SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Torstai 6.11.2014 – Vielä vähän Ravennaa, saapaskaappaus ja sitten Bolognan pylväiköt

Kolmas vaelluspäivä valkeni hieman tihkuisena, mutta muistissa oli, että turisti valittaa – pyhiinvaeltaja kiittää. Kuljettajamme Paolo suuntasi bussin keulan kohti Bolognaa, mutta sitä ennen oli kaksi keskeistä kohdetta. Ensimmäinen oli Basilika San Apollinare in Classe ja toinen oli Nuova Olp Groupin rakentamisen turvavarusteita markkinoiva suurhalli. Viimemainitusta haimme turvaa tulvaa vastaan.

 

San Apollinare in Classe on huimaavan kaunis. Kolmilaivainen, 24 marmoripylvään koristama basilika on varhaiskristillisen ajan suurin. Piispa Maximianus on vihkinyt pyhäkön 8.5.549. Erityisen tunnettu tämä kirkko on apsiksen mosaiikeistaan. Triumfikaaren yläosan mosaiikit ajoittuvat 800-luvulle. Pilven keskellä olevaan ympyrään on kuvattuna Kristus kaikkivaltias ympärillään evankelistojen symbolit: kotka, enkeli, leijona ja härkä. Alapuolella on kuvattuna kuusi lammasta astumassa ulos Jerusalemista ja kuusi Betlehemistä matkalla kohti Kristusta. Keskiosaa kuvaa varhaisin tunnettu kuvaus Kristuksen kirkastumisesta. Niiden alapuolelle jääviin kahteen kolmioon on kuvattuna palmu, joka symbolisoi marttyyriutta.

 

Apsiksen keskiosan muodostaa varhaisin tunnettu kuvaus Kristuksen kirkastumisesta. Se on esitystavaltaan symbolistinen. Ylhäällä Jumalan käsi siunaa suuressa sinisessä ympyrässä olevaa jalokivikoristeista ristiä. Ristin keskellä on ympyrässä Kristuksen kasvot. Ristin päällä on kreikankielinen IXƟYΣ-sana, joka käännettynä merkitsee kalaa ja muodostuu kreikankielen sanojen Jeesus Kristus Jumalan Poika Vapahtaja alkukirjaimista.

 

Ravenna on ehdokkaana vuoden 2019 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Tähän tavoitteluun liittyen kaupungissa on erilaisia kulttuuritapahtumia. Yksi näistä on projekti, jossa uusi taide kohtaa vanhan. Saksalainen taiteilija Wolfgang Laib oli luonut kirkkoon keskeiselle paikalle modernin taiteen installaation pyramidineineen ja kullattuine veneineen. Vastakohtaisuuksien loistoa toden totta. Toivotaan Ravennalle menestystä kulttuuripääkaupunkikisassa.

 

Ulkopuolella ihastelimme Ravennan kauneinta kellotornia, joka on 900-luvulta ja säilynyt alkuperäisessä asussaan.

 

Ravennan mosaiikkien näkeminen ja kokeminen oli kaikille ikimuistoinen kokemus, myös meille, joille ne olivat aikaisemmista käynneistä tuttuja. Miten kaikki on ollut mahdollista joskus 400-luvulla kun ei ollut tekniikkaa apuna, ei lämmityksiä, ei kuljetuskalustoa, ei mitään muuta kuin ihmiskädet! Sitä saamme jäädä pohtimaan.

 

Oli aika sanoa Ravennalle näkemiin ja suunnata kohti uusia elämyksiä. Eikä aikaakaan kun jo olimme Nuova Olp Groupin myymälässä keltaisia turvasaappaita sovittamassa. Matkanjohtaja Antti oli päättänyt varmistaa, että vaellus voi jatkua kuivin jaloin. Tuolloin emme tilanteen vakavuutta täysin oivaltaneet, mutta jälkeenpäin pyhiinvaeltajat jälleen kiittivät. Viidetkymmenetkolmet parit keltaisia Sekonline-turvasaappaita saatiin ripeään tahtiin matkaan ja taas jatkettiin. Jokainen oli saanut ainakin yhden matkamuiston saapasmaasta!

 

Oli aamupalveluksen aika, ortodoksisen tradition mukaan. Sen toimittivat isät Heikki ja Pentti. Ortodoksinen hartausperinne runsaine resitaatioineen ja lauluineen oli monelle uutta ja koskettavaa. Isä Heikki toistikin useampaan kertaan, että ekumeniassa keskeistä on toisten kirkkojen hartauselämään osallistuminen. Se on oikeutemme ja ilomme, vaikka emme voikaan vielä yhteisesti osallistua ehtoolliselle. Yhdessä rukoileminen on suuri aarre.

 

Ilmastonmuutos, ekumenia ja Italian protestantismi

 

Olimme matkalla Bolognaan, juuri saappaat mukaamme saaneena. Tästä puhe siirtyi ilmastomuutokseen, ja isä Heikki totesi, että maailman merien vesien kohoaminen on todellisuutta jo Euroopassakin, minkä tulemme esimerkiksi Venetsiassa huomaamaan. Tilanteet ovat kuitenkin huomattavasti huolestuttavimpia esimerkiksi Bangladeshissa ja Malediiveilla. Voimme Euroopassa nähdä myös ihmisten aallon Afrikasta kohti Eurooppaa. Italian merivartiosto on ottanut jo suojiinsa 90 000 henkeä. Muun muassa tätä ongelmaa ja yhteistä vastuutamme on ekumeeninen liike pitänyt esillä. Euroopan turvallisuus ei voi perustua sille, että eristäydymme.

 

Isä Heikki informoi myös Italian protestanttisesta kirkkoperheestä. Perinteisiin protestanttisiin kirkkoihin kuuluvia Italiassa on noin 1 % väestöstä. Suhteet esivaltaan eivät ole olleet kovin hyvät. Italiassa valtakirkko ei välttämättä noudata Peppi Pitkätossun ajatusmaailmaa eli jos olet hyvin, hyvin vahva, sinun on oltava hyvin, hyvin kiltti. Näin meillä Suomessa toimii ev.lut. kirkko, ja se onkin ekumeenisesti mallikasta.

 

Protestanttiset kirkot ovat erityisen paljon auttaneet Afrikasta tulleita pakolaisia. Näiden kirkkojen työ tunnetaan ja sitä halutaan myös tukea. Tästä esimerkkinä se, että Italiassa kannetaan kirkollisveroa 0,8 % tuloista, mutta erona oman maamme järjestelmään on se, että jokainen voi ohjata veron haluamalleen kirkolle tai humanitääriselle yhteisölle. Vaikka protestantteja on vain 1 % väestöstä, peräti 10 % merkitsee veron kohteeksi Protestanttisten kirkkojen federaation (Federazione delle Chiese Evangeliche in Italia, FCEI) humanitäärisen työn.

 

Bologna – yliopisto, pasta ja muuta tunnettua

 

Antti kertoi Bolognan historiasta muun muassa, että kaupunki on etruskien perustama ja siellä toimii maailman vanhin yliopisto, jossa aikojen saatossa ovat opiskelleet muun muassa Dante, Kopernikus ja Erasmus Rotterdamilainen. Kaupunkikuvalle ovat ominaisia katetut jalkakäytävät ja opiskelijat saattoivat jopa asua jalkakäytävissä. EU:n myötä on uutisoinnista tullut tutuksi korkeakoulumaailmaan liittyvä Bolognan-sopimus, joka tähtää Euroopan yliopistojen yhdenmukaisiin tutkintorakenteisiin.

 

Ehkä kaikista tutuinta kuitenkin on pasta bolognese, yleisin pastakastikkeemme. Se on Bolognassa pasta ragù ja siihen voidaan käyttää monia eri lihoja, siinä ei ole niin paljoa tomaattia kuin meillä on tapana laittaa. Se sekoitetaan nimenomaan lyhyeen pastaan. Kohdallemme osui myöhemmin kertakaikkinen maistamisen autuus.

 

Valdolaiset ja muut protestantit Italiassa

 

Bolognassa meidät otettiin evankelisessa kirkossa ystävällisesti vastaan. Pastori Michel Charbonnier kertoi, että kirkko on alun perin metodistinen, mutta koska valdolaiset ja metodistit ovat yhdistyneet, on kirkko nyt yhteinen. Michel kertoi lyhyesti valdolaisten historiasta ja näin päästiin kauas 1100-luvulle, jolloin lyonilaisen kauppiaan Pierre Valdesen johtamana syntyi katolisen kirkon sisällä uudistusliike. Katolinen kirkko kuitenkin julisti valdolaiset pannaan 1184, ja heitä alettiin vainota. Väkeä pakeni Italian Alpeille ja näiden laaksoista he löysivät turvapaikkoja ja elinmahdollisuuksia. Valdesilaista oppia tunnustaneita vainottiin myös keskiajalla ja uuden ajan alussa. Liike levisi muun muassa Etelä-Ranskaan ja moni muutti myös Etelä-Amerikkaan. Vuonna 1848 valdolaiset saivat Italiassa uskonnonvapauden, samalla sen saivat juutalaiset.

 

Michel kertoi, että pitkän prosessin jälkeen vuonna 1975 metodistit ja valdolaiset yhdistyivät Italiassa. Metodismi oli tullut maahan brittiläisen ja amerikkalaisen lähetystyön seurauksena 1800-luvun puolivälissä. Seurakunta tekee läheistä yhteistyötä myös baptistien kanssa, ja yhdistymisestä on ollut pitkään puhetta. Italiassa toimii Protestanttisten kirkkojen liitto ja se on pienten kirkkojen yhteinen ääni, mukana ovat myös luterilaiset, adventistit ja muita vähemmistökirkkoja.

 

Siirtolaistyö on keskeinen osa protestanttisten kirkkojen työtä. Kuluneiden 15 vuoden aikana on Italia muuttunut siirtolaisia lähettävästä maasta siirtolaisia vastaanottavaksi maaksi. Suuri osa Afrikasta tulevista siirtolaisista on protestantteja ja he hakeutuvat luonnollisesti protestanttisen kirkon piiriin. Kirkossa halutaan toimia Chiesa insieme -periaatetta noudattaen. Tämä sisältää ajatuksen, että jokainen seurakunta on monikulttuurinen. Michel korosti, että Raamatun mukaan muukalaiselle tulee antaa koti, samoin on raamatullista, että ei ole juutalaista, ei kreikkalaista, ei miestä, ei naista. Erilaisuus on myös lahja Jumalalta. Helppoa ei aina ole ollut ja Michaelin mukaan tätä kutsutaankin kirkon sisällä prosessiksi. Kansallisuuksia on yli 20.

 

Tavallisesti sunnuntain jumalanpalveluksessa on noin kahdeksankymmentä henkeä kun seurakunnassa on 170 jäsentä. Toinen lähellä oleva seurakunta on Modenassa, ja siellä on 120 jäsentä. Jumalanpalveluksen kaava on reformoidun kirkon kaava, jossa ensin ylistysosio, sitten sana ja kolmanneksi yhteys eli ehtoollinen. Monia soittimia käytetään, uruista rumpuihin.

 

Pastori Michel Charbonnieren mukaan suhde katoliseen kirkkoon ei ole helppo. Italiassa ei ole ekumeenista neuvostoa. Katolinen kirkko ei ole sellaisesta kiinnostunut ja turha sitä on perustaa ilman maan valtakirkkoa, totesi Michel. Paikallisia ekumeenisia toimikuntia kyllä on ja monilla paikkakunnilla ekumeeniset yhteydet ovat varsin hyvät. Hyvät ja toimivat yhteydet ovat niillä alueilla, joissa on ekumeenisesti ajattelevat piispat. Bolognan piispa on varsin konservatiivinen, mutta silti ekumeenista yhteistyötä on. Esimerkiksi Taizé-ryhmän kanssa.

 

Pienen kirkon toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen. Vain pastori on palkattu työntekijä, mutta kielenopetustakin on voitu maahanmuuttajille tarjota jo 15 vuoden ajan. Nykyään opiskelijoita on noin 500 ja opettajia 40. Myös työn löytymisessä avustetaan ja varoja kerätään myös korkeakouluapurahoja varten. Myös lapsityötä tehdään antamalla opetusta, ja myös pyhäkoulut toimivat.

 

Talous perustuu kahteen rahastoon, josta toinen saa tulonsa kolehdeista ja toinen jäsenmaksuista. Suositeltu jäsenmaksu on 3 % tuloista, mutta sitä ei valvota. Pastori Michel Charbonnier kertoi, että Italian protestantit olivat pitkän ilman sitä tukea, jonka valtio tilittää saamansa 0,8 %:n perusteella. Protestanteilla on kantavana ajatuksena, että kirkon elättävät uskovaiset ja valtion on oltava erillään kirkosta. Tämä kirkollisverojärjestelemä on perustettu katolista kirkkoa varten. Kun sitten ymmärsimme, ettemme voi järjestelmää muuttaa, päätimme ottaa tuloutuksen vastaan, mutta kaikki näin saadut varat käytetään humanitäärisiin projekteihin, ei seurakuntien toimintaan.

 

Moni pyhiinvaeltajista kiitteli tätä valdolaisten historiaa ja nykyisyyttä sekä koko protestanttisen kirkkoperheen asemaa valottanutta vierailua. Seuraamme liittyi myös pastorin vaimo Alessia Passarelli, joka on vieraillut meillä Suomessakin esitelmöimässä, hän on yhteiskuntatieteiden tohtori ja perheeseen kuuluu yksi lapsi, kohta kaksi. Tässä perheessä toteutuu ekumenia myös käytännössä, sillä Alessia on baptisti.

 

Maailman kaikkien keittiöiden äiti            

 

Alessian ja Michaelin johdattamana siirryimme nauttimaan bolognalaisia herkkuja Il Saraceno -ravintolaan. Antti oli jo aikaisemmin bussissa sanonut, että Bologna on maailman kaikkien keittiöiden äiti ja se tuli täysin todistetuksi. Pasta ragù oli maittavaa, mutta erityisesti makuhermoja kutkuttivat sen seitsemät antipastit. Ja palvelu oli aivan huippua.

 

Aterian jälkeen oli lyhyt tutustuminen Piazza Maggiore -aukioon, joka on kaupungin elämän keskipiste. Aukiolla ja sen laitamilla on taidegallerioita ja museoita. Samoin kuin Palazzo Comunale -palatsi ja maailman viidenneksi suurin basilikakirkko, Basilica di San Pietro. Tällä kertaa ei aikataulumme suonut tarkempaa tutustumista näihin, mutta moni meistä varmasti palaa, sillä Bolognasta jäi todella hyvä jälkimaku.

 

Länsi-Rooman viimeisistä vaiheista ekumeniaan

 

Siirryttyämme jälleen tien päälle kuljettajamme Paolon ohjaamaan bussiin, kuulimme isä Heikin mietteitä ekumeenisesta liikkeestä. Hän aloitti siitä, että juuri Bolognassa olimme olleet paikoilla, jotka liittyvät Länsi-Rooman viimeisiin vaiheisiin. Jo nämä ajat olivat etääntymisen alkuja. Venetsiassa tämän näemme vielä selvemmin. Vuoden 1054 pannabulla oli pitkän kehityksen huippu. Etääntyminen oli alkanut jo 600-luvulla ja sitäkin ennen, jopa 400-luvulla. Kristinuskon edustajat Välimeren itä- ja länsipäädyissä eivät tunteneet toisiaan. Venetsiassa näemme kirkkoja ja muistomerkkejä, jotka vievät meidät 1100–1600-luvuille. Näissä kirkkojen ero on jo selkeästi nähtävissä. Kristinuskon historiassa idän ja lännen kirkon ero on dramaattisin tapahtuma. Joka vuosisadalla on kuitenkin käyty teologisia keskusteluja ja pyritty lähentymiseen. Tämä kaikki tuli uuteen vaiheeseen 1800-luvulla kun Pohjois-Amerikassa alkoi vahva nuorisoherätys, joka kuitenkin oli ainoastaan protestanttisten kirkkojen yhteyttä.

– Katolisia ei rohjettu pitää kristittyinä, eikä ortodokseista ollut kuultukaan!

 

Vähitellen kuitenkin piti määrittää ekumenian elementit. NMKY-liike ja NNKY-liike järjestäytyivät. NMKY:n piirissä syntyi Pariisin baasis 1852. Tämä baasis määrittää sen, mitkä kirkot voivat olla mukana ekumeenisessa liikkeessä. Sama baasis määrittää myös Suomen Ekumeenisen Neuvoston jäsenyyden: Jäseniksi voidaan hyväksyä yhteisöjä, jotka tunnustavat Herran Jeesuksen Jumalaksi ja Vapahtajaksi Raamatun mukaan ja jotka sen vuoksi pyrkivät yhdessä täyttämään yhteistä kutsumustaan yhden Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen kunniaksi.

 

Vahvistusta tuli myös kristillisestä ylioppilasliikkeestä, ja ylioppilaiden kristillinen maailmanliitto perustettiin. Edinburghin lähetyskonferenssi 1910 oli myös keskeinen tapahtuma ekumeenisen liikkeen alkumetreillä. Se oli maailmanlaajuinen ja siinä kuultiin myös lähetystyön tuloksena syntyneiden kirkkojen ääntä. Konstantinopolin patriarkka kirjoitti vuonna 1927 kirjeen kaikille kristillisille kirkoille ja ehdotti kristittyjen yhteisen järjestön perustamista. Ruotsin arkkipiispa Nathan Söderblom oli aktiivinen toimija kristittyjen ykseyden puolesta. Hän vaikutti siihen, että 1920-luvulta alkaen järjestettyjä kirkkojen yhteisiä kokouksia alettiin kutsua ekumeenisiksi. Sanan ekumenia käyttäminen kristittyjen ykseyttä ajavan liikkeen nimenä on Söderblomin aloite.

 

Kirkkojen maailmanneuvoston perustamista valmisteltiin ja sen piti tapahtua vuonna 1940, mutta sota tuli väliin ja perustaminen siirtyi vuoteen 1948. Tässä yhtyivät ekumeenisen liikkeen kaksi valtavirtaa: Faith and Order ja Life and Work. Myös Maailman Lähetysneuvosto liittyi KMN:oon 1961. Toisen maailmansodan päättymisen jälkeen ekumeenisessa liikkeessä oli vahvana kehitysoptimistinen pyrkimys rauhaan ja parempaan maailmaan. Siihen ei sitten päästykään ja monet saattavat pettyneinä todeta, että ekumenia oli 1900-luvun ilmiö. Ekumenia ei ehkä ole valtavirta nyt, mutta se on edelleen totta. Sitä ei ole tarvinnut haudata. Eri traditioiden parhaat teologit ja tutkijat ovat ekumeniaa tutkineet ja tutkivat. Maailmassa on yhä enemmän alueita, joilla ekumeeninen tietämys on tarpeen. Esimerkiksi Suomessa ei kukaan voi tulla valituksi kirkkonsa piispaksi, ellei hänellä ole ekumeenista tietämystä. Teologisessa koulutuksessa on ekumenia opeteltava uudelleen. Katolisessa kirkossa puhutaan sadonkorjuusta. Ekumeniassa odotetaan uutta sukupolvea, joka osaa sanoittaa sen uudelleen.

 

Ekumeenisen liikkeen aikaansaannoksina voidaan pitää esimerkiksi sitä, että kirkot ovat tulleet vihollisista kumppaneiksi. Myös Etelä-Afrikan veretön vallanvaihto on hyvä esimerkki. Se liittyi nimenomaan eettiseen vastuuntuntoon. Nelson Mandela oli vieraan KMN:n yleiskokouksessa 1998 ja siellä hän totesi kirkkojen edustajille: ”kaiken olemme saaneet teiltä”. Vuonan 2000 tapahtunut köyhimpien maiden velkojen anteeksianto on myös ekumenian saavutuksia.

 

Nykyinen ympäristökysymyksiin puuttuminen ja niistä puhuminen kuuluu myös ekumenian piiriin. Patriarkka Bartolomeos on ensimmäinen kirkonjohtaja, joka on sanonut, että ympäristönriisto on syntiä. Ympäristökysymykset ovat todellakin keskeisiä. Kirkkoliittojen ekumenia voi olla vastatuulessa, mutta asiantuntijaekumenia on ajan hermolla.

 

Syyskuussa oli ekumeeninen ympäristökokous Unkarissa, ja mukana oli sellaisia kirkollisia tahoja, jotka muuten eivät ole mukana ekumeniassa. Esimerkkeinä mainittakoon Latvian ev.lut. kirkko ja Ukrainan kreikkalaiskatolinen kirkko. Mutta tämäkään työ ei olisi mahdollista ilman sadan vuoden ajan tehtyä ekumeenista perustyötä.

 

Kaupunki veden saartamana

 

Bussimme soljui kohti koillista ja Adrianmeren helmeä, Venetsiaa. Illan hämärtyessä saavuimme Venetsian lentokentälle. Uusi kokemus monelle, kaupunki, jonne autolla pääsee vain laitamille. Eipä voi bussi kuljettaa hotellin eteen! Autoton kaupunki. Tästä tulee kiintoisaa.

 

Vaellusjohtajamme Antti johdatti joukkonsa vesitakseihin, joilla Venetsian valojen veden pinnasta heijastellessa siirryimme Muranon saarelle, jossa hotellimme sijaitsi. Taksilta, jossa itse olin tyssäsi kyyti kesken matkaa. Loppui polttoaine tai tuli moottorivika, ei saatu selvää kun oli kielimuuri. Hetken aikaa ajelehdittuamme, kiinnityimme keskellä kanaalia tolppaan. Siinä vierähti parisenkymmentä minuutta kunnes toinen taksivene tuli ja poimi joukkomme ”merihädästä”. Odottelu sujui leppeästi. Tilanne olisi saattanut olla vähän ahdistavakin, mutta kun Anna ryhtyi kertomaan purjehduskokemuksistaan ja muun muassa siitä, miten Italian laivasto purjehtii, tunnelma keveni. Kerrottu ei silti suorastaan lisännyt luottamustamme italialaiseen merenkulkuun. Hyvin lopulta perille pääsimme Muranon saarelle, jossa hotellimme Locanda Conterie sijaitsi.

 

Mikä Murano – mikä lasi – mikä muotokieli?

 

Murano sijaitsee Venetsian pohjoispuolella. Se on asutettu samaan aikaan kuin pääsaaret. Lasia on valmistettu Venetsiassa 900-luvulta lähtien. Avouunit olivat kuitenkin suuri tulipaloriski, joten lasitehtaat siirrettiin 1200-luvun lopulla Muranolle, jonne kerääntyneet lasinpuhaltajat varjelivat tarkoin ammattisalaisuuksiaan. Taidelasi näkyi kaikkialla. Ensimmäiseksi se iski silmiin hotellimme valaisimissa. Pelkistettyihin skandinaavisiin valaisimiin tottuneelle ne näyttäytyivät ehkä kitschinä, mutta ympäristöönsä ne sulautuivat mainiosti.

 

Muranolla oli todella monen monituista lasia myyvää liikettä, joissa taide-esineet ja käyttölasituotteet olivat muotokieleltään ja väreiltään huikaisevan kauniita. Myös modernin suunnittelun helmiä nähtiin, erityisesti juuri valaisimissa. Kyllä italialaiset muotokielen osaavat. Niin ikään korut olivat satumaisia, ja mukavia löytöjä monet tekivätkin.

 

Pitkän bussimatkan, vesitaksiseikkailujen ja hotelliin majoittumisen jälkeen siirryimme Muranon katujen ja kanaalien kautta ravintola Dalla Moraan, jossa aterioimme italialaisen kaavan mukaan. Tässä huomasimme, että sekä lounaaksi että päivälliseksi pitkä ateria on hieman liikaa, mutta tunnelma oli iloisen rentoutunut niin kuin hyvän ruoan ja jalon juoman ääressä kuuluukin.

 

*** 

Klikkaa kuvia, niin ne avautuvat suurempina.



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräys on käynnissä koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland ordnar en penninginsamling med tillstånd från Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingen pågår  i hela Finland förutom på Åland.