SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Dresden, sunnuntai 9.5.

Aamu valkeni valoisana ja lämpimänä. Hotellin aamiaisella tervehdittiin naisia viehkossa rasiassa olevalla suklaamedaljongilla. Olikin äitienpäivä ja kaunis ele johtui siitä. Ravintolan kattoterassi oli avattu ja sielläkin syötiin aamiaista. Miten ihanaa, että sää alkoi lämmetä!

 

Kuljettajaksemme tuli Herr Schob eli saimme matkan kolmannen kuljettajan. Lähdemme kiertoajelulle. Ajamme Suuren puiston laitaa ja sivuutamme myös Hygieniamuseon, Deutsche Hygiene-Museum. Kysymys on tiedekeskuksesta ja erityismuseosta, jossa keskeisissä osissa ovat biologiset, kulttuuriset ja sosiaaliset ulottuvuudet. 1800-luvun lopulla kun mikroskooppitekniikan kehityksen kautta bakteriologia kehittyi huimin harppauksin, alettiin hygienian merkitystä terveydenhuollossa erityisesti korostaa. 1911 järjestettiin Dresdenissä ensimmäinen hygienia-näyttely, jossa kävijöitä oli peräti 5 miljoonaa. Tästä innostuneena Odol-suuveden keksimisellä rikastunut farmaseutti Karl August Lingner perusti vuonna 1912 tämän museon. 

 

Monumentaalinen, neoklassista tyyliä edustava rakennus rakennettiin 1928–1930. Ja tämäkin rakennus tuhoutui helmikuussa 1945 ja luonnollisesti myös kokoelmia tuhoutui. Suuresta kansallisesta ja kansainvälisestä merkityksestään johtuen rakennettiin museo nopeasti uudelleen ja oli käytössä jo vuonna 1947.

 

On aivan uskomatonta, miten paljon on rakennettu uudelleen ja miten vanhaa rakennustyyliä on kunnioitettu ja pyritty kaikin tavoin säilyttämään. Fiksua.

 

Ohitamme myös Dynamo Dresdenin kotistadionin, jonka nimi on Rudolf-Harbig-Stadion. Rudolf Harbig (1913–1944) oli Saksan Paavo Nurmi. Stadionille mahtuu 32 000 henkeä katsomoon.

 

Grosser Gartenin lisäksi on Dresdenissä muitakin laajoja viheralueita, kuten Bürgerwiese (Porvarien niitty). Ohitamme siinä olevan Mozartin lähteen, jossa kultaiset naishahmot leikittelevät. Hahmot on nimetty viehkeydeksi, hilpeydeksi ja vakavuudeksi. Kaikki keskeisiä ominaisuuksia! Veistos on Herman Hoaeuksen käsialaa ja vuodelta 1907.

 

Seuraavaksi ohitamme lasisen VW-tehtaan, josta olikin kerrottu jo aiemmin. Kauniita vanhoja, hyvin puleerattuja taloja on paljon. Eivät nämäkään DDR-aikana olleet kovin haluttuja asuinkäyttöön. Saksojen yhdistymisen jälkeen monet lännen puolella asuneet palasivat ja saivat omansa takaisin.

 

Dresden Elbe Valley

Waldschlößchenbrücke on siltatyömaa, joka on aiheuttanut Dresdenin putoamisen Unescon maailmaperintöluettelosta. Dresden oli siinä nimellä Dresden Elbe Valley eli juuri Elben merkitys oli keskeinen. Nyt kun ollaan rakentamassa nelikaistaista uutta siltaa, ei aluetta enää voida pitää historiallisten kohteiden luettelossa. Tästä ilmoitettiin 25.6.2009. Kunniakkaassa luettelossa olon aika ei ollut kovin pitkä, sillä listaus tapahtui 2004.

 

 

Siirtolapuutarhoja näyttää olevan todella runsaasti.

 

Ylitimme sillan Das Blaue Wunder (Sininen ihme). Kysymyksessä on Loschwitzer Brücke, vaikuttavan kaunis sininen riippusilta, jossa ei ole keskellä ollenkaan silta-arkkua. Sitä rakennettiin 1891–1893. Pituus on 280 m. Silta säästyi kuin ihmeen kaupalla sodasta. Sodan loppuvaiheessa, kun Saksan sodanjohto jo tiesi olevansa häviöllä, määrättiin laittamaan sytytyslangat siltaan, jotta estettäisiin venäläisten joukkojen pääsy Elben yli. Riippumatta toisistaan olivat asiasta tietoiset fiksut sotilaat käyneet katkaisemassa sytytyslangat sillan molemmin puolin.

 

Kolme kaunista linnaa

Pysähdyimme katsomaan Elben rannalla kauniilla rinteellä sijaitsevia kolmea viehättävää linnaa. Albrechtsberg, Lingnerschloss ja Schlossa Eckberg. Kaikki ovat laajojen puistoalueiden ympäröimät.

 

 

Albrechtsberg on rakennettu 1850–1854 ja materiaali on hiekkakiveä. Kaksi kulmatornia kohoaa korkeuksiin. Arkkitehtonisesti kysymys on italialaisesta renessanssityylisestä huvilarakentamisesta. On aikanaan rakennettu Preussin prinssi Albrechtille, joka solmi avioliiton aatelittoman kanssa ja muutti asumaan tähän linnaan. Vuonna 1925 kaupunki osti linnan ja DDR:n aikana se toimi pioneeripalatsina, jossa järjestettiin pioneerileirejä ym. Nykyään Albrechtsberg on kongressikeskus.

 

Lignerschloss on rakennettu 1850–1852 ja edustaa rakennustaiteellisesti klassismin ja uusrenessanssin sekoitusta. Paroni von Stockhausen rakennutti huvilan ja sitä kutsuttiin nimellä Villa Stockhausen. Hän oli viereisessä linnassa asuneen prinssin kamariherra. Seuraava omistaja oli ompelukonetehtailija Bruno Naumann ja vuonna 1906 omistajaksi tuli Hygienia-museon perustaja, Odol-suuvesimies Karl August Lingner. Hän alkoi kutsua huvilaa linnaksi ja siitä puhutaan nykyään Lignerschlossina. Lingner testamenttasi linnansa kaupungille ehdolla, että sitä käytetään kansan rentoutumiseen (Volkserholunsstätte). DDR:n aikana linnassa oli Dresdener Klub des Kulturbundes. Nykyään siellä järjestetään tieteellisiä ja kulttuurisia kongresseja ja vastaanottoja.

 

Schloss Eckberg on rakennettu 1859–1861 ja materiaalina niin ikään hiekkakivi. Edustaa uusgoottilaista linnatyyliä (esikuvana vanhagoottilainen Tudor-gotiikka 1700-luvulta). Tukkukauppias John Daniel Souchay rakennutti linnan käyttöönsä. On saanut nimensä (Eckberg = kulmavuori) sijaintinsa mukaan. Linna oli DDR-aikana nuorisohostellina ja nykyään se palvelee luksushotellina. Nettisivujen kautta voi käydä tutustumassa:

 

Ja sitten maailman kauneimpaan maitokauppaan! 
Toden totta, ei mikä tahansa kulmapuoti! Ikkunassa teksti Dresdner Molkerei. Gebrüder Pfund. 1880 gegründet. Der schönste Milchladen der Welt. Ja kun sisälle astuu, hieraisee ensimmäiseksi silmiään. Paul Gustav Leander Pfund (1849–1923) oli maanviljelijä, joka alkoi pohtia hygienia-asioita. Maitohan tuotiin noihin aikoihin hevoskärryillä kaupunkiin ja myytiin ilman minkäänlaista kylmiötä. Näin tuote usein happani ennen aikojaan. Pfund perusti liikkeen Görlitzer Straßelle, jossa asiakkaat voivat ikkunasta seurata, kun Pfundin kuutta lehmää lypsettiin kaksi kertaa päivässä ja kuinka maito annettiin siitä suoraan myyntiin. Myös Pfundin veli Friedrich Pfund tuli mukaan liiketoimintaan, vaikka olikin näyttelijä. Hän valitettavasti kuoli jo 1883. Pfundin pojat Kurt ja Max tulivat myöhemmin mukaan toimintaan.

 

Aluksi maitoa myytiin 150 litraa ja jo 1930-luvulla oltiin 60 000 litran päivittäismyynnissä. Pfundilla omaksuttiin maidon pastörointi ja kondensoitua maitoa myytiin myös ulkomaita myöten.

 

Liike- ja toimistotilojen rakentaminen Bauzner Strasselle aloitettiin 1891. Sisätilojen pintamateriaalina käytettiin Villeroy & Bochin uusrenessanssityylisiä kaakeleita. Suunnittelijoina oli dresdeniläisiä taiteilijoita. Liike selvisi pommituksista, mutta ei DDR:stä. Ensin se valtiollistettiin ja liiketoiminta päättyi 1978. Uusi alku saatiin Saksojen yhdistymisen jälkeen. Heti 1990-luvun alussa aloitettiin elvytys ja restaurointi.

 

Pfundilla on kehitetty runsaasti erilaisia maitopohjaisia tuotteita, mm. maitosaippua. Tunnuksena voisi olla Kaikkea maidosta, sillä todella mitä vaan oli myynnissä. Luonnollisesti juustoja ja muita herkkuja metreittäin. Yksi Pfundin tunnuslause on: Qark macht stark! Rahka vahvistaa.

 

Guinnesin ennätystenkirjaan liike pääsi vuonna 1998 merkinnällä Maailman kaunein maitokauppa. Eikä syyttä. Pfundin liikkeen viereen ollaan suunniteltu Hundertwassertaloa, jonka piirustukset ovat valmiina. Rakentamista ei ole vielä aloitettu. Siinä olisivat katseenvangitsijat somasti rinnakkain.

 

Dresden on rahallisessa arvossa mittaamattomien taideaarteiden koti. Vanhankaupungin kaduilla kävellessä on tunnelma kuin kävelisi ulkomuseossa. Tämän lisäksi on runsain määrin mahdollisuuksia kurkistaa museoiden kokoelmiin sisätiloissa. Valtion taidekokoelmat ovat yhden hallinnon alaisuudessa: Staatliche Kunstsamlungen Dresden. Kokonaisuuteen kuuluvat: Japanisches Palais (japanilainen palatsi), jossa on kansatieteelliset kokoelmat. Jägerhof (metsästyskartano), jossa on saksilaisen kansantaiteen ja nukketeatteritaiteen kokoelmat. Semperbau mit Zwinger (Sempertalo ja Zwinger), jossa on vanhojen mestareiden taidekokoelma, posliinikokoelma, varustelumuseo ja matemaattis-fysikaalinen salonki. Rezidensscloss (Residenssilinna), jossa on vihreä holvisto (Grünes Gewölbe), kuparikabinetti, varustelukammio ja rahakabinetti. Kunsthalle in Lipsiusbau, jossa vaihtuvat näyttelyt. Albertinum, jossa uusien mestarien taidekokoelma ja veistoskokoelma.

 

Kultaa, hopeaa, jalokiviä

Kun on rajoitettu aika, on valinta vaikea. Onneksi se oli tehty puolestamme. Tutustuimme Residenssilinnaan sijoitettuun Neue Grüne Gewölbeen. Toinen osasto on Historissches Grüne Gewölbe. Molemmat kokoelmat sisältävät kulta- hopea- ja jalokivitaiteen mestariteoksia. Uusi holvisto on noin tuhannen aarretaiteen (Schatzkunst) mestariteoksen kokoelma. Vuosien 2004–2006 aikana on museon tilat uudistettu ja kaikki hohtaa tyylikästä esillepanoa ja sujuvuutta. Vitriinit ovat hyvin valaistuja ja ovat juuri sopivalla korkeudella, että teoksia pääsee lähietäisyydeltä katsomaan.

 

 

Kokoelma on luonnollisesti August Väkevän toimien ansiota. Hänelle kun oli merkityksellistä, ettei kenellekään jäänyt epäselväksi, kuka oli mahtavin ja varakkain hallitsija. Kokoelmissa on kasapäin kultaa, hopeaa, emalia, jalokiviä, norsunluuta, helmiä, kookospähkinöitä ja strutsinmunia.

 

Hovikultaseppä Johan Melchior Dinglinger oli August Väkevän aikalainen ja hänen kädentaitojaan hovi tarvitsi. Hovilla oli tarvetta juhlavien näyttö- ja käyttöesineiden lisäksi myös huvitteluun käytettäviin koristeellisiin ajanvietevempaimiin. Näitä otettiin myös mukaan matkoille ja kokoelmissa on esillä aivan tarkoin esineiden muotoihin konstruoituja kuljetuslaatikoita, jotka on pehmustettu sametilla jne. Yksi kaunis esimerkki on 1600-luvun Kugellaufuhr, jossa voi marmorikuulaa kuljetuttaa ylhäältä alas. Hoviväellä oli aikaa viihdykkeeseen, muilla sitä ei niihin aikoihin ollutkaan.

 

Tähän sarjaan kuuluu myös kokoelman kiihkeimmän kiinnostuksen kohde. Se on vuosien 1701 ja 1708 välillä valmistettu hohdokas teos Hofstaat zu Delhi am Geburtstag des Grossmoguls Aureng-Zeb. Suurmoguli Aureng-Zebin syntymäpäivän hoviloistoa Delhissä.

 

Teos on prameudessaan käsittämätön, siinä on mieletön määrä yksityiskohtia ja kaikki kultaa, mikä kiiltää. Ja jalokivet aitoja. Teos on yksi Euroopan barokkijalokivitaiteen mestariteoksia. Teos on luonnollisesti Dinglingerin käsialaa. Hän työskenteli tämän parissa seitsemän vuotta. Apuna oli kaksi veljeä ja kaksitoista muuta apulaista. Hänellä oli jo tuolloin hyvä asema ja varallisuus, joten tämän työn hän teki sananmukaisesti aus der Liebe zur Kunst (rakkaudesta taiteeseen). Se ei siis ollut tilaustyö. Mitat ovat 142 x 114 cm ja korkeus 58 cm. Taideteokseen on upotettu timantteja, safiireja, rubiineja, helmiä, kameeta tuhansin kappalein.

 

Suurmoguli Aureng-Zen oli August Väkevän aikalainen. Tekijät käyttivät inspiraationa matkakirjoja sekä kiinalaista ja antiikin taidetta, se on eurooppalaisten mielikuvitusmatka idän ihmeisiin. Kun työ oli valmis, löytyi sille ostajakin. Kukas muu kuin August Väkevä! Hän osti sen 58 485 riikintaalerilla. Vertailun vuoksi mainittakoon, että barokkilinna Morizburgin rakennuttaminen oli kustantanut 50 000.

 

Tämä ja moni muu teos jäi mielen sopukoihin heijastuksena menneen maailman hovielämän loistosta.

 

Koko vaelluksella ja ehkäpä eritoten Dresdenissä tuntuu olevan nähtävää ja koettavaa joka neliömetrillä. Helenalla on jatkuvasti jotain kiintoisaa kerrottavaa. Välillä kuulijan ote herpaantuu ja kahvia tekee mieli tai ruokaa. Erinomaisesti nämäkin asiat olivat järjestyksessä. Juuri tässä kohtaa tuli mieletön nälkä. Ja eikös sitten jo oltukin siirrytty italialaiseen kylään! Italienisches Dörfchen on barokkipaviljonki, joka on sisustettu vanhoilla maalauksilla ja huonekaluilla. Siellä istuimme herraskaisesti ja saimme maittavan lounaan. Erityisen maukas oli jälkiruoka.

 

Italienisches Dörfchen on muistuma ajasta (1739–1754), jolloin katolista hovikirkkoa rakennettiin. Arkkitehti Gaetano Chiaveri toi puusepät ja muut ammattimiehet tullessaan. Tänne rakennustyömaan kupeeseen syntyi kylä, jossa oli 32 asuntoa. 1800-luvun alussa on esimerkiksi Carl Maria von Weber asunut täällä kuuluisan kastraattilaulaja Ceccarellin talossa. Kylä hävitettiin, kun paikalle rakennettiin Semperin suunnittelema hoviteatteri (Erstes Hoftheater) 1838–1841, mutta tämä tuhoutui myöhemmin tulipalossa ja toinen hoviteatteri (Semperoper) rakennettiin nykyiselle paikalleen.

 

Paviljonki on rakennettu 1911–1913 hiekkakivestä ja edustaa 1700-luvun puistopaviljonkien tyyliä.

 

Sikstuksen Madonna ja muuta ainutlaatuista taiteen satumaassa

 Aterian jälkeen oli vapaata aikaa ja osa ryhmästämme oli jo hankkinut oopperaliput Semperoperin päivänäytökseen. Ooppera olisi mainio kokemus, mutta nyt on myös tilaisuus, johon olen tähdännyt 15 vuotta. Pääsisin näkemään Sikstuksen Madonnan livenä! Ensimmäisellä Rooman-matkallani 1995 kiertelin Vatikaaninmuseota tarkoin joka nurkasta tätä nimenomaista teosta etsien, mutta eipä löytynyt. Sen yksityiskohtaa, kahta pilvenpäällä mietteissään olevaa enkeliä, kyllä näkyi matkamuistoesineissä. Jälkeenpäin sain tietää, että Sikstuksen Madonna -maalaus oli myyty Saksin vaaliruhtinaalle ja se on Dresdenissä. Ja siitä asti asia on poltellut mielessä, teos on nähtävä. Aika oli koittanut. Ja kukahan olikaan kaupan tehnyt vaaliruhtinas? Ei kai vaan August Väkevä? Ei sentään, mutta pojasta polvi parani, sillä ostaja oli August III.

 

Oppaaksi lupautui kanssavaeltaja Pertti Pulkkinen, joka on taiteilija itsekin. Gemäldegalerie Alte Meister on myös kokenut tilojen uudistuksen, tämä osio puleerattiin heti Saksojen yhdistymisen jälkeen ja avautui uudelleen restauroinnin jälkeen 1992. Italialaisista maalareista on Rafaelin töiden lisäksi edustettuina maalarit Giorgione, Tizian. Hollantilaisista Rubens, Van Dyck, Rembrandt ja Vermeer. Saksalaisista muun muassa Dürer, Holbein ja Cranach. Ranskalaisista mm. Ribera, Murilla, Poussin ja Lorrain.

 

August Väkevän ensimmäinen merkittävä maalaushankinta oli Schlummernden Venus (torkahteleva Venus), joka on von Giorginen työ. Tätä ostosta seurasivat 14 maalausta pariisilaiselta taidekauppias Charles Le Roylta. Niissä oli mm. Rubensin Merkur ja Argus. August Väkevä ja hänen poikansa jatkoivat taidehankintoja ja Dresden nousi merkittävään asemaan taidekaupassa.

 

Kun astuimme tähän vanhan taiteen satumaahan, kaikesta huomasi, että olemme historiallisilla paikoilla. Vartijat olivat tiukan asiallisia, todella tehtäväänsä toimittaen eikä torkahdellen. Tämä selvisi kun me Pertin pikku laumana vaelsimme taululta toiselle. Täsmälliseen saksalaissävyyn tultiin kysymään, että onko opastusmaksu suoritettu. No, ei ollut. Totesin naispuoliselle vartijalle, että tässä vaan vähän näistä keskustellaan, eikä mistään opastuksesta ole kysymys. Hän tyytyi tähän, mutta melko pian tuli mieshenkilö tolkuttamaan samaa ja komentavaan sävyyn. Tarkkaa on. Ei näistä teoksista noin vain keskustella! Etu meille tässä tilanteessa oli suomenkieli. Sitä eivät varmaankaan valppaat vartijat ymmärtäneet, joten jatkoimme vähän väljennetyssä ryhmässä eteenpäin. Pertin tietämyksestä oli runsain määrin hyötyä ja iloa.

 

Rafael (Raffaello Sanzio, 1483–1520) kuuluu Italian renessanssiajan suuriin mestareihin.

Kuuluisin Rafaelin maalauksista on Sikstuksen Madonna. 256x196 cm kokoisen teoksen Rafael maalasi, kuten on otaksuttu, ilman apulaista, vuoden 1515 paikkeilla Piacenzan San Sisto -kirkon pääalttaritauluksi.

 

Vaaliruhtinas Friedrich August II (kuningas August III) oli teokseen niin ihastunut, että kerrotaan hänen ottaneen kruunun päästään sitä ihaillessaan. Hän käynnisti kauppaneuvottelut, jotka eivät olleet helpot. Kuninkaan henkilääkäri Lucovico Bianconi kuitenkin onnistui tekemään läpimurron, hinta oli 20 000 dukaattia (60 000 taaleria). Tämän lisäksi hovi sitoutui kustantamaan jäljennöksen, joka edelleen on Piacenzan kirkossa.

 

Rafaelin maalauksille on ominaista klassisen harmoninen, tavallisesti kolmioon perustuva kompositio, valovoimainen emalimainen väritys ja poikkeuksellinen sulous. Teoksesta on tullut niin taiteilijoiden kuin maallikoidenkin mielestä ylimaallisen kauneuden vertauskuva. Renessanssin taiteen lähtökohtana oli humanistisen maailmankatsomuksen mukaisesti hyveen ja kauneuden luonnollinen yhteys. Marian kuvaaminen kehittyi huippuunsa renessanssin aikana. Rafael käsitteli aihetta useaan kertaan, erilaisin mutta aina yhtä ylivertaisin tavoin. Sikstuksen Madonna -maalauksessa Maria seisoo enkelinpäiden (näyttävät etäältä katsoen pilvenhattaroilta) keskellä taivaassa pidellen käsivarsillaan vakavailmeistä Jeesus-lasta. Hänen vierellään ovat paavi Sixtus II ja Pyhä Barbara, jotka rukoilevat pilvien päällä. Juhlavaa kohtausta keventävät kaksi mietteliästä pikkuenkeliä, jotka ovat teoksesta lennähtäneet elämään omaa elämäänsä postikorteissa, kiiltokuvissa ja matkamuistoesineissä.

 

Se on näytetty! Nyt voinkin lähteä kotiin, näin ajatellen kiertelin teoksen nähtyäni museossa. Upea kokemus, mutta oli koko museo kokemus vailla vertaa. Työt olivat pökerryttävän upeita.

 

Eipä ole turhaan annettu Dresdenille nimeä Elben Firenze.

 

Frauenkirche, tuhkasta loistoonsa noussut

Illalla kokemukset sen kuin karttuivat. Osallistuimme Frauenkirchen sanajumalanpalvelukseen. Pääseminen tähän kirkkoon oli myös yksi vaelluksen kohokohdista. Olihan kirkon uudelleen rakentaminen hallinnut uutisvirtaa pitkään, erityisen paljon uutisia ja dokumentteja teemasta tuli vuosikymmenen alussa, jolloin ihme alkoi olla todellisuutta. Uudelleenkäyttöönotto tapahtui 30.10.2005.

 

 

Alkuperäinen kirkko oli rakennettu 1728–1743. Arkkitehti George Bährin suunnitelman veivät hänen kuoltuaan loppuun raatirakennusmestarit Johan Gottfried Fehre ja Johann Georg Schmid. Suunnittelun perustana on tasapäinen kreikkalainen risti, johon tukeutuen on rakennettu 91 metriä korkea keskusrakennelma. Neljä kulmatornia jäävät katveeseen kun kupoli vaikuttaa nousevan hyvin korkealle. Rakennusmateriaali on hiekkakiveä.

 

Dresdeniläisten rakastama ja pommitusten tuhoama kirkko oli 50 vuotta kiviröykkiönä keskellä kaupunkia. Se palveli sodanvastaisena muistomerkkinä, mutta jälleenrakentamista varmaankin esti myös DDR:n vaikea taloudellinen tilanne - ja oliko kirkonrakentaminen kommunistisessa valtiossa prioriteettien kärjessä?

 

Uudelleenrakentamisen idea alkoi saada vauhtia heti Saksojen yhdistymisen jälkeen. Aivan 1700-luvun asusta ei ollut dokumentteja. Kirkon väritystä oli vuosisatojen saatossa muutettu, mutta kronikoitsija Johann Christian Haschsen kirjoituksista vuodelta 1781 oli hyötyä. 13. helmikuuta 1990 kansalaisaktiivisuus kulminoitui julistukseen Ruf aus Dresden (Avunhuuto Dresdenistä) ja tästä alkoi suurisuuntainen varainkeruu.

 

Yksityiset ihmiset ja yritykset lahjoittivat keräykseen 100 miljoonaa euroa. Suuri osa avustuksista tuli USA:sta ja Englannista. Saksan liittovaltio, Saksin osavaltio ja Dresdenin kaupunki tukivat 60 miljoonalla eurolla. Jälleenrakennustyöt käynnistettiin 1994. Joka toiselle rauniokasasta kaivetulle kivelle löydettiin tietotekniikan avulla alkuperäinen paikka. Aukot paikattiin uusilla kivillä. Rakentajat onnistuivat kokoamaan alttarin entiselleen lähes kahdesta tuhannesta sirpaleesta. Sadat rakennusmiehet, suunnittelijat ja entisöijät kaikkialta maailmasta tekivät töitä ilman palkkaa.

 

Kupolin harjalla kimaltelevan kultaristin lahjoitti Englannin kuningatar Elisabet. Ristin takoneen englantilaissepän isä osallistui lentäjänä Dresdeniin pommituksiin.

 

Kupoli ja seinät on koristeltu osittain alkuperäismallien mukaan. Johan Sebastian Bachin aikoinaan ihailemia ja soittamia Gottfried Silbermannin urkuja jällenrakennetusta kirkosta ei kuitenkaan löydy. Ne tuhoutuivat kirkon tulipalossa. Uudet 64 äänikerran ja neljän sormion urut on toimittanut strassbourgilainen urkutehdas.

 

Ulkoapäin kirkko hyvin tasapainoinen, kertakaikkisen kaunis, mutta sisälle astuessa tulee tunnelma, että on tullut teatteriin. Sakraalin tunnelman sai kuitenkin aikaan jumalanpalvelus, jossa saimme olla mukana. Urkurina oli Hans-Christian Martin ja hänen improvisoivissa käsissään jalo soitin helähteli Jumalan kunniaksi kauniilla tavalla. Saarnan piti professori Christian Schwarke. Hän on tunnettu tekniikan etiikan, geenitekniikan ja lääketieteen etiikan asiantuntija ja työskentelee systemaattisen teologian professorina Dresdenin teknillisessä yliopistossa.

 

Saarnansa aluksi hän lainasi Bonhoefferiä, jolle opiskelijat olivat valittaneet, että rukoileminen on vaikeata, sillä ajatukset vaeltavat vaikkapa jalkapalloon. Bonhoeffer oli neuvonut avoimuutta ajatella, että mitä Jumala tahtoo, kun tuo ajatuksiini jalkapallon. Luottakaa Jumalaan!

 

Saarnan keskeytti kolme kertaa Davidinkellon soitto. Tämä viittaa Psalmiin 4:2: Ole minulle armollinen ja kuule rukoukseni! Ensimmäisen helähdyksen jälkeen saarnaaja kysyi: Mitä sanot Jumalalle, kun hän seisoo ovellasi? Toisen kellon helähdyksen jälkeen: Mitä ajattelet, että Jumala sanoo sinulle? Kolmannen helähdyksen jälkeen: Kun David rukoili, Jumala kuuli häntä. Onko näin myös meidän kohdallamme? Luottakaamme siis Jumalaan.

 

Tämän keskeisen sisällön erinomaisesta opetuspuheesta sain kootuksi Peterin ystävällisellä avustuksella. Kokoontuminen kupolin alle oli rauhoittava kokemus. Hakematta tuli mieleeni kajaanilaisen ortodoksi-isä Pentti Hakkaraisen luennot kirkon kupolin symboliikasta. Tällainen syyrialaista sakraalitilan arkkitehtuuria edustava muoto on parhaimmillaan Hagia Sofiassa Konstantinopolissa. Kupoli tuo esille sen, miten lähellä Jumala on ihmistä. Piikkimäiset koreat muodot sen sijaan voivat tuoda ahdistuksen tunteen. Sen sijaan kaarevat muodot ja ihmisruumiin naiselliset, kohtumaiset muodot luovat turvallisuutta ja lämmintä hoitavuutta.

 

Kun jumalanpalvelus oli ohi, tutustuimme tarkemmin kirkon sisätiloihin ja muutamat meistä keskustelivat urkurin, saarnaajan ja muissa tehtävissä mukana olleiden kanssa.

 

Frauenkirche on erittäin suosittu konserttikirkko ja muutenkin tapahtumia on jatkuvasti eli kaikki ovat ottaneet kirkon omakseen, mikä on suuri ilo.

 

Oli vaelluksen viimeinen ilta ja Helena oli varannut yhteistä illanviettoamme varten viehättävästä ravintolasta kabinetin. Monenlaista ruokaa oli listalla ja jokainen tilasi makunsa mukaan. Muistimme kiitoksin Helenaa ja Peteriä, jotka olivat vaelluksen ajan toimineet äitinä ja isänä. Satoja asioita oli tarvinnut selvittää, setviä ja selostaa. Hymy ei ollut hyytynyt. Peteristä oli tullut ryhmämme isä Camillo, joka aina ja kaikkialla loi turvaa tuovalla olemuksellaan rauhan ilmapiirin. Ilmaisimme ilomme ja jäimme toivomaan uutta matkaa. Kiitokset kuuluivat luonnollisesti myös Veijolle, joka on isä Camillo Oulusta. Ystävyys, yhteistyö ja avunanto olkoot kannustimina yhä edelleen.



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräys on käynnissä koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland ordnar en penninginsamling med tillstånd från Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingen pågår  i hela Finland förutom på Åland.