Helig – Qadosh – Moqaddas: uskontojen seminaari pyhyydestä

”Mitä pyhyys merkitsee sinulle? Mikä sinulle on pyhää? Missä ja miten kohtaat pyhyyden? Mikä on pyhyyttä juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa? Ovatko naiset saaneet paikkansa pyhissä huoneissa, pyhissä tiloissa? Missä naiset ovat saaneet tilaa kohdata pyhyyttä? ” Muun muassa näillä  kysymyksillä kutsuttiin naisia Sigtunaan 4.-5.3.2016 käsittelemään pyhyyttä eri uskonnoissa. Ja 35 eri-ikäistä ja eri uskoista naista Ruotsista, Norjasta ja Suomesta kokoontui kahden päivän ajaksi  yhteiseen tilaan jakamaan henkilökohtaisia pyhyyden kokemuksiaan sekä kuuntelemaan ja oppimaan lisää ymmärrystä eri uskontojen opeista ja käytänteistä asiantuntijaluentojen pohjalta.

Seminaarin vastuullinen järjestäjä oli Tukholman ev.-lut. hiippakunnan uskontodialoginen keskus yhteistyössä Kristittyjen ja Juutalaisten Yhteistyöneuvosto Sensuksen ja Ibn Rushdin kanssa. Seminaarin paikkana toimi kulttuurihistoriallisesti merkittävä Sigtunastiftelsenin konferenssihotelli. Säätiöllä on tiloissa merkittävä kirjasto ja Ruotsin laajin sanomalehtiarkisto ja se järjestää monipuolista kulttuuriohjelmaa, kirjailijatapaamisia, konsertteja, luentotilaisuuksia, seminaareja sekä temaattisia keskusteluiltoja. Säätiön perusti vuonna 1915 Manfred Björkquist nk. Ungkyrkorörelsen-liikkeen toimintakeskukseksi.

Rakentamiseen tarvittavat varat tulivat suurelta osin Bjärka Säbysta kotoisin olevalta Ekmanin perheeltä. Rakennuksen vihkiminen tapahtui 31.10.1917, reformaation 400-vuotisjuhlapäivänä. Kompleksiin rakennettiin kansankorkeakoulu ja vieraskoti ja vuotta myöhemmin vihittiin myös Olaus Petri-kappeli. Vihkitilaisuudessa Björkquist kertoi tahtovansa säätiön olevan linna, koti, koulu ja pyhäkkö.

Johdatus teemaan

Historiallisesti merkittävässä sekä ympäristössään että rakennuksen sisäpuolella rauhaa huokuvassa tilassa oli helppo keskittyä kokemaan jotakin uutta sekä itsessä että tarjoutuvissa vuorovaikutustilanteissa. Seminaarin aluksi Helene Egnell Ruotsin kirkon Tukholman hiippakunnan Uskontojen Dialogikeskuksesta selvitti pyhyyden uskonnonhistoriallista perspektiiviä. 

Tutustumiskierroksen aikana jokainen osallistuja kertoi oman elämänsä merkittävästä pyhyyden kokemuksesta tai mainitsi itselleen merkittävästä, pyhänä kokemastaan paikasta.  Oli mielenkiintoista, kuinka vaihtelevia kuvaukset olivat. Paikat, kuten Iona, Mekka, Jerusalem, rukouksen tila missä tahansa, kotisaaren ranta, kesämökin takainen kukkula, luonto ja hautausmaat sekä mm. perhe, lapsenlapsen syntymä, hiljaisuus hiihtoretkellä, osoittivat pyhyyden kokemuksellisen laaja-alaisuuden henkilökohtaisella tasolla. 

Draamaohjaaja Lotta Geisler antoi ryhmälle luovan tehtävän: jokaisen tuli tehdä ohjeenmukainen kannellinen rasia, johon kukin sijoittaa saatavilla olevista välineistä omat elämänsä merkittävät pyhät asiat. Oli mielenkiintoista huomata, kuinka tehtävä oli joillekin helppo toteuttaa, mutta toisille alkuun pääseminen oli vaikeaa, jopa niin, että rasia jätettiin tekemättä. Palautekeskustelussa yksi osanottaja kertoi, että tehtävä tuntui hänestä tyhmältä, lähes vastenmieliseltä, mutta lopputuloksen jälkeen hän oli iloinen voidessaan sanoa, että hän oli väärässä, ja että tehtävän suorittaminen toi esille tärkeitä asioita.

Mikä minulle on pyhää? Tähän kysymykseen yritettiin löytää vastauksia rasian rakentamisen avulla. Tarkoituksena oli ensin pareittain ja sitten neljän hengen ryhmissä kertoa rasian sisällöstä, kuunnella toista ja toistaa hänen kertomansa ja ymmärtää hänen ajatuksensa. Rasia sisältöineen helpotti ja nopeutti henkilökohtaisten, ehkä syvälläkin sydämessä olevin tärkeiden asioiden jakamista puhumalla. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että se myös helpotti ymmärtämään tämän moniuskontoisen ryhmän yksilötason samankaltaisuutta naisina, jolloin uskonnollisen taustan merkityksen hahmottaminen elämää raamittavana tekijänä ehkä myös helpottui.

Kutsu sabatin viettoon

Perjantai-iltana, vähän ennen normaalia sapattiin laskeutumista, meillä oli Kabbalat Shabbat -lepopäivään kutsumisrukoukset, viini ja leipä. Rauha laskeutui yhteisen kokemuksen myötä ryhmään ja sen jälkeen oli helppo esittää kysymyksiä. Illallisen jälkeen saimme mahdollisuuden katsoa Jessica Hausnerin elokuvan Lourdes vuodelta 2009. Elokuvan tapahtumapaikkana on katolisessa maailmassa merkityksellinen etelä-ranskan Lourdesin kaupungissa sijaitseva pyhiinvaelluspaikka, minne Christine-niminen MS-tautia sairastava nuori tyttö tulee pyhiinvaellukselle toivomaan parantumisen ihmettä. Palautekeskusteluun ei ohjelmassa ollut varattu aikaa, mutta ajatustenvaihtoa osallistujien kesken kannustettiin käymään omissa ryhmissä. Elokuva herättää monia kysymyksiä ja on varmasti otollinen väline käytettäväksi muissakin tilanteissa johdattamaan ajatuksia pyhiin paikkoihin ja maailmassa tapahtuviin ihmeisiin.

Nainen ja moskeija

Uusi aamu aloitettiin islamilaisella aamurukouksella diakuvien avustamana. Esitelmän pyhyydestä islamin kannalta esitti Lena Larsen, joka on Oslo Coalition on Freedom of Religion or Belief -projektin johtaja.  Esitelmän ydinajatus keskittyi nainen ja moskeija-teeman ympärille. Esitelmä pidettiin norjan kielellä, eikä sen ymmärtäminen ollut vaikeaa vain minulle. Lena mainitsi, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän piti esitelmää meidän kaltaiselle yleisölle islamilaisesta uskonperinteestä, joten oli käsiteltävä perusasioita ja silti vaikea tietää, mitä oikeastaan pitäisi kertoa. Hän mainitsi pyhää olevan sen, minkä ihminen kokee pyhäksi, mutta muslimille on kolme paikkaa pyhyydessä ylitse muiden: Mekka, Medina ja Jerusalemin temppeli. Hän mainitsi Koraanin kertomuksen Sakariaasta temppelissä ja Marian olevan yksi neljästä esikuvaksi annetuista naisista. Naisilla on oikeus mennä moskeijaan, mutta parfyymin käyttö sekä vaatteilla koreilu on kielletty. Vasta 1800-luvulla alettiin Moskeijan tilaa jakaa siten, että naiset asettuivat parvelle –

sitä ennen moskeija oli yksi suuri tila, jota jaettiin tarpeen mukaan. Moskeija on elämää rytmittävä tila: kutsu rukoukseen, rukoukset ja sosiaalinen tapaamispaikka, mikä on erityisen tärkeää naisille, jotka muuten viettävät paljon aikaa kotona. Naisten moskeijat ovat nyt jo olemassa Kööpenhaminassa, Amerikassa ja Englannissa. Amerikassa on myös naisimaami, joka ei kuitenkaan saa johtaa rukouksia miesten moskeijassa.

Pyhyys – kristillinen näkökulma

Caroline Krook, entinen Tukholman hiippakunnan piispa (1998–2009), joka vihittiin Ruotsin kirkon papiksi Lundissa vuonna 1969, käsitteli pyhyyttä kristillisestä kannalta. Pyhyys on sille erotettu aika, jota ei voida supistaa. Vain Jumala on pyhä – ja pyhyys tulee Jumalan pyhyydestä. Jeesuksella oli monia rituaaleja, joilla hän teki yleisesti paheksuttavana tai likaisena pidetystä pyhän, arvostetun. Esimerkiksi vertavuotava nainen, samarialainen nainen, syntinen nainen. Jumalallinen Pyhä Henki on maailmassa pyhä, ja kasteen jälkeen jokaista ihmistä kutsutaan olemaan pyhä. Pyhäksi paikaksi voidaan kutsua kaikkia niitä paikkoja, mitkä on erotettu Jumalan palvelemista varten. 

Maria oli ensimmäinen pyhitetty nainen, ja tämän julkilausuma tulee esille Marian kiitosvirressä (magnificat). Varhaiskirkon jumalanpalveluskielen kehittivät roomalaiset virkamiehet, jotka olivat lakimiehiä ja tässä kehityksessä 300-luvulla naisten osuus jumalanpalveluselämässä sen aktiivisina toimijoina vähitellen täydellisesti eliminoitiin.

Erämaa-isät ja -äidit ovat nöyryydessään pyrkineet pyhyyteen, mutta naisten oli luovuttava naiseudestaan voidakseen ottaa kilvoittelijan osan elämässään. Keskiajalta tunnetaan monia merkittäviä pyhiä naisia, esim. Hildegard Bingeniläinen (1098–1179), Klaara Assisilainen (1194–1253), Pyhä Birgitta (1303–1373) yksi Euroopan kolmesta naissuojelupyhimyksestä, Juliana Norwichlainen (1342-1413) ja Avilan Pyhä Teresa (1515-1582). Pyhän rinnalle on naisten kohdalla otettu käyttöön myös arvonimi Kirkonopettaja. Reformaation jälkeen alettiin kirkoissa jakaa tila siten, että pohjoispuoli tuli naisten ja piikojen ja eteläinen puoli miesten puoleksi. Kaupungistuminen muutti asenteita, ja 1900-luvulta alkaen aviovaimo voi istua kirkossa miehensä vieressä.

”Kesti 1000 vuotta muuttaa Ruotsi kristityksi maaksi, toiset 1000 vuotta tehdä siitä maallistunut valtio” totesi Caroline Krook esitelmänsä lopuksi. Luther, tahtomattaan, poisti kirkoista kynttilät ja kaikki eri aistein koettavat elementit, joita nyt pikku hiljaa hivuttaen ollaan niihin palauttamassa. Vuoden 1968 jälkeen ovat uskovaiset Ruotsin kirkoissa saaneet jälleen käyttää kynttilöitä! Sanankäytöstä tulee helposti itsetarkoitus, papukaijamaista toistoa ilman merkitystä: helig, helig, helig vai /tai tråkig, tråkig, tråkig (pyhä, pyhä, pyhä vai/tai tylsä, tylsä, tylsä). 1980-luvulla kirkkoihin saatiin takaisin Maria-virret. Ja keskustelu siitä, mikä merkitys on Marian vahvuudella/kuuliaisuudella naisten esikuvana, jatkuu!

Pyhyyden käsitys juutalaisuudessa

Seminaarin viimeisenä esitelmänä oli Tukholman juutalaisessa seurakunnassa toimivan pedagogi Eva Aperian selitys juutalaisesta pyhyyden käsityksestä.  Pyhä on käsitteenä lähin, jonka tunnemme, kun haluamme kuvata jotakin, mitä ei voida kuvata. Pyhyys on Jumalan luonto, olemus. Ja etuoikeutetut ovat pyhiä.  Ruokailutavoissa pitäydytään Israelin kansan pyhyyden perinteelle. Veri on elämänlähde. Vältä koskemasta epäpuhtaaseen eläimeen. Moraalinen kasvatus on juutalaisuudessa ehdottoman tärkeää. Me elämme pyhää elämää, jos seuraamme Tooran opetuksia.

Päätöskeskustelu

Kaikki kolme esitelmän pitäjää olivat yhteisessä paneelissa vastaamassa kysymyksiin ja antamassa selventäviä kommentteja. Oli mielenkiintoista huomata, että suhde naiseuteen ja naisen kehoon oli monien kysymysten aiheena. Kristitylle ihmiskeho on Pyhän Hengen temppeli. Islaminuskossa ymmärretään, että keho on vain lainaa ja se pitää antaa hyvässä kunnossa takaisin. Siksi sitä ei saa tuhota huonoilla tavoilla, kuten tupakoinnilla tai alkoholilla. Juutalaisuudessa sielua ja kehoa ei eroteta toisistaan, ja vahingoittamista tulee välttää. Periaatteessa kehoon suhtaudutaan samoin kuin kristinuskossa. 

Kuuliaisuus, esimerkkinä Neitsyt Marian kuuliaisuus Jumalaa kohtaan, oli myös runsaasti keskustelussa. Edellisenä iltana nähty elokuva oli vielä monien mielessä, ja kuuliaisuus Jumalaa kohtaan ja/tai kirkon opetusten suhteen ja erityisesti naiseuden elementtinä askarrutti monia. Seminaarin aluksi oli todettu, että tämä kyseinen seminaari Sigtunastiftelsessä on nyt ilmeisesti viimeinen sarjassaan. Keskustelun päätteeksi kuitenkin todettiin, että ehkäpä kuuliaisuuden teemasta pitäisi vielä järjestää oma uskontojen välinen seminaari.

Seminaari päätettiin yhteiseen rukoushetkeen Olaus Petri -kappelissa.

Tapahtuma oli erittäin mielenkiintoinen ja hyvin monella tavalla antoisa. Paikalla oli suuri merkitys: tuntui hyvältä nukkua Isoäiti-nimisessä huoneessa, kuljeskella monimutkaisia käytäviä ja löytää kaikkialta hyvin vaalittua kulttuurihistoriallista materiaalia seinillä, huonekaluissa, esineistössä, kappelissa jne. Koko ilmapiiri huokui välittämistä ja arvostamista, mitä ei usein nykyään tapaa konferenssikeskuksissa. Seminaarin esitelmät innoittivat ajatteluun ja halun selvittää asioita syvemmin, mutta erityisesti norjan kieli, jota paljon käytettiin, osoittautui melkoiseksi esteeksi ymmärtämiselle. Toiveena oli, että saisimme esitelmät kirjallisessa muodossa, mutta toiveen toteutumisesta ei ole varmuutta. Olen iloinen, että saatoin osallistua tähän seminaariin Suomen Ekumeenisen Neuvoston naisjaoston NEKK-edustuksen puitteissa.

Outi Piiroinen-Backman