SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Tiistai 11.11.2014 Bose – hengellisyys, yhteisöllisyys, vieraanvaraisuus

Aamu valkeni jälleen sateisena. Matkalaukut raahattiin bussin viereen, josta ne sutjakkaasti siirtyivät auton uumeniin. Vaellus kohti tämän retken viimeistä kohdetta eli Bosen luostariyhteisöä voi alkaa. Monet vaelluksen hartaudet oli toteutettu laudeksina (laudes (lat.) monikkomuoto sanasta laus, ylistyslaulu), joissa psalmien vuorolaulu on keskeisestä. Myös idän kirkon tapaan toimitetuissa aamupalveluksissa on laulettu psalmeja. 

 

Isä Heikki kertoi, että oli matkan varrella tullut puhetta psalmien kielestä, joka paikka paikoin vaikuttaa hyvin ankaralta. Hän jatkoi, että Psalttari (psalmien kokoelma) oli alkukirkon rukouskirja, se oli käytössä myös meidän Herrallamme, sillä alkujaan psalmit olivat Jerusalemin temppelin hymnikokoelma.

 

Kristillisen jumalanpalveluksen alku on juutalaisessa jumalanpalveluksessa. Psalmit ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa, vanhimmat niistä syntyivät ennen kirjoitustaidon keksimistä. Psalmeja on laulettu ja rukoiltu jo ennen kuin ne kirjoitettiin muistiin. Nuoremmat psalmit ovat jo aivan eri kieltä. Juutalainen usko kehittyi pienen vaeltavan kansan uskosta. Jahve, Herra, oli koko universumin usko.

 

Kun kristitty lukee/laulaa psalmeja, on keskeistä se, että mikä niissä ajaa Kristusta. Psalmien ankarat puheet on luettava Kristus-silmälasien läpi. Kenenkään tuhoa emme pyydä. Psalmien kuvat ovat kuitenkin todellisia, ne viholliskuvat ovat meissä ja maailmassa on niitä asioita, joista vaikeroimme. Emme kuitenkaan toivo kenenkään emmekä minkään kuolemaa.

 

Laudeksen jälkeen isä Heikki totesi, että suomalaisen ekumenian alku sijoittuu aikaan, jolloin Venetsia koki nousukautensa alkua eli 800-luvulle. Samoihin aikoihin sijoittuvat Bonifatiuksen ja Ansgarin ajanjaksot Lännen kirkon historiassa. Idän kirkon samanaikaisen lähetystyön tulosta taas ovat sanastoomme tulleet keskeiset kristilliset sanat pappi, risti, raamattu, kummi, piru, virsi..

 

– Kovasti on Suomessa ekumeniaa harjoiteltu, mutta ensimmäiset 900 vuotta meni huonosti. Sitten onkin alkanut mennä jo paremmin! Se, että kansakunta ja uskonto olisivat yhtä on reformaation mukanaan tuomaa. Lueskelin juuri äskettäin arkkipiispa Jakob Tengströmin elämänkertaa ja siitä selvisi, että Tengström ajatteli Suomea laajemmin kuin mitä Suomen suuriruhtinaskunta oli vuoden 1809 jälkeen. Vuonna 1812 vanha Suomi eli Viipurin lääni liitettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan. Se toimenpide toi suuriruhtinaskuntaan huomattavan ortodoksisen vähemmistön ja ensimmäisen katolisen seurakunnan reformaation jälkeen Pyhän Hyacintiuksen seurakunta Viipurissa.

 

– Ekumeeninen kehitys on ollut hidasta, mutta varmaa. Vuonna 1869 tuli voimaan laki Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta. Jo tämä oli vahva ekumeeninen kannanotto, laki ei ollut laki Suomen kirkosta vaan nimenomaan evankelis-luterilaisesta, ja kirkko sai itsehallinnon ainakin juridiikan tasolla.

 

– Vapaat protestanttiset liikkeet, kuten baptismi, metodismi ja myöhemmin helluntailaisuus, saivat syntynsä anglosaksisessa maailmassa ja tulivat Suomeen 1800-luvun puolivälistä lähtien ja saivat asteittain uskonnonvapauden. Suomen ortodoksisen kirkon asema vahvistettiin vuonna 1918 asetuksella, jolla järjesteltiin ortodoksien lainsäädännöllinen asema ja annettiin määräykset kirkkokunnan järjestysmuodosta ja hallinnosta. Ortodoksien asemaa määriteltiin myös vuoden 1919 hallitusmuodossa. Vuoden 1923 uskonnonvapauslaissa säädettiin kaikkien muiden uskonnollisten yhteisöjen toiminnasta. Uskonnonvapauslaki takasi tasa-arvoisen aseman myös muslimeille ja juutalaisille. Jo vuonna 1915 oli rekisteröity Helsingin musulmaanien hyväntekeväisyysseura r.y., joka onkin nykyisen EU:n vanhin rekisteröity islamilainen yhteisö.

 

– Ekumenian kehitys Suomessa liittyy maalimanlaajuiseen valtavirtaan ja kristilliseen nuorisoherätykseen, kuten ylioppilaiden kristillisen maailmanliiton perustamiseen. Samoin kuin NMKY- ja NNKY-liikkeiden nousuun. Ruotsin arkkipiispa Nathan Söderblom (1866–1931) oli keskeinen vaikuttaja kutsuessaan kokoon kirkkojenvälisiä tapaamisia, joita alettiin kutsua ekumeenisiksi kirkkojen yhteyspyrkimyksiä tarkoittavassa mielessä. Suomessa aktiivinen vaikuttaja oli professori Arthur Hjelt, NMKY-mies ja Söderblomin ystävä.

 

– Suomen Ekumeenisen Neuvoston alku on siinä kun maahamme vuonna 1917 perustettiin Kirkkojen kansainvälisen ystävyyden edistämisen maailmanliikkeen kansallinen toimikunta. World  Alliance for Promoting International Friendship through the Churches -liikkeen Suomalainen kansallistoimikunta. Aluksi ekumeeninen toiminta oli lähinnä sitä, että herrat kokoontuivat keskustelemaan. 1920-luvulle tultaessa liike kirkollistui ja jo vuonna 1925 ortodoksinen kirkko nimesi siihen edustajansa, hän oli isä Sergei Santsev. Vuonna 1933 nimi muuttui muotoon: Suomen Yleiskirkollinen Toimikunta. Suomen Vapaakirkko ja Suomen Metodistikirkko tulivat mukaan jo 1930-luvulla ja tuolloin perustettiin nuorisojaosto.

 

– Toinen maailmansota vaikutti suuresti myös Suomen uskonnolliseen karttaan kun 75 % ortodoksisesta väestöstä joutui evakkoon, ja ortodoksinen vähemmistö levisi kaikkialle maahan. Suomessa ekumeenisella työllä on vahva perusta arjen ekumeniassa, jossa tavalliset seurakuntalaiset ovat edelläkävijöitä.

 

– Katolinen kirkko tuli mukaan SEN:oon heti Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen päättymisen jälkeen eli vuonna 1968. Tämä ei kylläkään ollut kaikille mieleen, koska Suomen Vapaakirkko lähti neuvostosta tämän seurauksena. Tosin Vapaakirkko tuli melko pian takaisin tarkkailijakirkkona ja sitten vuonna 1999 jälleen jäseneksi. 1990-luku oli suurta edistyksen aikaa, eri kirkkokuntien edustajat alkoivat tiiviimmin tavata toisiaan ja näyttäytyä yhdessä. Meillä Suomessa aivan erityinen ekumeeninen toiminta kiteytyy kirkkovaelluksiin, joita järjestetään erityisesti tammikuun ekumeenisella rukousviikolla. Vuoden kylmimmällä viikolla Suomen kristityt kulkevat pyhäköstä toiseen ja toivottavat toinen toisensa tervetulleiksi yhteiseen rukoukseen ja vieraanvaraisuuden pöytään. Yhteys erossa olevien kristittyjen kesken on lupaus kirkon ykseydestä, jonka Kristuksen voitto antaa. Samalla se on todistusta Kristuksen voitosta lähimmäisille kotikadun varrella, kotimaassa ja maailmassa.

 

– Selkeää on, että kirkkojen yhteistyö on yhä välttämättömämpää nykyään. Nykyisessä maailmanajassa ei suurikaan kirkko yksin pärjää.

 

– Suomalaisessa ekumeniassa on kaksi merkittävää viikkoa, jotka näkyvät alkuvuodesta ja sitten syksyllä. Ne ovat Ekumeeninen rukousviikko tammikuussa ja Ekumeeninen vastuuviikko lokakuussa. Vastuuviikko on kristillisen diakonian kampanja, jonka teemoja pidetään yllä koko vuoden. Näistä kuulemme vielä lisää.

 

Bose – Luostarin puutarhaa, taidetta, kauneutta, yhteisöllisyyttä

 

Aloimme lähestyä vaelluksemme viimeistä kohdetta eli Bosen luostariyhteisöä. Antti Kruus luki tulevan kohteen esittelyksi Hiljaisuuden Ystävät -lehden numerosta 4/2012 toiminnanjohtaja Sirkka-Liisa Raunion Bosen luostaria käsittelevän artikkelin Monastero di Bose. Tästä saimme esimakua tulevasta.

 

Useimmat meistä olivat sangen yllättyneitä, että tällainen yhteisö täältä Pohjois-Italiasta löytyi. Paikka sijaitsee Magnanon pikkukaupungin lähettyvillä. Ympärillä aaltoilee matala, lehtimetsän peittämä, Biellan ja Ivrean kaupunkien väliin sijoittuva Serran moreenikukkula ja vihreitä niittyjä. Tosin tiukka tihkusade sumensi maisemaa ja voimme enemmänkin kuvitella sen kauneutta.

 

Yhteisö näytti heti viehättävältä, rakennukset hyvin hoidettuja ja nurmikot tarkoin lyhyiksi leikattuja. Meidät otti ystävällisesti vastaan veli Mathias, joka kertoi olleensa yhteisössä 15 vuotta ja syntyjään sveitsiläinen.

 

Tänne Magnanon kaupungin Bosen kylään 22-vuotias taloustieteen opiskelija, torinolainen Enzo Bianchi perusti yhteisön joulukuun kahdeksantena päivänä vuonna 1965, samana päivänä, kun Vatikaanin toinen kirkolliskokous päättyi. Yhteisöön kuului tuolloin myös kaksi muuta veljeä, mutta tätä yhteisöllisyyttä ei kestänyt pitkään, veli Enzo jäi yksin.

 

Lähettyvillä on vanha, romaaniseen tyyliin rakennettu San Secondon kirkko, joka oli tuolloin hylätty. Tätä kirkkoa Enzo kunnosti. Elokuussa 1968 tuli kaksi veljeä, joista toinen, Daniel, oli reformoidun kirkon jäsen Sveitsistä. Alun perin ei ollut tarkoitus, että yhteisöstä tulee ekumeeninen, mutta kun Daniel hyväksyttiin veljeksi, siitä tuli ekumeeninen. Vuonna 1968 tuli nainen, Marite, joka halusi jäädä. Tämä ei ollut haaste, vaan lahja. Bosesta tuli sekä naisten että miesten yhteisö, jossa eletään köyhyydessä, kuuliaisuudessa ja naimattomuudessa. Tällä hetkellä yhteisöön kuuluu 90 jäsentä, joista suurin osa elää Bosessa, mutta myös Ostunessa lähellä Baria 5 jäsentä, samoin Assisissa ja Toscanissa.

 

Alkuvuosina yhteisö joutui väärinkäsitysten takia vaikeuksiin paikallisen katolisen hiippakunnan kanssa, mutta tilanne rauhoittui melko pian ja jo vuonna 1968 Torinon arkkipiispa Michele Pellegrino toimitti Bosessa ensimmäisen eukaristian.

 

Uusi kirkko on valmistunut vuonna 1999. Yksinkertaisen kaunis sakraalitila on suunniteltu luostarin oman hengellisen elämän tarpeita varten. Se on jatkuvasti avoinna yksityistä, hiljaista rukousta varten, mutta kolmasti päivässä koko yhteisö kerääntyy sinne kaikille avoimiin rukoushetkiinsä. Kirkon rukoushetkissä ja messussa sisaret ja veljet käyttävät valkoista hupullista viittaa. Hämärässä kirkossa alttarikuori on voimakkaasti valaistu. Se suorastaan imee katseen puiseen ristiinnaulitun patsaaseen, joka tuntuu siunaavan lempeästi kirkkoon astuvaa. Etuosassa istuvat veljet vasemmalla ja sisaret oikealla puolella ja laulavat pienten urkujen säestyksellä joka rukoushetkessä useita psalmeja. Laulu on yksinkertaista, mutta sointuvaa ja kaunista. Välillä kaikki laulavat yhdessä, välillä joku laulaa soolo-osuuden ja koko ryhmä vastaa. Päivittäisiä rukoushetkiä on kolme.

 

Vierailupäivämme oli Pyhän Martinus Toursilaisen (316–397) muistopäivä ja se on katolisen kirkon piirissä tärkeä päivä. Tämä oli huomioitu myös rukoushetkessä, johon saimme osallistua. Pyhä Martinus liittyy myös Martin Lutheriin, sillä hän sai nimensä Martinus Toursilaisen mukaan. Aikaisempina aikoina kristityt vanhemmat pyrkivät antamaan lapselle nimen jonkun lapsen syntymäpäivän läheisyydessä olevan Pyhän muistopäivän mukaan tai jos syntymäpäivälle osui sopiva muistopäivä, sai lapsi nimen tämän mukaan. Kaunis tapa on tosin edelleenkin käytössä, vaikka ei aivan yleisesti. Martin Luther syntyi 10.11. ja hänet kastettiin 11.11. Yleisessä nimipäiväkalenterissamme on Martin päivä 10.11.

 

Vieraanvaraisuus kuuluu luostarielämään. Bosessa vierailee vuosittain noin 25 000 henkeä. Parhaillaan oli meneillään pappien retriitti ja paikalla oli 70 katolista pappia eri puolilta Italiaa. Kirkon takana, on suurehko, sisäpihan ympärille rakennettu kolmekerroksinen vierastalo. Saimme mahdollisuuden osallistua lounaaseen, joka tarjoiltiin vierastalossa pienissä ruokailutiloissa, joihin jokaiseen mahtui 12 henkeä. Ryhmämme jakaantui pienryhmiin ja saimme ateriointiin yhteisöstä isännät ja emännät. Ryhmässä, jossa itse aterioin, olivat veljet Nimal (katolilainen Sri Lankasta) ja Marco (katolilainen Italiasta). Saimme mahdollisuuden kysellä ja veljet vastasivat ystävällisesti. He myös toimittivat ruokarukouksen ja tarjoilivat aterian.

 

Kysymyksemme risteilivät yhteisöelämän ympärillä. 

Kun yhteisöön tullaan,

ei siitä jatkuvasti lähdetä esimerkiksi sukulaisia tervehtimään, vain kerran vuodessa päästään käymään vanhempien tai muiden läheisten luona. Yhteisöön tullaan lupausten kautta, koeaika on seitsemän vuotta. Tänä aikana päätöksen tulee vahvistua, mikäli aikoo jäädä. Koeaikana voi myös lähteä pois, jos ei sopeudu tai muusta syystä. Kun ikuiset lupaukset on annettu, saadaan tunnukseksi valkokultainen sormus, jota pidetään vasemman käden nimettömässä. Sitoutuminen luostarilupauksiin on vähän sama kuin sitoutuminen elinikäiseen avioliittoon.

 

Aina ei ole helppoa elää lupausten mukaan, yhteisössä on sekä naisia että miehiä ja paljon nuorta väkeä. Luostarilla on sääntönsä, mutta todellinen sääntö on evankeliumi, se innostaa ja sen mukaan halutaan elää ja kilvoitella. Yhteisön elämää rytmittävät rukous ja käytännön työ.

 

Veljet tuntuivat hyvin tietävän Suomen ja Ruotsin sijainnin. Ruotsista oli tuttu pastori Peter Halldorf ja hänen perustamansa Bjärka-Säbyn yhteisö, jolla on läheinen yhteys Bosen luostariin. Ruotsin kirkon piispat ovat yhdessä viettäneet Bosessa kymmenen päivän retriitin.

 

Jumalanpalveluselämästä vastaavat katoliset papit, mutta yhteisön muihin kirkkoihin kuuluvia jäseniä kohtaan harjoitetaan mahdollisuuksien mukaan ehtoollisvieraanvaraisuutta. Toisaalta Bose joutuu kuitenkin käytännön elämässään ilmeisesti usein harjoittamaan ”pienimmän yhteisen nimittäjän” ekumeniaa. Raamattua pidetään ainoana kriteerinä yhteisille päätöksille. Yhteisö on saanut luvan muokata eukaristista rukousta uhriajatuksen lieventämiseksi, jotta ei-katoliset jäsenet voisivat yhtyä siihen.

 

Yhteisö saa tuloja muun muassa kirjallisuuden myynnistä. Luostarilla on oma kirjapaino, ikonimaalaamo ja savipaja. Maanviljely ja puutarhanhoito ovat luonnollisesti myös tärkeä osa yhteisön ruokatuotantoa. Päivittäinen työ on osa kuuliaisuutta ja sen avulla palvellaan sekä yhteisöä että vieraita. Kirjoja, ikoneita ja puutarhan tuotteita myydään vastaanoton viereisessä myymälässä. Sen toiminta perustuu ostajien rehellisyyteen: ostokset maksetaan omatoimisesti kaupan seinällä olevaan lippaaseen. Pohjoismaalaisten pyhiinvaeltajien jatkuvien toivomusten takia luostari on myös hankkimassa mahdollisuuden maksaa kortilla.

 

Saimme tutustua laajaan ikoninäyttelyyn. Ikonitaiteessa oli perinteistä bysanttilaista esitystapaa, mutta myös uudempaa ja myös eri tyylien sekoittamista. Taideteokset olivat hyvin taidolla tehtyjä ja vaikuttavia.

 

Puistoissa oli monia veistoksia. Taiteilijanimistä jäivät mieleen Bruno Martinazzi ja Quinto Martini. Googlettamalla selvisi, että henkilöt edustavat Italian eturivin kuvanveistäjiä. Martini on jo kuollut.

 

Myös viimeisenä matkapäivänämme satoi ja kaunis vuoristomaisema Bosen yhteisön ympärillä oli vain kuviteltavissa. Mutta toki näimme ja koimme sen, miten rakennus- ja puuhtarha-arkkitehtuuri antoivat silmän levätä. Aina löytyi jotain sopusointuista, kaunista katseltavaa. Yhteisö viesti sopusointuista elämänmenoa sekä sisäisesti että ulkoisesti.

 

Veli Mathias toivottikin meidät tervetulleiksi uudelleen ja paremmalla säällä, jotta voimme täysin nauttia myös ympäröivästä maisemasta.

 

Oli aika sanoa hyvästit Bosen väelle ja nousta bussiin, joka lähti kuljettamaan meitä kohti lentokenttää ja alkavaa kotimatkaa.

 

Mikä on Ekumeeninen Vastuuviikko?


Mutta kilometrejä oli taitettavana vielä sen verran, että ehdimme paneutua koordinaattori Anna Hyvärisen esitykseen Vastuuviikosta ja sen kuluvan vuoden teemasta. Ekumeenisen Vastuuviikon teema 2014 on Väkivallan markkinat: Kulutatko rauhaa? Anna kuljetti asiantuntevalla puheellaan meidät tarkastelemaan luonnonvaroja, omaa kuluttamisemme ja näiden yhteyttä maailman sotiin.

 

Vastuuviikko on Suomen kaikkien kirkkojen ja monien kristillisten järjestöjen ihmisoikeuskampanja, jossa kirkot toimivat oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Kampanja on SEN:n toimintaa ja se kulminoituu vuosittaiseen kampanjaviikkoon, jota vietetään lokakuussa YK:n päivän ympärillä.

 

Juuri lokakuussa vietetyn Ekumeenisen vastuuviikon asiantuntijavieraas oli ihmisoikeuspuolustaja Sterlin Londoño Palacios Kolumbiasta. Hän kiersi eri puolilla Suomea kertoen maansa tilanteesta. Isä Sterlin on katolinen pappi Quibdon hiippakunnassa Chocóssa.

 

Ihmisoikeuksia ei Chocón maakunnassa kunnioiteta ja kansainväliset yritykset valtaavat alaa käyttääkseen alueen luonnonrikkauksia kunnioittamatta lainkaan paikallisväestöä. Siitä lähtien kun mittava kaivosteollisuus alkoi hyötyä Chocón alueesta, paikallisen väestön elinolot ovat huonontuneet.

 

Isä Sterlin tukee Kolumbian väestöä ja heidän tarpeidensa kokonaisvaltaista palvelemista. Rauha tarkoittaa paljon muutakin kuin aseistetun väkivallan poissaoloa. Se tarkoittaa sitä, että ihmisten oikeuksista huolehditaan, niin että he voivat elää turvassa ja arvolleen sopivalla tavalla.

– Luonnonvaroilla on tärkeä merkitys yhteiskunnissa elannon lähteenä, teollisuuden ja tuotannon ylläpitämisessä ja identiteetin määrittäjänä. Monet pohjoisen maat ovat riippuvaisia luonnonvarojen tuonnista etelästä. Luonnonvaroja voivat hallita paikallisyhteisöt, hallitukset, kapinallisryhmät, yritykset ja ulkopuoliset toimijat kuten kansalaisjärjestöt tai monikansalliset yhtiöt.

– Taistelu luonnonvaroista lienee vanhimpia konfliktiin johtaneita tekijöitä. Luonnonvaroista saadaan verovaroja, mutta niiden väärinkäyttö, vallan keskittyminen, talouden läpinäkyvyyden ohittaminen, korruptio, julkisten varojen siirrot yksityistileille, luonnon tuhoutuminen ja ihmisoikeusloukkaukset ovat siemeniä konflikteille. Jos valtiokoneisto on hauras, voimakkailla ja karismaattisilla intressiryhmillä on kyky päästä käsiksi resursseihin ja väärinkäyttää niitä esimerkiksi aseiden ostamiseen ja taistelijoiden mobilisoimiseen.

– Luonnonvarojen väkivaltainen kaappaaminen, pakkotyövoiman käyttö varojen hyödyntämiseksi ja menestyvien bisnesten pyörittäminen ovat keinoja, joilla konflikteja rahoitetaan.

– Mahdollisuudet helppoihin ryöstösaaliisiin ajaa hallituksia, sotaherroja ja kapinallisia etsimään niistä toimeentuloa. Taistelua voidaan käydä esimerkiksi valtion hallinnosta tai luonnonvarojen käyttöoikeuksista. Jotkut osapuolet ovat pelkästään kiinnostuneita resurssien ryöstämisestä. Tyypillistä on, että eri ryhmittymien johtajat nauttivat resurssien ja niihin liittyvän sotatalouden tuomasta valtavasta varallisuudesta, kun taas enemmistö saattaa elää jopa alle dollarilla päivässä.

Miten tämä liittyy meihin?


– Kulutamme omassa arjessamme monia sotatalouksia ylläpitäviä tuotteita tietämättämme tai sijoitamme rahamme rahastoihin, joiden kautta varat päätyvät epäeettisesti sotateollisuuteen ja siten ylläpitävät konflikteja.

 

– Voimme kuluttaa rauhaa kiinnittämällä huomiota ostoksiimme, sijoituksiimme ja siihen, mitä syömme. Rakennamme rauhaa valitsemalla oikeudenmukaisesti tuotettuja sekä kestävästi kasvatettuja luonnontuotteita. Rauhanrakentaminen alkaa arkisista valinnoista sekä lähimmäisenrakkaudesta, joka ulottuu lähelle ja kauas.

 

Tunnelma oli raukea, vaelluksen kahdeksan vaiherikasta päivää alkoivat jo painaa silmää, mutta tarkkaavaisina kuuntelimme Annan asiantuntevaa puhetta. Hän kehotti meitä tarkoin tutustumaan sivustoon:

 

Bussimme kaartuessa Malpensan lentokentän terminaalien eteen, alkoivat ajatuksemme vähitellen siirtyä kohti kotoisia maisemia. Pyhiinvaelluksella oli vaellettu monissa, monissa kohteissa ja myös pyhiin. Hartauselämä oli ekumeenisuudessaan tarjonnut pysähtymisen ja syventymisen suvantoja satojen kilometrien katveessa.

 

Moni meistä oli ostanut kortteja kohteistamme tarkoituksella lähettää niitä joulutervehdyksinä. Niitä pian selaillaan ja ajatukset karkaavat vaelluksen moniin kirkkoihin. Samoin voimme aina palata selailemaan vaellusjohtajamme isä Antin laatimaan mainioon pieneen pyhiinvaeltajan oppaaseen.

 

Pax et bonum!


*** 

Klikkaa kuvia, niin ne avautuvat suurempina.



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräys on käynnissä koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland ordnar en penninginsamling med tillstånd från Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingen pågår  i hela Finland förutom på Åland.