SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Dresden-Berliini-Helsinki-Oulu, maanantai 10.5.

Dresdenin uusi synagoga. Euroopan murhattujen juutalaisten muistomerkki. Ylösnoussut Kristus Kaiser Wilhelm Gedächtniskirchessä. Karl Hemmeterin luomus. Äiti ja kuollut poika (Käthe Kollwitzin teos).

Vaelluksen viimeinen päivä ja siirryimme bussiin, jonka keulan herra Schob suuntasi kohti Berliiniä. Vielä ennen poistumistamme kaupungin alueelta Helena ehti osoittaa muutaman kohteen, joka on tavalla tai toisella merkittävä. Dresdenissä tuli todella tunne, että eikö tämä historian siipien havina ota loppuakseen. Takaisin on vielä tultava, mutta sehän on elämänmenon kannalta kantava ajatus.

 

Uusi synagoga oli yksi kohteista, joita vielä bussin ikkunasta innolla vilkuilimme. Ulkoapäin ei tätä hyvin modernia, kuutionmallista rakennuskompleksia tunnistaisi synagogaksi. Kysymyksessä onkin aivan uusi rakennus, joka on otettu käyttöön 2001. Dresdenin vuonna 1938 tuhottu synagoga oli Gottfried Semperin komea luomus. Sodan päättymisen jälkeen juutalaiset kokoontuivat väliaikaisissa tiloissa, kunnes laajan arkkitehtuurikilpailun tuloksena valittiin toteutettavaksi moderni kokonaisuus, joka nyt on kaikkien arkkitehtuuriharrastajien kiinnostuksen kohteena. Kultainen daavidintähti pääoven yläpuolella on vanhan synagogan arvokas jäännös. Kokonaisuuteen kuuluu myös seurakuntatalo, jonka toinen kuutio muodostaa. Näiden välissä on puulehto, joka muistuttaa tuhotusta synagogasta.

 

Vaelluksemme viimeisen päivän aamuhartauden aluksi Veijo kertasi edellisen illan Frauenkirchen jumalanpalvelusta ja erityisesti sen saarnaa, jossa rukous nousi keskiöön. Eilisen päivän aiheena myös Suomen ev.-lut. kirkon evankeliumikirjassa oli rukous. Evankeliumikirjan ensimmäisen vuosikerran tekstit saivat vaikiintuneen muodon jo 800-luvulla. Edelleenkin ensimmäisen vuosikerran tekstivalikoima noudattelee pääsääntöisesti vanhaa järjestystä.

 

Sana Gottesdienst on saksalaisen luterilaisuuden lahja kristikunnalle. Se on saanut suomenkielisen käännöksen jumalanpalvelus. Ensi kuulemalta sana herättää ajatuksen Jumalan palvelemisesta, mutta sanassa on myös toinen puoli: Jumala palvelee seurakuntaa. Yli kirkkokuntarajojen sanaa pidetään osuvana ja kuvaavana.

 

Virtenä laulettiin 271: Nyt kiitän riemuiten niin sydämin kuin kielin. Herraani rukoilen nyt luottavaisin mielin. Hän kuulee minua ja kutsuu Pojassaan taas uskalluksella eteensä astumaan.

 

UT:n kohtana oli Joh. 16:23-33, joka alkaa näin: Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille. Tähän asti te ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni. Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen.

 

Martti Luther on todennut, että jos joku raamatunkohta tuntuu vaikealta, on parasta nostaa hattua ja jatkaa matkaa. Tämän päivän raamatunkohta voi tuntua vaikealta. Voisimme siis jatkaa matkaa, mutta hyvä on myös pysähtyä ja kipuilla Sanan ääressä. Jeesuksen sanoma on myös selkeä: pyytäkää, niin te saatte ja ilonne on täydellinen. Myös pyytäessämme voimme iloita, sillä Jumala on läsnä. Vastaus voi viipyä, mutta keskeistä on, että meillä on joku, jolle voimme kohdentaa pyyntömme. Jumalanpalveluksessa rukoukset osoitetaan Jumalalle Kristuksen nimessä ja Pyhässä Hengessä. On hyvä, että myös privaattielämässä rukoilemme Kristuksen nimessä.

 

Päätösvirtenä laulettiin 361: Oi Herra, ilo suuri, kun kuulet huutoni, puoleeni käännyt juuri mun rukoillessani.

 

Lähestyimme Berliiniä, matkamme viimeistä etappia ennen lentoa Suomeen. Helena kertoi meille Berliinin muurista ja tarkoin vartioidusta rajasta DDR:n ja Länsi-Saksan välillä. Toisen maailmansodan jälkeen liittoutuneet jakoivat Saksan neljään miehitysvyöhykkeeseen. Myös pääkaupunki Berliini jaettiin samalla tavalla Neuvostoliiton, Yhdysvaltain, Ison-Britannian ja Ranskan vyöhykkeisiin, vaikka se sijaitsikin keskellä Neuvostoliiton vyöhykettä. Neuvostoliitto hallitsi kaupungin itäosaa, kolme länsivaltaa sen länsiosaa. Muurin rakentamisen loppuvaiheessa tehty kuoleman kaistale aidan ja betonimuurin välillä antoi DDR:n rajavartijoille esteettömän näkymän ampua idästä pakenevat kansalaiset.

 

Vuonna 1949 Yhdysvaltain, Ison-Britannian ja Ranskan vyöhykkeistä muodostettiin Saksan liittotasavalta ja Neuvostoliiton vyöhykkeestä Saksan demokraattinen tasavalta, DDR. Tällöin Länsi-Berliinistä tuli käytännössä pala liittotasavaltaa DDR:n alueen ympäröimänä. Kun DDR:n ja Saksan liittotasavallan välinen raja suljettiin vuonna 1952, Berliini jäi ainoaksi paikaksi, jossa raja oli yhä avoin. Miljoonat DDR:n puolelle jääneet pakenivat sen kautta länteen, heidän joukossaan paljon korkeasti koulutettuja ja parhaassa työiässä olleita kansalaisia. Berliinin muuri rakennettiin tämän joukkopaon estämiseksi. Muurin rakentaminen aloitettiin ilman ennakkovaroituksia 13.8.1961.

 

Ensin kaupungin jako tehtiin piikkilangalla, mutta pari päivää myöhemmin ryhdyttiin rakentamaan muuria, joka muurattiin betoniharkoista. DDR:n viranomaisten mukaan muuri oli antifasistinen suojavalli (antifaschistischer Schutzwall).

 

Muurin rakentamisen jälkeen pako Saksan liittotasavaltaan oli erittäin vaikeaa. Pakenemista yrittäneistä 5 000 onnistui, 239 kuoli ja 200 haavoittui vakavasti. Suurin osa pakoyrityksistä pysäytettiin. Piikkilankavaiheessa, kun raja vielä kulki pitkin kaupungin katuja, pakoa saattoi yrittää yksinkertaisesti loikkaamalla talon ikkunasta kadun toiselle puolelle, jossa mm. Länsi-Berliinin palomiehet auttoivat pakenijoita. Pakojen estämiseksi ikkunat muurattiin umpeen ja katoille laitettiin piikkilankaesteitä. Betonimuurin ja suojavyöhykkeen valmistuttua pako rakennusten kautta muuttui mahdottomaksi. Myöhemmin pakoa yritettiin ja toteutettiinkin muun muassa kaivamalla tunneleita muurin ali tai lentämällä sen yli.

 

Saavuttuamme Berliiniin saimme bussiin suomalaissyntyisen oppaan, Helni Dillin. Hän kertoi Berliinin olevan vehreän kaupungin laajoine puistoineen ja samalla myös vesistöjen kaupunki. Keskeinen on kaupungin halki kulkeva Spree-joki, joka yhtyy Haveliin. Suuret järvet ovat Wannsee ja Müggelsee. Asukkaita on 3,4 miljoonaa, joista ulkomaalaistaustaisia on 480 000. Suurin ulkomaalaistaustaisten ryhmä on turkkilaiset. Suomalaisia on 1400.

 

Ajoimme ohi East Side Galleryn, jossa on nähtävillä pisin säilynyt muurin kaistale. Muuri oli aikanaan lännen puolelta maalattu erilaisilla graffiteilla ja muilla teoksilla, mutta idän puolelta ei sen lähelle ollut pääsyä sata metriä leveän vartioidun ja panostetun suojakaistaleen vuoksi.

 

Nyt näkyvillä olevassa muurin pätkässä on mm. kuva kiihkeästi suutelevista Breznevistä ja Honeckerista. Ajoimme Aleksanderplatzin korkean tv-tornin ohi, torni on 356 metriä korkea ja kuului rakentamisestaan lähtien Itä-Berliinin merkittäviin nähtävyyksiin ja on sitä edelleen. Näimme Punaisen raatihuoneen ja samalla kuulimme, että Saksan liittotasavaltaan kuuluu 16 osavaltiota, joista Berliini on yksi. Itäpuolelle on rakennettu runsaasti lasipalatseja, kauppakeskuksia ja ylikansallisten yhtiöiden konttoreita.

 

Berliini on laaja kaupunki: itä-länsi-suunnassa 45 km ja pohjois-etelä-suunnassa 38 km. Nikolainkirkko on keskellä Nikolainkorttelia. Tämä on sitä osaa kaupunkia, jossa aikanaan sijaitsi Spree-joen rannalla kalastajakylä. Ensimmäinen asiakirja, jossa Berliini mainitaan, on vuodelta 1237. 1700-luvulla Preussinvallan aikana merkitys alkoi kasvaa. Ajoimme ohi Berliinin tuomiokirkon, joka on 1800-luvun lopulta.

 

Tulimme kohtaan, jossa DDR:n aikana sijaitsi tasavallan palatsi, joka rakennettiin 1973–1976. Paikalla oli ennen tasavallan palatsia Preussin hovin kaupunkilinna, joka oli vaurioitunut sodassa. Linnan uudelleenrakentaminen ei tullut kuuloonkaan, sillä DDR:n johto piti sitä preussilaisen imperialismin symbolina. Linna purettiin ja paikalle kohosi tyypillistä 1970-luvun kansainvälistä modernismia edustava mahtirakennus. Tasavallan palatsissa oli jo ennen Saksojen yhdistymistä havaittu asbestihaittoja ja se purettiin 2000-luvun puolella. Kovasti keskustellaan, että pitäisikö Preussin hovin kaupunkilinna rakentaa uudelleen.

 

Seuraavaksi ohitimme kuuluisan Museosaaren, jossa on viisi merkittävää museota. Unter den Linden (Lehmusten alla) -katu on keskeinen osa kaupunkia. Lehmukset on aikanaan istutettu, jotta saataisiin varjostusta ratsastustielle keisarin kaupunkilinnasta kesälinnaan Charlottenburgiin. Ohitimme oopperatalon ja hovikirjaston, jonka edessä natsit polttivat aatteellisten vastustajiensa kirjoja 1933. Tapahtumalla on muistelupaikka Bebelplatzilla (sosialistipoliitikko August Bebelin mukaan). Se on katuun upotettu taideteos, joka kuvaa tyhjiä kirjahyllyjä. Vieressä on katolinen kirkko, Hedwigskathedrale, jonka klassisten linjojen esikuva on ollut Rooman Pantheon.

 

Französchise Strasselta avautuva näkymä tuo keskiöön Gendarmenmarktin (Santarmien aukion), jossa on kaksi mahtavaa tuomiokirkkoa, ranskalainen ja saksalainen. Ranskalaisuus juontaa juurensa hugenotteihin, jotka paetessaan Ranskan 1600-luvun vainoja asettuivat Berliiniin. Protestanttinen yhteisö vaikutti merkittävästi kaupungin teollistumiseen. Ranskalainen tuomiokirkko rakennettiin nimenomaan tälle yhteisölle.

 

Konserttitalo nähtiin, se on vuodelta 1821 ja on Karl Friedrich Schinkelin suunnittelema - tämä kuuluisa arkkitehti oli Engelin opiskelutoveri. Rakennus vaurioitui pahoin sodassa, mutta se kunnostettiin 1980-luvulla. Sisätilat muuttuivat, mutta Schinkelin julkisivu säilytettiin.

 

Brandenburgin portin ja Potsdamer Platzin välisellä reitillä sijaitsee Euroopan murhattujen juutalaisten muistomerkki, Denkmal für die ermordeten Juden Europas. Pysähdyimme tutustumaan tähän keskipisteettömään labyrinttiin, joka koostuu 2 711 kivipaadesta; jokainen pituudeltaan 2,38 metriä ja leveydeltään 0,95 metriä. Pylväiden korkeus vaihtelee puolen ja lähes viiden metrin välillä ja maaperä aaltoilee. Muistomerkin alue on noin 2 hehtaaria. Näkymä on pysäyttävä ja tunnelma muuttuu herkästi ahdistavaksi pylväiden välissä puikkelehtiessa. Näin on tarkoituskin. Muistomerkki pystytettiin vuonna 2005 ja on yhdysvaltalaisen, juutalaistaustaisen arkkitehti Peter Eisenmanin käsialaa. Muistomerkkiin liittyy myös maanalainen museo, joka kertoo juutalaisten historiasta. Viidessä vuodessa on muistomerkistä tullut erittäin suosittu tutustumiskohde. Ihmiset viipyvät paikalla pitkään, siinä pysähdytään, pohdiskellaan tapahtuneita hirmutekoja hiljaisina kierrellen.

 

Aivan lähellä sijaitsi aikanaan Fürerbunker, mutta se luotiin umpeen heti sodan jälkeen. Paikasta ei haluttu uusnatsien vaelluskohdetta, eikä muutenkaan katsottu olevan tarpeen pitää paikkaa näytillä. Alueelle on rakennettu runsaasti uusia kerrostaloja, koska tonttimaata tuli käyttöön idän puolelta muuria ympäröineeltä ”kuoleman kaistaleelta”.

 

Berliinin symboli, Brandenburgin portti oli seuraava kohteemme. Mahtavan kaupuginportin suunnitteli Karl Gotthard Langhans ja se valmistui 1791. Esikuvana on ollut Ateenan Akropoliin temppeli. Portin huipulla on Johann Gottfried Schadowin 1794 veistämä patsas, Quadriga, jossa Victoria, voiton jumalatar istuu neljän hevosen vetämissä vaunuissa. 1806 Napoleon siirrätti veistoksen Pariisiin. Se kuitenkin saatiin takaisin vajaa vuosikymmen myöhemmin. Portti jäi sodan aikana pystyyn, mutta se kärsi suuria vaurioita. Ennen muurin rakentamista portti ehdittiin restauroida lännen ja idän yhteishankkeena. Portti toimi Itä- ja Länsi-Berliinin välisenä rajanylitysasemana.

 

Muuri eristi portin Itä-Berliinin puolelle tarkkaan vartioidulle muurivyöhykkeelle, jolloin sen ympäriltä purettiin kaikki muut rakennukset. Muurista tehtiin kuitenkin portin kohdalla poikkeuksellisen matala ja leveä, jotta se ei niin erottuisi idän suunnasta otetuissa kuvissa. Berliinin muurin murtumisesta otetut kuuluisat valokuvat, joissa ihmisiä seisoo muurin päällä, on otettu juuri tältä kohdalta. Muualla muurin päällä seisominen olisi ollut mahdotonta. Koska muuri oli portin kohdalta matalampi, tuli Länsi-Berliinin puolelta myös mahdollisuus nähdä portti. Länsipuolelle oli muurin viereen rakennettu koroke, jonka päällä seisten voi komean Brandenburgin portin nähdä hyvin kiitos siltä kohden matalan muurin.

 

Potsdamer Platz on alue, joka sijaitsee noin kilometrin Brandenburgin portista etelään. Se oli 1920-luvulta alkaen elävä kaupungin alue ja liikenteen solmukohta, mutta se pommitettiin maan tasalle 1943. Sille ei heti sodan jälkeen tehty mitään ja Berliinin muurin aikaan alue sijaitsi rakentamattomalla vyöhykkeellä. Saksojen yhdistymisen jälkeen sitä alettiin rakentaa voimakkaasti ja 1990-luvun lopulla Potsdamer Platz lähikortteleineen oli Euroopan suurin rakennustyömaa. Nykyisin aluetta halkovat pilvenpiirtäjät ja mielikuvitukselliset rakennukset kuten Sony Center. Aluetta ovat suunnitelleet tunnetut arkkitehdit ja sitä pidetäänkin tärkeänä modernin arkkitehtuurin luomuksena.

 

Ohitimme myös Pohjoismaiden lähetystötalokompleksin, jossa jokaisella Pohjoismaalla on oma talonsa ja lisäksi yhteinen rakennus. Kun tämä viiden maan yhteisprojekti avattiin noin kymmenen vuotta sitten, se sai osakseen suurta huomiota. Kiintoisaa on, että Suomen lähetystörakennuksen sauna oli erityisesti yleisön kiinnostuksen kohteena avointen ovien päivinä.

 

Seuraavaksi tulimme keisari Wilhelmin muistokirkolle, Kaiser Wilhelms Gedächtniskirche.

Kirkko rakennettiin vuosina 1891–1895, ja sen rakennutti keisari Vilhelm II isoisänsä Vilhelm I:n muistoksi. Arkkitehti Franz Schwechtenin suunnittelema monumentaalinen kirkko edusti uusromaanista tyyliä, esikuvinaan Reininmaan romaaniset kirkot. Sisätilat koristettiin mosaiikeilla, jotka kuvastivat keisari Vilhelm I:n elämää ja tekoja.

 

Kirkko tuhoutui pommituksessa 1943. Sodan jälkeen tehtiin suunnitelma raunioiden hävittämiseksi ja uuden kirkon rakentamiseksi samalle paikalle, mutta sekä monet arkkitehdit että berliiniläiset asettuivat puolustamaan vanhan kirkon jäänteitä. Osaksi tämä johtui siitä, että kaupungin jaossa Neuvostoliiton sektorille jäivät lähes kaikki historiallisesti merkittävät rakennukset. Tämä kirkko oli yksi harvoista länsisektorille jääneistä historiallisista kohteista. Lopulta päädyttiin kompromissiin: kirkon alkuaan 113 metriä korkea torni jätettiin pystyyn, muistomerkiksi sodan tuhoille. Sen viereen valmistui 1961 arkkitehti Egon Eiermannin suunnittelema uusi kirkko kellotapuleineen.

 

Uusi kirkkorakennus on muodoltaan poikkeuksellinen: se on kahdeksankulmainen ja sen seinät ovat kootut kauttaaltaan himmeistä lasiruuduista. Alttarin yläpuolella on müncheniläisen taiteilijan Karl Hemmeterin ylösnoussutta Kristusta esittävä 4,6 metriä korkea taideteos. Kristuksen kädet kohoavat molemmin puolin ja näin teoksesta tulee ristinmuotoinen. Urut ovat Karl Schuken 1958-1962 rakentamat.

 

Vanhaan kirkkoon johtanut eteistila kunnostettiin Berliinin 750-vuotisjuhlaan 1987 ja se toimii muistelupaikkana. Vanhasta kirkosta jäljellä olevia mosaiikkiteoksia on kunnostettu. Esillä on Venäjän ortodoksisen kirkon lahjoittama ristinmuotoinen Kristus-ikoni, saksalaisen luutnantin Kurt Reuberin 1942 itärintamalla maalaama Stalingradin madonna, sekä brittien lahjoittama Coventryn risti, joka on tehty saksalaisten ilmapommituksissa 1940 tuhoutuneen Coventryn katedraalin raunioista löytyneistä nauloista. Nämä taideteokset symboloivat ystävyyttä entisten vihollismaiden välillä.

 

Kirkossa on aina paljon väkeä istumassa penkeissä ja vaeltamassa. Uudessa kirkossa on hämyinen ja harras tunnelma, mikä kutsuu istumaan, ihmettelemään, kokemaan sinisen hetken kautta jumalallista kosketusta. Tämä sopii erinomaisesti hektisen kauppakadun, Kurfürstendamin, tunnelman vastapainoksi. Aivan lähellä kirkkoa sijaitsee KDW (Kaufhaus des Westens) -tavaratalo, jossa on 6 kerrosta ja tilaa 7 500 neliötä 34 000:lle erilaiselle tuotteelle. Kyllä siinä vähän vastapainoa tarvitaankin!

 

Kirkolta ajoimme katsastamaan Charlottenburgin linnaa. Koska aikataulumme oli tiukka, katsastimme sen vain ulkoapäin. Linna rakennettiin alun perin kuninkaalliseksi kesälinnaksi italialaiseen barokkityyliin arkkitehti Arnold Neringin johdolla ja Preussin kuninkaan Fredrik I:n puolison Sophie Charlotten toimesta. Kun Fredrik 1701 kruunattiin Preussin kuninkaaksi ja Sophie Charlottesta tuli näin Preussin kuningatar, aloitettiin linnan laajennustyöt, joista vastasi arkkitehti Eosander von Göthe. Sophie Charlotten menehdyttyä 1705 nimesi Fredrik linnan Charlottenburgiksi puolisonsa muistoa kunnioittaakseen. Sodassa linna kärsi merkittäviä vaurioita. Vuoden 1945 jälkeen se rakennettiin uudelleen, ja toimii nykyisin museona.

 

Siegessäule (Voitonpylväs) oli rakennustelineiden peitossa, mutta kullattu Victoria kuitenkin vähän pilkotti pylvään päässä. Siegessäulea ryhdyttiin rakentamaan Heinrich Strackin suunnitelmien mukaan 1864 Preussin ja Tanskan välisessä sodassa saavutetun voiton kunniaksi. Pylvään rakennustöiden aikana Preussi voitti sodissa myös Itävallan 1866 ja Ranskan 1871, ja kun pylväs paljastettiin 1873, se omistettiin lopulta kaikille näille voitoille. Huipulla on Friedrich Draken veistämä voitonjumala Victorian kullattu patsas, ja sen jalustaa kiertää Anton von Wernerin käsialaa oleva Saksan historiasta kertova mosaiikki.

 

Ohitimme liittokanslerinviraston, joka on myös uusi rakennus ja saanut lempinimen pesukone. Berliiniläiset ovat innokkaita keksimään lempinimiä julkisille rakennuksille.

 

Todella runsain määrin ehdimme nähdä Berliiniä bussilla kiertäen. Oppaamme Helni puhui koko ajan ja muutama tiedonjyvänen tarttui takaraivoon. Hyvästelimme Helnin kiitoksin ja suuntasimme lounaalle Humboldt-yliopiston ravintolaan Cum Laude. Ravintola sijaitsi vanhassa tyylikkäässä rakennuksessa ja ruokasalissamme oli kauniit kattaukset. Tunsimme olevamme todellisia parsaturisteja, sillä täälläkin oli listalla parsaa. Mutta sehän sopi, olimme ajan hermolla. Curryparsa maistui oikein makoisalta lihapullien kera. Jälkiruoka jäi täältäkin mieleen, sillä se kruunasi aterian. Söimme gratinoituja mansikoita. Cum laude approbatur, kiitoksella hyväksytään!

 

Lounaan jälkeen lähdimme vielä hetkeksi kävellen kiertämään ja näimme Humboldt-yliopiston päärakennuksen. Erityisen mieleenpainuva oli kokemus neoklassista tyyliä edustavan Neue Wache (Uusi vartiotalo) -rakennuksen sisätila. Keskellä rakennusta on tumma kivestä veistetty pietá-henkinen Äiti ja kuollut poika -taideteos. Rakennuksessa on katossa pyöreä aukko, josta tulee valo, mutta tulee myös sade ja lumi. Installaatio sisältää symboliikan, että tuulessa ja tuiskussakin sodan uhrina olevat ihmiset kärsivät eivätkä voi kohtalolleen mitään. Taideteos on kuuluisan saksalaisen Käthe Kollwitzin (1867–1945) työ. Neue Wache on vuodesta 1993 alkaen ollut omistettu sodan ja väkivaltaherruuden uhrien muistolle, Den Opfern von Krieg und Gewaltherrschaft.

 

Kävelimme vielä Brandenburgin portin kautta valtiopäivätalolle ja katselimme sen jälkeen rantaan rakennettuja uusia lasipalatseja.

 

Reichstag, Valtiopäivätalo rakennettiin 1894 Saksan keisarikunnan valtiopäivien istuntopaikaksi ja myöhemmin sitä käyttivät Weimarin tasavallan valtiopäivät. Rakennus vaurioitui pahoin vuoden 1933 tulipalossa ja myöhemmin pommituksissa. Berliinin jaossa se jäi nipin napin lännen puolelle. Kylmän sodan aikana rakennus oli tilapäiskäytössä. Berliinin tultua jälleen Saksan pääkaupungiksi liittopäivät muuttivat 1999 takaisin restauroituun rakennukseen. Kun Berliinin muuri murtui ja Saksat yhdistyivät, virallinen yhdistymisseremonia järjestettiin 3. lokakuuta 1990 Valtiopäivätalossa. Seuraavana päivänä yhdistyneen Saksan liittopäivät pitivät rakennuksessa symbolisen ensimmäisen istuntonsa. Pääkaupungin siirtäminen Bonnista Berliiniin oli kuitenkin poliittisesti vaikea kysymys, ja kun Saksan liittopäivät päätti 1991 siirtyä Berliiniin, päätös tehtiin vain niukalla ääntenenemmistöllä ja vasta pitkän väittelyn jälkeen.

 

Valtiopäivätalo päätettiin saneerata liittopäiviä varten. Saneeraustöitä varten julistettiin kansainvälinen arkkitehtikilpailu, jonka voitti brittiläinen arkkitehti Sir Norman Foster. Hänen alkuperäinen suunnitelmansa tosin erosi huomattavasti siitä, mikä myöhemmin tosiasiallisesti toteutettiin. Hän oli suunnitellut Valtiopäivätalon ja sen sivurakennusten päälle jännitettäväksi suunnattoman suuren lasikaton, joka olisi ollut pinta-alaltaan noin kaksi kertaa Valtiopäivätalon suuruinen. Hankkeen kustannukset olisivat kuitenkin olleet suunnattomat, noin 1,3 miljardia Saksan markkaa, minkä johdosta liittopäiväedustajien enemmistö asettui vastustamaan suunnitelmaa. Tämän lisäksi monet berliiniläiset vierastivat suunnitelmaa, koska lasikatto olisi heidän mielestään ollut ruma. Berliinissä puhuttiinkin halveksivasti Saksan suurimmasta huoltoasemasta.

 

Foster joutuikin muuttamaan suunnitelmiaan. Hän sai tehtäväkseen suunnitella rakennukseen sittemmin huomiota herättäneen lasikupolin. 1994 Liittopäivien rakennuslautakunta päätti vain yhden äänen enemmistöllä toteuttaa Fosterin muokatun suunnitelman. Vähemmistö kannatti suunnitelmaa, joka olisi ennallistanut rakennuksen sen II maailmansotaa edeltäneeseen asuun. Entisöinti maksoi lopulta yli 600 miljoonaa Saksan markkaa.

 

Fosterin johdolla Valtiopäivätalosta purettiin sisäosat, mukaan lukien kaikki 60-luvulla tehdyt muutokset ja sen sisusta rakennettiin kokonaan uudelleen. Foster siis myös palautti rakennukselle lasikupolin, tosin huomattavasti modernimmassa muodossa kuin alkuperäinen 1890-luvun kupoli. Ennen saneeraustöiden aloittamista kuuluisat tilataiteilijat Christo ja Jeanne-Claude kietoivat Valtiopäivätalon kankaalla peittoon - performanssi herätti sekä ihastusta että tyrmistystä.  

 

Valtiopäivätalon rakentamisessa on otettu huomioon myös ekologiset näkökohdat. Erityiset eristeet ja lasitukset pyrkivät vähentämään energiahukan minimiin. Rakennuksen lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmä hyödyntää maalämpöä sekä viilentävää pohjavesikerrosta. Monimutkainen peilisysteemi johtaa luonnonvalon kupolista istuntosaliin, jota siis valaistaan osin luonnonvalolla. Alkuaikojen tapaan rakennuksessa on taas oma voimanlähde, joka käyttää biodieseliä.

 

Kupoliin olisi ollut kiintoisaa kiivetä, mutta tällä kertaa se jäi. Berliini-päivämme oli saksalaisen tehokas. Kaappasimme kaupungin haltuumme muutamassa tunnissa. Kohteita ja tietoa tuli todella runsaasti, joten sulateltavaa riittää ja seuraavalla kerralla voi syventyä tarkemmin.

 

Saattelimme Helenan ja Peterin rautatieasemalle hellin halauksin. He lähtivät kotiinsa ja varmasti siellä uni maistui. He kyllä vakuuttivat myös virkistyneensä seurassamme. Hyvä näin, mutta tiesimme, että oli heillä ollut rankka urakka. Matkanjohtaja Veijo huolehti meistä päätepisteeseen asti, joten emme jääneet oman onnemme varaan. Bussin keula suunnattiin kohti Tegeliä ja kotimatka voi vähitellen alkaa.

 

Vaelluksemme oli sisältänyt tiiviin Luther-osion, joka päättyi ikimuistoiseen Erfurtiin. Dresden ja Berliini toivat ohjelmaan kiintoisia taide-elämyksiä ajanjaksolta Lutherin jälkeen. Taiteella ja tieteellä on ollut merkittävä osa Saksan alueen historiassa myös Martti Lutherin aikojen jälkeen. Erityisesti Dresdenissä syttyi rakkaus arkkitehtuuriin, taiteeseen ja siihen, miten keskeistä on pitää huolta juuristaan ja kunnioittaa vanhaa. Joka ei vanhaa tunne, ei uutta ymmärrä.



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräys on käynnissä koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland ordnar en penninginsamling med tillstånd från Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingen pågår  i hela Finland förutom på Åland.