksen lahja paavi Paavali VI:lle. Eipä juuri mieliinpainuvampaa aloitusta ykseyden neuvoston toiminnalle voi toivoa, kuin esitellä vaikuttava ikoni. Näin toimi myös isä Milan, joka esitteli ykseyden neuvoston toimintaa.

 

Isä Milan korosti luottamuksen merkitystä ekumeniassa. Ykseyden neuvosto järjestää dialogeja, kohtaamisia ja konferensseja, mutta niiden hyvä henki ja tulokset olisi saatava säteilemään myös seurakuntiin ja luostareihin. Omista kokemuksistaan hän muun muassa mainitsi, että aikanaan tutustuttuaan ortodoksiseen hengellisyyteen, hän piti ikoneita erikoisina ja ehkä outoinakin, mutta asioiden tarkempi tunteminen ja avoimuus auttavat ymmärtämään. Yhteys on Pyhän Hengen lahja ja sitä meidän tulee rukoilla.

                     

Esittelyn jälkeen käytiin keskkustelua katolisen kirkon ja luterilaisten kirkkojen yhteyksistä, katolisen kirkon suhteesta karismaattisiin kirkkoihin, kristittyjen tilanteesta Lähi-idässä, Focolare-liikkeestä. Lopuksi isä Milanille esitettiin kysymys edesmenneen ja uuden paavin eroista. Vastauksen aluksi hän totesi kysymyksen vaikeuden. Paavi Benedictus XVII:ta hän luonnehti lähinnä vahvaksi teologiksi kun taas paavi Johannes Paavali II oli aktiivinen askelissaan ja sai toiminnallaan paljon hyvää aikaan kirkkojen asemassa esimerkiksi Itä-Euroopassa. Hänen osuuttaan pidetään ratkaisevana Itä-Euroopan kommunistisen sortovallan sortumisessa.

 

Santa Maria ad Martyres ja Santa Maria sopra Minerva

 

Pantheon on parhaiten säilyneitä antiikin muistomerkkejä. Kaikkien jumalten temppelin rakennutti v. 27–25 eKr Marcus Agrippa. Rakennus paloi vuoden 80 tulipalossa. Sen tilalle keisari Hardianus rakennutti v. 118–125 uuden, mahtavan pyhäkön. Se on säilynyt jälkipolville todennäköisesti siksi, että paavi Bonifatius IV vihki sen Santa Maria ad Martyres -kirkoksi 1. marraskuuta v. 609. Sitä ennen kirkon lattian alle oli tuotu Rooman katakombeista peräti 28 vaunulastillista marttyyrien luita. Yhä edelleen pyhäinpäivä sijoittuu tähän ajankohtaan.

 

Pantheonin itäpuolitse päästään aukiolle, jonka keskellä on elefantin selkään nostettu obeliski. Tämän Piazza della Minervan aukion varrella on Santa Maria sopra Minervan kirkko, jossa muun muassa Pyhän Katariina Sienalaisen hauta.

 

Kirkossa on Capranien suvun kappeli, jota nimitetään myös Suomen kansalliskappeliksi Roomassa. Pyhän Henrikin muistopäivänä 19. tammikuuta kappelissa järjestetään suomenkielinen messu, jonka toimittaa joku Helsingin katolisen hiippakunnan papeista. Paikalla on aina myös suomalainen luterilainen valtuuskunta, jonka johtajana toimiva piispa saarnaa messussa. Kirkkoon on Suomesta lahjoitettu Pyhää Henrikiä esittävä puuveistos.

                     

Hiljennymme kappelissa ekumeeniseen rukoushetkeen, jonka toimittivat isä Heikki, isä Teemu, pastori Antti Kruus ja pastori Sami Lehto, neljän kirkkokunnan papit.

 

Aukiolle oltiin juuri pystyttämässä esiintymislavaa illalla alkavaa Silvo Berlusconin puolueen vaalitilaisuutta varten.

 

Viimeisen vaelluspäivän lounaalla tapasimme professori Hector Vallin, Pontifical Gregorian Universitysta. Hänet oli juuri nimitetty katolisen kirkon teologisten koulujen kiertävän tarkastajana korkeaan virkaan. Hänen vastuualueensa on koko maailma. Hän kertoi sydämellisesti hyvästä yhteydestään toisista kirkoista tulleisiin opiskelijoihin ja opettajiin orientaalisessa instituutissa.

 

Kirkollista ynnä muuta päälle pantavaa

 

Ohjelma oli tiivis niin kuin pitääkin, eikä siitä kukaan valittanut. On tärkeää nähdä ja kokea kun kerran on vaellukselle lähtenyt. Roomassa kulttuurisesta ja kirkollisesta annista nauttimisen lisäksi, ehtivät muutamat vaeltajat lyhyesti tutustua myös kaupungin monipuolisiin vaatetusalan liikkeisiin. Antti Kruus taitavana oppaana mainitsi ohimennen muutaman kauppakadun nimen todeten tosin heti perään, että näillä tiedoilla ei pyhiinvaeltaja mitään tee. Jotkut meistä kuitenkin kirjoittivat kadunnimet muistiin.

 

Kirkollista esineistöä ja vaatepartta tarjoavia liikkeitä oli erityisen runsaasti hotelliemme kulmilla, koska hotellit sijaitsivat aivan Vatikaanin muurin kupeessa. Oli kiintoisaa seurata, miten kauniisti oli esimerkiksi messukasukoita aseteltu mallinukkien päälle, siinä oli värien, kuosien, leikkausten ja kirjonnan suloista sinfoniaa. Vitriinit notkuivat ehtoolliskalustoa ja muuta kirkollista tarpeistoa. Mukana olleet papit tekivät paitaostoksia ekumeenisesti keskenään kilpaillen. Ennätys taisi tulla isä Tapiolle, joka pakkasi laukkuunsa peräti kahdeksan hyväkuosista, aistikkaasti leikattua, hienostuneen väristä papinpaitaa.

 

Oman maan mainiot papit oppaina

                     

Pyhiinvaellus toteutettiin äärimmäisen monipuolisella tavalla. Kiitokset dynaamisesta järjestelystä kuuluvat erityisesti pastori Antti Kruusille, joka Italiaan hyvin verkottuneena johti järjestelyjä ammattitaidolla. Hänen laaja kirkollinen ja kulttuurinen tietämyksensä tuli koko ryhmän iloksi ja hyödyksi. Kiitokset kuuluvat myös isä Teemulle, joka taitavasti liikkui ”kotikentällään”. Häneen voimme aina turvautua kun katolisen kirkon elämään liittyvät kysymykset polttelivat mieliä. Isä Teemu on luotettava ja lempeä matkanjohtaja, joka aina jaksaa vastata toistuviin kysymyksiin. Kiitollisina seitsemän vaelluspäivän runsaasti ravitsevasta annista palasimme kukin omiin kaupunkeihimme.

 

Matkaraportti SEN:n hallitukselle

Pyhiinvaellus Italiaan 29.3.–5.4.2008

Heikki Huttunen, Sirpa-Maija Vuorinen ja Sanna Ylä-Jussila



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräys on käynnissä koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland ordnar en penninginsamling med tillstånd från Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingen pågår  i hela Finland förutom på Åland.