Siiri, ollos iäti muistettu – ja vielä revontulet

Naistenmajan rakentamisen ja Tunturikeimiön kehittymisen vahva vaikuttaja oli NNKY:n pitkäaikainen teollisuustyöntekijä ja nuorisosihteeri Siiri Riiho, joka kuluneena keväänä poistui keskuudestamme 96-vuotiaana. Siiri Riiho sai elää pitkän elämän ja hänen elämäntyönsä jälki näyttäytyy monella tavalla jälkipolville. Tunturikeimiö oli hänen intohimonsa alusta alkaen. Siirin muisteluilta siivitti viimeistä leiri-iltaamme. Paikalla oli myös Jerisjärven kylän väkeä, monet heistä muistivat Siirin ahkeruuden ja sinnikkyyden täyttämät aktiivivuodet Jerisjärvellä.

Muonion eläkkeellä oleva kirjastonjohtaja Elli Kangosjärvi ja NNKY:n eläkkeellä oleva työntekijä, leirikeskussihteeri Paula Halmisto olivat yhdessä suunnitelleet muisteluillan, mutta Paulalle tuli lopulta este saapua paikalle. Elli sitten kuljetti kuulijat aikamatkalle 1950–60-luvuille muistellen kohtaamisiaan Siirin kanssa. Siiri Riiho oli tutustunut Ellin äitiin Kristina Näkkäläjärveen ja tiedustellut, voiko saada majoitusta pienelle naisten hiihtäjäryhmälle ja sehän onnistui. Näkkäläjärven talon vinttikamariin majoittui sen jälkeen useat kerrat Siiri Riiho hiihtävine ystävineen. Ilo oli molemminpuolinen ja elinikäinen ystävyys syntyi.

Ellin ja Siirin välille syntyi erityinen ystävyys, aikuisen naisen ja nuoren tytön, jonka ihailtavaksi esikuvaksi Siiri oli muodostunut. Elli muun muassa kertoi, miten Siiri oli ottanut hänet teini-ikäisenä mukaansa Helsinkiin. Siiri oli näyttänyt monet pääkaupungin nähtävyydet, kuten Linnanmäen ja antanut myös sopivasti tehtäviä, joita hänen piti suorittaa. Hän myös matkusti Siirin neuvojen mukaan yksin kaupungin bussilla, tutustui Eläintieteelliseen museoon, kävi Siirin työpaikalla NNKY-liitossa ja valmisti jauhelihapihvejä. 

Erityisesti jäi mieliin se, että Elli oli kokenut Siirin erinomaisen viisaana kasvattajana. Siiri ohjasi, mutta Ellille syntyi vaikutelma, että ikään kuin hän olisi itse keksinyt monet ohjatut asiat. Yhteys Siirin ja Ellin välillä säilyi Siirin kuolemaan asti.

Muistelunsa Siiristä oli kirjoittanut myös Siirin ystävä Kerttu Nikinmaa. Hän oli estynyt saapumasta tilaisuuteen, mutta Riitta Räntilä luki kauniin muistelutekstin. Myös Riitalla oli muistot Siiristä. Hän oli muutama vuosi sitten vieraillut Siirin luona Forssassa. Ennen lähtöä hän oli ollut konditoriassa kahvileipää ostamassa ja oli monen herkun joukosta valinnut kauniit marenkilinnut. Kun Siiri sitten avasi oven, Riitta koki, että Siirin olemus oli kuin herkän kauniin linnun. Kohtaaminen oli hyvin koskettava ja ikuisesti mieleen jäänyt. Kun Siiri oli kuollut, kirjoitti Riitta seuraavan runon:

Siiri kuin taivaan lintunen

rohkea, tarmokas, luottavainen

pani Keimiön rattaat pyörimään

sai ihmiset talkoisiin hyörimään

tapasi kylän väen heidän kodeissa

rakensi taidolla tätä luottamusta

yhdessä syntyi tiet ja rakennukset

hyvät sopat ja pullat, anteeks’ tarkennukset

kun hellaa ja uunia lämmitettiin

niin pitkiä pitkoja letitettiin

levis tuoksut pitkin Keimiön rinnettä

talkooväki sai nauttia kahvit kiireettä

ja kun tiehen siltarumpuja tarvittiin

tarttui Siiri kylän ainoaan telehvooniin

hän soitti armeijan pojat paikalle

ja pian oli juhlat uudelle sillalle.

Pitkä taival oli Siirillä NNKY:n töissä

ja suuri viisaus sydämessä

toi hänet usein hädän äärelle

näin ihmiset pääsivät lähteelle

missä Siiri rauhassa kuunteli

rohkaisi, auttoi ja tokaisi

’sulla ittelläs viisauden avain on,

huomaatko, suo ei olekaan loputon

nyt kuljet jo kovaa maata pitkin

monet itkut minäkin silti itkin

kun aattelin sua ja sun tietä

nythän ei elämäs enää vinoon vietä

olen iloinen sun puolestas

ei ole huolta enää sun huolestas’

Oli Siiri ihminen paikallaan

sai ihmiset mukaan innostumaan

yhteisen hyvän eteen tehtiin työtä

oli Jumalan enkelit aina myötä

hyvää matkaa Siiri-kulta

linnut taivaan ovat kuin viesti sulta.

Tilaisuudessa kuultiin myös muiden kyläläisten ja lähikuntien asukkaiden muistoja Siiristä, kaikki äärimmäisen myönteisiä. Muun muassa se, että Siiri tuli aina erinomaisesti toimeen Jerisjärven väen kanssa, hän sai aina apua rakennusprojekteihin, aina löytyivät työn tekijät ja oikeat työvälineet. Alku ei ollut helppoa, kun ensimmäinen maja rakennettiin paikkaan, jonne ei edes johtanut tietä. Myöhemmin sitten saatiin tie ja paljon muuta. Muistohetkessä kuultiin haastattelunauhoitus, jossa Siiri elävästi muistelee Tunturikeimiön rakennusvaiheita ja kertoo NNKY:n työstä. Muutamia valokuviakin oli esillä ja niistä löytyi tuttuja vuosikymmenten takaa.

Ilta päättyi hiljaiseen hetkeen, vanhaan rukoukseen edesmenneen puolesta ja pyhiinvaeltajien lauluun Maa on niin kaunis. Siiri Riiho, ollos iäti muistettu.

Mutta ei siinä vielä kaikki! Olimme saaneet vihiä, että tuona nimenomaisena iltana saattaisi näkyä revontulia. Ja toden totta, ne näyttäytyivät meille. Pää kenossa seisten tai mättäällä selällään maaten tuijotimme tummalle taivaalle värikkäitä, tanssivia, vaihtelevia valoilmiöitä ihaillen. Viimeisen leiri-illan huumaa.